tiistai 21. marraskuuta 2017

Sain tultua kotiin vilkkaalta pohjoisen viikolta.
Sain torkuttua pitkänmatkan linja-autossa, kuin joskus nuorempana.

Saimme käytyä kirkossa, tosin vain nyyttäreiden ajan, mutta silti.
Sain ommeltua yhden tyynynpäällisen alakerran makuuhuoneeseen ja kiskottua mädät liljanvarret pois kukkapenkistä.

Saimme käytyä eilen 16-vuotiaan kanssa Kuopiossa virittäytymässä vaihto-oppilaaksilähtöön. Tuntuu että itsellä alkaisi olla siitäkin jo paljon sanomista, vaikka "vasta" kaksi kokemusta on takana. Ehkä parin vuoden päästä näitä on takana jo neljä (kaksi omaa käynyt maailmalla ja kahta kestitty kotona). Ehkä sitten voi olla aktiivisempi noissa tapaamisissakin.

Sain ymmärrettyä, että ensi vuoden loppupuolella saattaa olla mahdollisuus kamalaan kakofoniaan työ- ja touhurintamalla: osa-aikaista tutkimusta, pedagogisten opintojen tekoa, raportointityötä konsulttipuolella ja tietenkin vapaaehtoisena tehtävät tärkeät jutut.

En saa selvää, miten haluaisin näitä priorisoida. Antaa ajan kulua. Harmaa ja hämärä marraskuu ei ainakaan anna liikaa ylimääräisiä virikkeitä.

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Kauas kauas karaten

Maanantai: ensiavun kertauskurssi. Illalla yöjunaan, Rovaniemelle.

Loppuviikko: kaupunki täynnä seminaareja, tapaamisia ja konferensseja. Läsnä tuntuvat olevan kaikki entiset, nykyiset ja tulevat kollegat. Uskallan avata suuni ja kommentoida seminaarissa. Tapaamme neljän naisen porukalla; työskentelemme kaikki samojen kysymysten äärellä, mutta emme ole koskaan ennen olleet yhdessä kahvilanpöydän ympärillä, puhumassa lutikoista, torakoista ja hotellisiivouksesta. Majoitun taas ystävän tyhjään kämppään, tuntien hämärän kotoisaa tunnetta.



(Kuvat aivan mahtavista Pia Westerholmin tunnekorttisarjoista.)

perjantai 10. marraskuuta 2017

Voisi olla ikävämpääkin

Nuorimmainen on järjestänyt yön-yli-kepparileiriä. Tänään meille kertyi neljä luokkakaveria joista kolme jää yöksi. Ajettiin isosisko kaverille, lähetettiin isoveli nukkumaan isosiskon huoneeseen ja pedattiin neljä sänkyä isoon makkariin.

Iltapala-aikaan keittiön pöydän ääressä kikatti viisi 7-8 -vuotiasta tyttölasta syömässä riisipuuroa (riisimaitoon tehtynä - ei oikein suurustunut normaalilla tavalla) (pannari kauramaitoon toimi sen sijaan todella TODELLA hyvin) (yksi vieraista ei siis voi käyttää maitoa).

Radiosta tuli eilen, viime yönä ja koko tämän päivän YleX:n nenäpäivälähetys. Siellä juontajapari vetää edelleen 30-tunnin maratonlähetystään. Rahaa kertyy hyvään tarkoitukseen tiuhaa tahtia ja Bellinin Samba de Janeiro soi.

Vaikka ulkona on mustaa ja lyhyempiä päiviä kohti mennään (enkä löytänyt mitään järkeviä ulkovaloja puuhun ripustettavaksi) - voisi olla ikävämpääkin.

torstai 9. marraskuuta 2017

Kaksi hassua

Lapsi 8v kysyy: "Äiti, kun sinä olit pieni niin oliko sinulla wotsapissa mitään ryhmiä?"

Menneisyys, hahmoton, outo.

Puoliso 42v alkaa huutaa kovalla äänellä hätääntyneenä alakerrassa. Joku oli mennyt hakemaan jotakin ulkoa ja heti ulko-oven avautuessa oli naapurustossa kulkeva kissa pujahtanut sisään ja vilistänyt tutkimaan paikkoja.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Harmautta ja rästejä

Marraskuisen harmauden rinnalla kulkee marraskuinen täyteys kalenterissa ja pyykkikorissa, eli blogissa on hiljaista.

Ja kyllä osaakin olla harmaata tuolla ulkona! Pakko kaivaa jotakin valoja esille, vaikka niiden virittäminen vettä tippuviin puihin ei oikein houkuta.

Viikonloppuna olivat mummi ja pappa onneksi kutsuneet kaikki jälkeläisensä vuokramökille Päijät-Hämeeseen. Ensinnäkin oli kivaa ajaa pitkästä aikaa sellaisissa maisemissa, joissa vuosina 2007-2011 tuli tehtyä paljon maastomittauksia ja metsässä rymyämistä. Ja toiseksi oli miellyttävää viettää yhteistä aikaa ilman suunniteltuja ohjelmia. Ja kolmanneksi oli hyvä että olimme siellä vain yhden yön. Eilen ennätimme päivittää taas hiukan kalentereja, jääkaappia ja kotia. Riidellä rästissä olleita teiniriitoja. Kaikki tämä on tärkeää, ettei tule liian pahoja rästejä.

(Onneksi monet asiat tuovat valoa marraskuuhun. Yksi lapsi suunnittelee kavereiden kanssa keppihevosleiriä meille ensi viikonlopuksi. Sen suunnittelussa ja muistelussa menee puoli kuuta. Yksi suunnittelee matkaa Saloon (??). Yksi iloitsee siitä, kun vanha jengi on koossa taas, ja jalkapalloa saa harrastaa kotikaupungissa, oman valmentajan vetämänä. Minä odotan ensi viikkoa, ja vilkasta viikkoa Rovaniemellä.)

perjantai 27. lokakuuta 2017

Just ja just

Tänä syksynä meni aika hilkulle. Italian matkailu just ennen pohjoiseen lähtöä ja muukin hässäkkä aiheutti sen, että talvirenkaita vaihdettiin suunnilleen ensimmäisten lumihiutaleiden tippuessa taivaalta. Mutta ehdittiin: pikkuautoon 16-vuotias vapaaehtoinen vaihtoi keskiviikkona illalla ja Tiimiakatemian reippaat pojat puolison töissä maksua vastaan torstaina aamulla. Lumisade alkoi pian sen jälkeen.

Oltiin tätä ennen toki liukasteltu ja hiiviskelty kesärenkailla pitkin pohjoista Suomea, ja Jyväskylää. Ei sen nyt tällä alalla oleville noin hilkulle pitäisi mennä.

Entäs jokasyksyinen projekti, lehtien haravointi? No, se on ollut hyvin huonoa. Vaahteranlehtikasoja nostelin peräkärryyn lumisateen jo alettua. Omenapuiden alla on vielä jotain nökkösiä.

Rahojen kanssa meni tosi tipalle, ennen kuin tuli taas matkalaskuja ja lapsilisiä. Mutta taidettiin selvitä tästäkin kuukaudesta. Nyt näyttää siltä että finanssipuoli on jonkinlaisessa tasapainossa. Ah.

torstai 19. lokakuuta 2017

Jaettua vanhemmuutta Italiassa sekä syyslomahajaannus

Tässä on viikkoon mahdutettu monta kilometriä, jos koko perhe lasketaan mukaan.

Toivottavasti saan aikaiseksi myöhemmin kirjoittaa reissusta enemmän, mutta tässä oleellinen: olimme viime torstaista tämän viikon maanantaihin tapaamassa italialaista vaihto-oppilastamme perheineen. Matkalla mukana puoliso, nuorimmainen ja minä. Lensimme Bolognaan, saimme autokyydin Riminille, asuimme mummon yläkerrassa ja arkailimme koiraa ja ihmettelimme avainnippua, kävimme rannalla ja katedraaleissa, söimme kotona, kahvilassa ja ravintolassa. Nuorimmainen jaksoi ihmeen hyvin kielten sekamelskan ja katedraalit, viimeisenä päivänä alkoi rasittaa. Nautti kovasti tavatessaan "isosiskonsa" taas, ja itku ja ikävä tuli jo ennen kotiinlähtöä. Jännä oli, miten vaihtari ei ollut muuttunut juurikaan, ja hänestä hiukan "huolehti" (tuli sellainen hoitotätiefekti). Ja hänen perheensä kanssa tulimme tosi hyvin juttuun. Kai se yhteinen lapsesta huolehtiminen yhdistää.

Kyllä tämä mielestäni on vaihto-oppilaiden oton ja antamisen isoin hyvä puoli: saa läheisiä perhetuttuja lisää. Ja toinen iso hyvä puoli on se, että useimmille vuosi näköjään tekee tosi hyvää. Meillä ainakin vanhimmainen tuli takaisin iloisena ja pärjäävänä - ja kuulemma meillä asunut tyttö oli myös tullut sellaisena kotiin.

Loma jatkui tyypilliseen tapaan, diasporassa. 16-vuotias lähti futisporukan kanssa Espanjaan. Toivomme ettei Katalonia itsenäisty liikaa matkan aikana. Puoliso ei tullut kotiin ollenkaan, vaan jäi työviikolle Amsterdamiin. Minä ajoin nuorimmaisen kanssa Savoon, jätin tytön sinne syömään tavallista suomalaista ruokaa ja rauhoittumaan. Ja ajoin Rovaniemelle työskentelemään pariksi päiväksi. Majoitun ystävän luokse, ystävä on itse kotipuolessa Kainuussa. Hiukan kummalliselta tuntuu majailla siellä yksin, kuihtuvien tomaattipuiden siimeksessä.

Rahat on vaiheeksi loppu, eli lasken hyvin tarkkaan paljonko tankaamisen jälkeen on varaa ostaa ruokaa.

Kohta tulee lumi ja pakkaset. Tavoite olisi päästä turvallisesti kotiin kesärenkailla (ja tankatulla dieselillä). Ja kotona 13- ja 18-vuotiaat nauttivat täysin siemauksin itsenäisyydestä ja rauhasta. Toivon ettei tapahdu "yllättävää käännettä" (vanhimmaisen sanamuoto), ja tähän saakka järkevä ja hyvä taloudenpito ruokalistoineen ja Lidlissä shoppailuineen vaihdu pirskeisiin.

PS. Rovaniemellä työskentelyn yksi tehtävä tällä kertaa oli käydä pelastamassa vanhaa tietoa Luken (entinen Metla) kirjastosta, ennen kuin sitä heitetään liikaa roskiin. Mitä aarteita!