perjantai 8. toukokuuta 2009

Siivoustalkoot

Asuinalueellamme on jo vuositolkulla järjestetty toukokuussa yhteiset siivoustalkoot. Järjestämässä ovat koulu, vanhempainneuvosto ja asukasyhdistys, mukana koululaisia, vanhempia, asukkaita yleensä, asukasyhdistyaktiiveja. Viime vuonna mukana oli kuulemma viitisensataa henkilöä. Pikku porukoissa hajaannutaan alueelle ja kerätään lumen alta paljastuneet roskat säkkeihin. Lapsia on ohjeistettu jättämään kuolleet eläimet, rikkonaiset pullot, ruiskut ja muut kurjuudet aikuisille. Talkoiden jälkeen koulun pihassa saadaan asukasyhdistyksen ja Jyväskylän Energian tarjoamaa iltapalaa. Kaupunki kannustaa asuinalueen omatoimisuutta maksamalla pienen korvauksen jokaisesta osallistujasta, näillä varoilla hankitaan myöhemmin esim. liikuntavälineitä koululle.

Siivoustalkoita koetetaan juurruttaa muuallekin kaupunkiin – se on käytännön ympäristökasvatusta ja vastuunottoa oman ympäristönsä hyvinvoinnista. Ja oman käden jälki näkyy katukuvassa heti. Hyvä asukasyhdistys! Hyvä koulu! Hyvä ahkerat kerääjät! (Itse tietenkin istun tänä kevään vaan sohvalla ison mahani kanssa, ja puoliso potee siitepölyjä. Lähettäkäämme koululaiset edustamaan perhettämme.)

PS. Lähdemme illalla vielä kerran ennen vauvan syntymää mummon luokse Savoon. Seuraava meno minun kalenterissani onkin sitten joskus kesällä.

Ei kommentteja: