perjantai 11. syyskuuta 2009

Tapoja viettää 90-vuotispäiväänsä

Edessä taas yksi lähtöyritys. Saa nähdä kuinka käy, elokuun aikana lähdöt takkusivat aika pahasti. Mm. tästä syystä meille on kertynyt kalentereihin menoja neljälle perättäiselle viikonlopulle. Ensin mummun luo Savoon, sitten osa porukasta menee mummin isän synttäreille samalla kun osa porukasta on partioporukkansa mukana yöretkellä, sitten on vuorossa ystäväpariskunta Lahdessa ja lopuksi se kerran peruuntunut Paraisten keikka. Olisi ehkä viisasta varata muutama viikonloppu noiden jälkeen kalenteriinsa merkinnällä VAPAA.

Mummin isä juhlii 90-vuotissynttäreitään Ruissalon kylpylässä. Hän on tavattoman skarppi, lukee paljon, kirjoittaa kiertokirjeitä ja kommentaareja suvulle ja lehtiin, on ollut ikänsä älykkö. Haavoittui aikoinaan pahasti sodassa ja on ollut paikattavana ja parsittavana siitä lähtien. Hän juhlii siis sivistyneesti suvun ja ystävien parissa lounaan merkeissä.

Mummun enon leski täyttää Savonmaalla 90 vuotta ensi kesänä. Viimeksi kun tapasimme, hän otti kädestä kiinni ja sanoi: "Ensi kesänä sitten juhlitaan!" Hänelle herännäisyyteen kiinnikasvaneena juhlahumu tarkoittaa sitä, että pidetään kotiseurat. Jos on kaunis ilma, mieluusti pihalla. Paikalle tulee sukua ja paikkakuntalaisia, toiveissa tietenkin on saada pappi tai parikin puhumaan. Istutaan alas, veisataan Siionin virsiä, kuunnellaan muutama lyhyt puhe. Passitetaan vähemmän tutut pois ja istutaan suvun kanssa syömään.

Olen ollut elämässäni vain kerran 90-vuotispäivillä. Nämä järjesti opiskelulaitokseni emeritusprofessori, jääntutkija, jonka vastuulla oli vuosikymmeniä ollut antaa Finlandia -hiihdolle lähtölupa. Siis varmistaa, että järven jää kestää. Juhlat olivat jäänmurtaja Urholla, ja niihin kuului ruoan, kahvin ja puheiden lisäksi kiertokäynti ja laivan komentosillan esittely.

Jokainen tyylillään. Toivottavasti itse on juhlienjärjestämiskunnossa, jos 90 vuotta koskaan täyttyy. Jännä nähdä, minkä muotoiset juhlat itsestä tuntuvat silloin oman näköisiltä.

Ei kommentteja: