maanantai 16. helmikuuta 2009

Viisi vee

Meidän kuopus täytti lauantaina viisi vuotta! Ei se ole vauva enää! Oli ihana seurata miten iloinen ja ylpeä hän oli juhlapäivästään, ja siitä kun HÄNELLE laulettiin ja HÄN sai paketteja eikä kukaan muu. Ja HÄNELLÄ oli omia vieraita. Kolme pikkupoikaa tuli juhliin, ja kahdelle heistä nämä olivat ekat ”kaverisynttärit”. Viisivuotiaat ovat vaatimatonta sakkia mitä juhlintaan tulee. Kakuksi oli toivottu laivaa (taisi siitä jonkin sortin laiva tullakin), ja se kelpasi hyvin. Ja popparit ja porkkanat. Lopun aikaa pojat leikkivät autoilla ja legoilla keskenään rauhassa (ja isompien sisarusten hiukan villitessä hiukan villimmin) eikä talon väen tarvinnut stressata ohjelman keksimisestä. Tänä aamuna sukatkin olivat liian pienet, kun eihän ne samat viisivuotiaalle sovi kuin nelivuotiaalle. Mutta hoitoon lähtö sujui kuitenkin kivutta, sillä viisivuotiashan luistelee aamuisin mielellään, vaikka olisikin kuusitoista astetta pakkasta.

Ei kommentteja: