tiistai 3. helmikuuta 2009

Jalkapallofaniudesta, suunnittelutyöstä ja katoavista kynistä

Kirjailijan täytyy osata kirjoittaa hyvin, jos häneltä jaksaa lukea omaelämänkerrallista tekstiä aiheesta, joka on aika kaukana omasta elinpiiristä. Luin viikonloppuna Nick Hornbyn Hornankattilaa. Kirja kertoo jalkapallofanin elämästä, oman elämän punoutumisesta joukkueen ylä- ja alamäkiin, faniuden ihanuudesta ja enemmän faniuden kurjuudesta. Hornby ehti aloittaa faniuransa jo 60-luvun puolella, eli kirjassa annetaan samalla katsaus brittiläiseen yhteiskuntaelämään usealla eri vuosikymmenellä (tosin jalkapallokatsomosta käsin). Käsittelynsä saavat myös kipeät perhesuhteet samoin kuin jalkapallokulttuuriin ikävät piirteet: rasismi, huliganismi ja kuolonuhrit katsomoissa.

Hornby itse on Arsenal-fani. Englannin valioliiga ja siinä pelaavat joukkueet kaikuvat korviin tuttuina ja turvallisina, vaikken ole jalkapalloa varsinaisesti koskaan fanittanutkaan. Silloin joskus 80-luvulla Suomen telkkarihan lähetti aina lauantain alkuillasta nimenomaan noita pelejä, ja isä niitä seurasi. Minäkin joskus. Urheiluruudussa luettiin Manchester United – Liverpool 0 -2. Kun olin toista kertaa elämässäni käymässä Lontoossa, puolison suvun jossakin juhlatilaisuudessa, oli kummallista käydä Tottenhamissa kirkossa. Tottenhamhan on jalkapallojoukkue, eikä muuta!

Onpa muuten ollut virkistävää tehdä välillä työn puolesta muutakin kuin kirjoittaa. Meillä on loppusyksylle suunnitteilla kivat tutkimuspäivät, joiden suunnittelun puitteissa saa miettiä mm. tilavarauksia, kuljetuksia, ilmoittautumisia ja kutsupuhujia. Olen istunut puhelimessa rupattelemassa eri alojen asiantuntijoiden kanssa ja koonnut ohjelmaa.

…ja taas on lyijykynät lopussa, vaikka juuri toin työpöydälle nipun uutuuttaan kiiltäviä ja teräviä. Ehdin yleensä nähdä vilaukselta, että tutunnäköinen kynä lapsella kädessä tuossa. Sitten sitä kynää ei pitkään aikaan näekään. Sama pätee teippiin, sinitarraan, saksiin ja teroittimiin. Muistiinpanot puhelujen aikana on siis tullut tehtyä tiputtelevilla kuulakärkikynillä, tai niillä lyijäreillä joita lapsetkaan eivät huoli – liian purtuja tai huonosti teroitettuja.

Ei kommentteja: