Joskus kauan sitten satuin käymään Facebookin kynnyksellä ja erehdyin jopa tekemään sinne itsestäni profiilin. No, innokkaat kaverithan luulivat minun asustelevan siellä oikeastikin, ja aina silloin tällöin on sähköpostista löytynyt vetoavia ooksä mun ystävä –viestejä. Toissapäivänä niitä oli kertynyt niin ärsyttävän monta, että pakkohan se oli käydä päivittämässä tilanteensa. Ja nyt minä ymmärrän mikä koko homman idea on! Näin yhdellä vilkaisulla sellaisten ihmisten kuulumisia, joiden kanssa on viimeiset kymmenen vuotta ollut kuulopuheiden tai joulukortin varassa. Paikalla oli ne kaikkein vanhimmat ystävät (joista toisesta ei nykyään kuule juuri mitään), ekan opiskeluvuoden intensiivisen yhdessäolon ystävät (jotka ovat nykyään fyysisesti liian kaukana), työn parissa saatuja ystäviä (jotka ovat myös hajaantuneet ympäri maailmaa), joitakin nykyhetken yhteyksiäkin. Ihan oikeasti, en ehdi enkä haluakaan ehtiä viettää kaikkia päiviäni tuolla foorumilla (enkä tälläkään), mutta nytpä ainakin tiedän mistä katsoa, jos kaipaan tietää mitä ystävälle x tai y kuuluu. (Älkää nyt naurako, te vuosia Facebookissa olleet ja kaiken tämän jo tietäneet; älkää tekään kyynikot.)
Syksy etenee väistämättä. Aamuisin on kaivettu esiin sekalainen valikoima ulkohousuja, kaulahuiveja ja sormikkaita, oudoissa paikoissa kesän jäljiltä (milloin minä opin arkistoimaan ne jollakin järkevällä tavalla keväisin?). Postilaatikoiden kannet olivat vissiin olleet kuurassa - kun hain lehteä puoli yhdeksältä, oli tytär ehtinyt raaputtaa ne melkein puhtaiksi odotellessaan kaveria koulutielle tuntia aiemmin.
1 kommentti:
Facebook on kiva ja siihen jää helposti koukkuun. Kommunikointi ihmisten kanssa on siinä parasta.
Lähetä kommentti