Joulu oli, joulu meni. Nyt on uusi vuosikin. Hyvää sellaista kaikille. Joulunpyhät sujuivat kotona perinteisin menoin. Syötiin, kuunneltiin joululevyjä, käytiin aattohartaudessa Vaajakoskella, saunottiin (lämminvesivaraaja ei pelannut saunalla, eli tultiin sisälle suihkuun), syötiin, lahjat olivat ilmestyneet saunakammariin, avattiin lahjoja. Vauva älysi, että jotain erilaista on kun oli kivoja jouluvaloja ja paperin rapinaa. Lapset saivat onneksi vain vähän leluja, mutta jotain kuitenkin että tuntui joululta.
Perheeseemme meni tai perheestämme lähti paljon kirjallisuutta joulun aikaan, sekä hyvää että huonoa. Lahjaksi annoimme oikeastaan vain Ursula Le Guinin kiitellyn Lavinian, jonka haluan jossakin vaiheessa itsekin lukea. Lahjaksi saimme vaikka mitä, ja puolison lahjakortilla ostimme koko läjän lisää, sellaista kertakäyttökirjallisuutta. Saaliina on siis Dan Brownin Kadonnut symboli, Ilkka Remeksen Isku ytimeen, Risto Isomäen Jumalan pikkusormi, Terry Pratchettin Nation, Anna Janssonin Hylynryöstäjä, Ian McEwanin Lauantai sekä Mikkel Birkegaardin Libri di Lucan arvoitus. Voin raportoida luku-urakan jälkeen millainen viihdyttävyysarvo ja vastaavasti kestävyysarvo kirjoilla tuntuu olevan…
Lapset saivat vain kestävää kirjallisuutta. Kymmenvuotias sai Eric Knightin Lassie palaa kotiin ja Philip Pullmanin Kultainen kompassi. Seitsenkuinen sai aiemminkin kehumani Me kaikki synnymme vapaina (ihmisoikeuksien julistus lapsille). Kahdeksanvuotias olisi saanut mummun kirjahyllystä omaksi Edgar Rice Burroughsin Tarzan apinain kuningas, ellen olisi piilottanut pakettia liian hyvin joulun alla.
Puoliso antoi monta mukavaa levyä: The Arkin In lust we trust, Bo Kaspers Orkesterin 8, Isaac Hayesin kootut, musiikin elokuvasta Grease, brasilialaista bossa novaa ja Rasmuksen ekan. Nyt pitää ajaa paljon autolla kun on hyvää autoilumusiikkia.
Olimme vuodenvaihteessa viikon verran mummulassa elikäs äitini luona. Oli mukavaa olla yhdessä, etenkin oli mukavaa nähdä miten vauva toi iloa mummulle. Toki muutkin lapset, mutta vauva ei melskaa ja juokse ja nujua niin kuin pienet pojat välillä… Nähtiin sukua. Välillä oli kylmää. Ehdin kirjoittaa näitä juttuja, myös rästiin jääneitä. Puoliso ja hänen entinen tsekkiläinen kollegansa, nykyinen hiihtokaverinsa olivat suunnitelleet samaan syssyyn hiihtokeikan pohjoiseen. Ottivat kymmenvuotiaan etukäteissynttärilahjaksi mukaan. Tsekkiläinen PIN-koodi –autoineen (katso tarinaa täältä…) tuli päivä oman tulomme jälkeen ja kolmikko lähti saman tien jatkamaan pohjoiseen. Hiihtivät ja viettivät kaamosta. Kymmenvuotias oli ollut jo oikein hyvä kumppani, hiihtänyt isäänsä lujempaa ja jaksanut aikuisten lailla. Kotiin tultua saimme valuttaa kuumaa vettä aika tavalla ennen kuin kylmävesiputki suostui päästämään vettä läpi, mutta onneksi pakkanen ei ollut tehnyt suurempia tuhoja poissa ollessamme. Ennen ensi talvea on parannettava omaa vesihuollon talvenkestävyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti