keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Remonttia, korjaustöitä, säätöä

Laattapoika laittaa jo saumausaineita ja harkitsee laipion teon aloittamista. Kuulostaa lupaavalta. Joko mainitsin, että vanhaan talouskellariin oli ilmestynyt myös lämmitetyt komerot varaajalle ja vesimittarille? Ovat hyödyksi.

Eilen maksoin napisematta pihamiehelle, joka kävi neljä tuntia poistamassa vaahterasta kuivia oksia, siistimässä pensasaitaa ja muita puskia, samoin kuin yleisesti käveli pihan läpi ja ajatteli ääneen sen hoitoa. Kaiken tuon olisi saanut tehtyä itsekin, mutta tunteja olisi mennyt huomattavasti enemmän. Ja nyt näkee ainakin tavoitetason siisteydelle, ja kuuli paljon hyviä vinkkejä.

Puolison ja tyttären leikkimökkiprojekti on menossa pleksi-ikkunoissa ja vanhan oven kunnostuksessa. Ennen lumien tuloa mökissä vielä pidetään avajaiset, sanokaa minun sanoneen.

Se on vielä mainittava, että eilen oltiin samaisen tyttären kanssa vielä kolmannellakin tallilla, ihan tutustumisen vuoksi. Kyllä on talleissa eroja. Tuolla oli VALTAVAN kokoisia hyvinhoidettuja eläimiä, tallilla auki Classic FM, opetus hyvin napakkaa. Ihmekös siis, että vakiotuntilaisten tunnit ovat täynnä...

Ei kommentteja: