Tuli oltua mukana talviekologiaa opettavalla kenttäkurssilla. Mukana kuusitoista opiskelijaa eri Euroopan maista ja muutama opettaja kasvi- ja eläintieteen sekä geofysiikan alalta. Tällaiset kurssit ovat aina piristäviä – opiskelijoista on kivaa päästä kaupungista, ja ulos, ja opettajista on kivaa tavata poikkitieteisessä hengessä. Aina silloin tällöin mediakin kiinnostuu tämän kaltaisista tapahtumista. Meillä oli sekä maakuntaradio että maakuntalehti paikalla. Toimittaja sanoi ääneen sen, jolle on itse tullut jo immuuniksi: ”Ei saisi nauraa, mutta minusta on jotenkin… ei hassua… hauskaa kun on ihmisiä, jotka innostuu noin kovasti jostakin lumesta tai myyristä.” No, onhan siinä jotakin liikuttavaa ja hupaistakin, kun aikuinen mies hurmaantuu uudesta tavasta mitata puolukanlehtiä. Mutta nämä kiinnostuksen kohteet ja innostukset eivät ole välttämättä itse valittuja – kutsuisin niitä kutsumukseksi.
Kurssit myös rytmittävät vuotta jollakin tapaa. Ajan kulunkin niistä huomaa. Istuin samassa takapulpetissa kuuntelemassa kollegan luentoa kuin edellisenäkin vuonna; nukuin samassa sängyssä kuin vuosi sitten. Vuosi? (Ajan kulun huomaa mm. siitä, että kun nyt menee kurssilaisten kanssa saunaan, puhuvat ne vain silloin kun on itse vilvoittelemassa tai suihkussa. Ehkä sitä on aikuisempi ja pelottavampi kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.)
Olemme olleet koko perheenä liki vuosittain toisella kurssilla Kilpisjärvellä, jo yli kymmenen vuotta, vain pari on jäänyt väliin. Olemme useimmiten kokeneet olevamme oikealla paikallamme siellä, aina samassa pikku talossa asuen, aina samaa kurssin määrittämää vuorokausi- ja viikkorytmiä noudattaen. Vuosi vuoden perään olemme purkaneet tavaramme samoille hyllyille, pedanneet samat vuoteet, tervehtineet ruokalassa samoja naamoja (porukkaa tulee hiihtämään keväthangille). Ne jotka näkevät meidät siellä vuosittain huomauttavat lasten kasvaneen. Vanhempien vanhenemisesta huomauttaminen olisi varmaan huonoa käytöstä. Joskus itsekin huomaamme jonkun vakiovieraan todella ikääntyneen vuoden aikana.
Pelkään, että tänä keväänä pohjoisen reissu jää väliin. Matka on liikaa, jos raskausviikkoja alkaa olla jo 33, niin kuin siinä vaiheessa alkaa olla. Mutta tiedän jo etukäteen, että olo muualla kuin siellä tulee tuntumaan väärältä kunhan se aika koittaa.
1 kommentti:
Puoliso kertoi kuulleensa sinua radiossa. Harmi, että meni minulta ohi. (Kuuntelen radiota lähinnä vain kun ajan autoa - ympäristön kannalta siis sinänsä hyvä että meni ohi...)
Kutsumustyötä, tärkeää sellaista.
Lähetä kommentti