Koulumatkan varrelta

Tästä meiltä koululle kävellessä näkee - paitsi pusikkoa ja tuoreehkoja kerrostaloja – myös kaksi erillistä puutaloaluetta. Molemmat ovat hämmästyttävän harmonisia kokonaisuuksia. Ensin on tämä meidän 50-luvun alue. Suht samankokoiset tontit, vanha puusto ja yhtenäisenmuotoiset ja –ikäiset rakennukset antavat anteeksi sekalaiset remontit, laajennukset, värimaailmat, puutarhanhoitotyylit ja koristeet. Tai pitäisikö sanoa, että jälkimmäiset nimenomaan antavat sen viehättävän hengen muuten kovin yhtenäiselle alueelle. Koulun lähellä on 20- tai 30-luvulla pystyyn lyöty alue, jolla tontit ja talot ovat pienempiä ja talojen muotokin erilainen. Muuten samat sanat pätevät tähänkin alueeseen. Entäs kun nyt totuttaa esteettisen silmänsä tällaiseen viehättävyyteen ja harmonisuuteen? Voiko enää koskaan muuttaa minnekään, ja olla tyytyväinen maisemiin? (Retoriseen kysymykseen vastaus: Lappi on aina jäljellä.)

Koulumatkan varrella on myös mitä mainioin sivukirjasto. En ole oppinut lainaamaan kirjastosta lehtiä, romppuja, musiikkia, elokuvia tai oikein tietokirjojakaan, enkä käyttämään siellä tietokoneita tai tiedonhakupalveluita. Menen kirjastoon lainaamaan tarinoita. Pienten paikkakuntien pääkirjastoissa ja tuollaisissa keskisuurten paikkakuntien sivukirjastoissa niitä piisaa, vuosikymmenten takaisina painoksia jopa!

Luvun alla on hölmö mutta hauska Hukkuneita toiveita (Dortmuder-tarina Donald E. Westlakelta). En suosittele korkeakirjallisuuden harrastajille, mutta kylläkin niille, joille kirja on realistinen vaihtoehto TV:n komedialle tai dekkarisarjalle.