Vauvan ruokamatka on todella hidas. Vasta nyt, kun kiinteitä ruokia on tarjottu jo kohta kuukausi, suu alkaa avautua lusikan lähestyessä ja ruokaa mässytetään suussa mieltyneen näköisenä ja jopa nielaistaan. Ja nyt ei todellakaan puhuta suurista määristä, pari-kolme teelusikallista (sellaista täyttä siis) menee kerrallaan, korkeintaan. Muistelen edellisiä lapsia, ja kyllä ne taisivat samasta lähtötilanteesta päästä isoihin lautasellisiin puuroa vuoden ikään mennessä.
Kaikesta kiinnostunut ja kovin liikkuvainen kahdeksanvuotias tuli pari viikkoa sitten koulusta ja kertoi haluavansa alkaa soittaa viulua. (Mistä se tuli mieleen????) No hyvä. Puolison kanssa sanoimme että no hyvä, mutta aloitetaan kuitenkin pianotunneilla. Kun on tuo talokaupoissa mukana tullut pianokin olohuoneen nurkassa, ja kun puoliso omasta lapsuudestaan muistaa sekä piano-, viulu- että kornettitunteja. Poika oli eilen tutun musiikinopettajan kanssa ekalla soittotunnilla ja hyvin meni. Avasivat pianon ja tutkivat sen vasaroita ja muita, ja soittivat siinä sivussa Aaronin pianokoulun kolme ekaa kappaletta. Tässähän se nähdään onko puolison musikaalisuutta päässyt periytymään jälkikasvulle, ja hirmuvilkkaalle jalkapalloilijalle tekee kyllä hyvää istua puoli tuntia paikallaankin joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti