maanantai 28. heinäkuuta 2008

Sukupuun oksistoa

Männä viikonloppuna on oltu taas liikkeellä. Lauantaina jälleen taas läheisessä leirikeskuksessa ”kirkossa” ja uimassa ja syömässä; sunnuntaina suvun luona serkun vauvan ristiäisissä (kummin ominaisuudessa!). Molempina päivinä saatiin todistaa kasteita – leirillä muutaman varhaisnuoren upotuskastetta ja toisessa tilaisuudessa siis vauvakastetta. Saatiin selittää omalle jälkikasvulle (toivon mukaan kiihkottomasti) miksi toiset kastetaan yhdellä ja toiset toisella tapaa, ja toisia ei lainkaan.

Viikonlopusta jäi päällimmäiseksi mieleen Savon reissu, ja semmoinen iso ja vakaa rakkaus omaa sukua kohtaan. Ja sellainen ihana varmuus ja LÄMPÖ siitä tiedosta, että näiden samojen ihmisten kanssa tulemme tapaamaan juhlissa ja välillä arjessakin, häissä ja synttäreillä ja hautajaisissa ja lasten synnyttyä, tädit ja mummut vanhenee (ja itsekin siinä sivussa), nyt on jo siirtynyt leikkivien lasten joukosta pöydän ääressä kahvittelevien (ja välillä lapsia komentavien) joukkoon, ja omat lapset leikkivät sujuvasti serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa samoissa maisemissa kuin itsekin joskus. Edessä ovat toivon mukaan ne vuodet, kun itse on vanhimmasta ja kumarimmasta päästä, tietää kaikki suvun juorut, ei ihan pysy kärryillä kenen vauva kukakin on, ja silti saa ja voi ja haluaa olla mukana siinä naurun ja puheen ja keskinäisen välittämisen virrassa, joka perhe ja suku parhaimmillaan on.

Tyytyväistä hyrinää tähän päätteeksi.

Ja nyt pitäisi ryhtyä käymään läpi artikkelikäsikirjoitusta... Työn vaihe, josta en pidä lainkaan.

Ei kommentteja: