tiistai 28. heinäkuuta 2009

Musta hiuslenksu ranteessa

Vauvamme tyytyy yleensä syömään toisesta rinnasta kerrallaan – iltakitinän lohdutussyönnit ovat asia erikseen. On siis hyvä muistaa syöttää vauvaa kummastakin rinnasta vuoron perään suht tasaisesti. Minun on aina ollut vaikea muistaa kummalta puolelta olen viimeksi syöttänyt (joskus pitkän syöttövälin jälkeen sen kyllä tunteekin helposti), ja tähän olen koettanut kehittää erilaisia muistisääntöjä ja kikkoja. Joskus minulla oli vakioimetyspaikalla tyyny, jonka paikasta olisi pitänyt muistaa jotakin. Mutta oliko se puoli, jolta viimeksi syötin vai puoli, jolta pitäisi nyt aloittaa? Joskus toiset ihmiset myös siirtelivät tyynyä omia aikojaan. Nyt jo kauan olen pitänyt imetysaikana hiuslenksua ranteessani – sillä puolen, jolta seuraavalla imetyskerralla pitää aloittaa. Yleensä muistan siirtää lenksun syöttöä aloittaessani jo valmiiksi.

Edellisen vauvan kohdalla muistan ehdollistuneeni niin mustien hiuslenksujen merkkikieleen, että ajattelin nähdessäni sellaisen miespuolisen kollegan ranteessa että kas, Erikin on syötettävä seuraavalla kerralla vasemmalta puolelta.

***

Viikonloppuna meillä oli puolison siskoja kylässä vauvan ekojen juhlien nimissä. Oli kotoisaa (ja paljon puhetta taas kerran). Kirkossa kymmenvuotias uskalsi soittaa laulun pianolla, ja ällistyin kun pikkupojatkin osasivat laulaa valitsemamme laulut ja siitä kun koulussa näköjään on opeteltu ulkoa Isä meidän –rukous.

Vauva on kaksi kuukautta, ja kasvun huomaa muun muassa siitä, että se jaksaa potkitella lattialla viltillä ilman vaatteita vaikka kuinka pitkään. Seuraa tietenkin on hyvä olla vierellä. Ääntäkin lähtee monipuolisemmin ähinän ja itkun lisäksi.

Perheen vuorokausirytmi pahenee pahenemistaan kohti loman loppua. Puoliso joutuu kiskoutumaan töihin yhdeksän kieppeillä, mutta me muut nukutaan kevyesti puoli yhteentoista. Oijoi. Kahden viikon päästä koululaiset saavat opetella nousemaan puoli kahdeksan tienoilla. No, ehkä sitten saadaan uniaikaakin hilattua pari tuntia aiemmaksi.

Ei kommentteja: