Kun vauvan eteen laittaa tätä nykyä esineen, hänen kätensä heilahtavat salamannopeasti eteen, kasvoille tulee keskittynyt, kalamainen ilme ja alkaa hidas ja hutera tavaran käteen hapuilu.
Ja kun vauva on köllöllään lattialla, mieluiten vähissä vaatteissa, alkaa kyljelleen kampeaminen kovalla ähinällä. Jos voimia riittää ja asento on onnekas, saattaa vauva kohta olla jo hankalasti mahallaan, kädet jumissa mahan alla. Pari kertaa on käynyt niinkin, että kun vilkaisen jonkin ajan päästä vauvaa joka on jäänyt selälleen, onkin hän tomeran näköisenä mahallaan, kyynärvarsiin nojaten ja pää pystyssä – ihan kuin isompikin. Nyt on muistettava, ettei sovi jättää häntä yksin sängyn laidalle tai sohvalle, ennemmin tai myöhemmin kääntymisiä tulee monta peräkkäin ja se on menoa sitten. (Tässä kuuluu valitettavasti kokemuksen ääni, olemme pudottaneet kaksi ensimmäistä pöydältä (!) ja kolmannen pariinkin kertaan sängyltä. Onneksi mitään vahinkoa ei ole tapahtunut.)
Vielä kun vauva alkaa päästä jollakin tavalla liikkeelle ja tuo esineisiin tarttuminen tulee varmemmaksi, alkaa maailma olla auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti