maanantai 2. maaliskuuta 2009

Uimakoulu alkaa –stressi

Seitsenvuotiaalle varattiin uimakoulu suuren hypetyksen vallassa lokakuulle, ja sitten se oli peruttava ikävien perhesyiden takia. Nyt on otettu uusi yritys, ja uimakoulu alkaa tänä iltana. Koululaisen into on kova ja vesi on ollut kova sana jo kuutisen vuotta, joskin taitotaso menee edelleen siellä veden pinnan alla (Lapsi siis ui ihan hyvin, mutta pinnan alla. Sukeltamisen ja uimisen ero on jäänyt oppimatta…). Vanhempia karmii jo etukäteen se, että uimahallilla on oltava muutamaa minuuttia vaille viisi joka ikinen arki-ilta tällä ja ensi viikolla. Ja varmaan vähintään parille kerralle on reilua ottaa joku toinenkin lapsi mukaan pulikoimaan. No, tämän illan jälkeen jäljellä on enää yhdeksän kertaa, äkkiäkös nuo kuluvat…

Arki on alkanut tahmeasti. Vanhimmainen oli tosiaan koko hiihtoloman mummunsa luona ja me muut kävimme hakemassa neidin kotiin viikonloppuna. (Suureen autoon on ihana pakata tavaraa. Ei tarvitse miettiä laittaisiko sukset katolle vai jättäisikö ne kotiin, tai että pitää muistaa jättää tilaa myös neidin tavaroille paluumatkalle.) Kyseinen vanhimmainen oli lukenut viisi kirjaa ja hiihtänyt 16 kilometriä. Ihan hyvin. Aamulla kouluun ja hoitoon ja töihin herääminen sujui tosiaan hiukan hitaasti…

2 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

Jaahas, taidamme tavata tänään uimahallilla!

Picea kirjoitti...

Hei, kiva! Sitten voi stressata yhdessä...