tiistai 16. maaliskuuta 2010

Jalkapalloärsytys

Olen muistaakseni ennenkin ollut jalkapalloharrastuksen omituisuuksista ärsyyntynyt. Olen edelleen. Nyt on mennyt monta kuukautta helposti, lähinnä siitä syystä että kahdeksanvuotiaan futisharkkoja ei ole ollut. Kerran viikossa ovat käyneet vakiovuorolla koulun salissa pelaamassa sählyä ja se on ollut ihan OK. Nyt valmentajat ovat alkaneet taas lotota kenttävuoroja (halleissa ja jopa ulkoa), hyvä homma, mutta ärsytys ei-mielellään-soccer-mom –äidillä nousee. Ihmettelen edelleen kolmea asiaa.

Yksi. Miksi pienillä pojilla edes yritetään pitää jonkun lajin harjoituksia kahdesti viikossa? Joo joo, ei kasva huippuja ei jos ei harjoitteluun panosteta, mutta liekö se loppujen lopuksi niin tärkeää? Perheillä pitäisi olla muutakin tekemistä, esimerkiksi kotona jouten oloa tai kotitöiden tekoa yhdessä. Ja isoilla perheillä on muitakin joiden tekemisistä olla kiinnostunut ja joiden kiinnostuksenaiheita tukea kuin se jalkapalloilija. Ja jalkapalloilijakin saattaa olla kiinnostunut harrastamaan muutakin kuin jalkkista.

Tähän liittyen kaksi. Miksi Suomen kaltaisessa maassa tarvitsee olla huippuja sellaisessa lajissa, jossa tarvittaisiin sulaa maata ympäri vuoden? Lunta on yli puoli vuotta maassa.

Lopuksi käytäntöihin liittyvä kolme. Miten harjoitteluvuorojen jako voi olla niin vaikeaa? Eikö kaupungilla voisi olla joku sihteerikkö, joka tietää suurin piirtein eri seurat ja niiden ikäluokkien määrän. Tämä ei taatusti vaihtele paljon vuosittain. Sitten hän jakaisi vuorot joka vuosi samojen periaatteiden mukaan, esim. seuran x kahdeksanvuotiaat pelaavat maanantaisin klo 18-19 siellä ja siellä, ja seuran y 14-vuotiaat torstaisin klo 17-18 siellä ja siellä. Jonkun seuran pienen ikäluokkajoukkueen vapaaehtoisen ei tarvitsisi jatkuvasti arpoa sunnuntai-iltaisin seuraavan viikon harjoitusaikoja ja –paikkoja, ja perheetkin tietäisivät viikko-ohjelmansa etukäteen. Saa olla aika sitoutunut lapsensa harrastukseen jos jatkuvasti vaihtuvaa aikaa ja paikkaa kovin monta vuotta jaksaa.

Tuo toinen ihmettelynaihe nousi pintaan eilen illalla (ja kolmaskin), kun nassikat pelasivat millä lie kaukolämmön hukkalämmöllä sulatetulla tekonurmella ULKONA, iltapala-aikaan, lunta satoi, pakkasta ja pimeää oli. Toisilla lähikentillä harjoitteli monia muita eri ikäluokkia. Juttelin lähellä seisoskelleiden isien kanssa ja hämmästyksekseni he eivät lainkaan nähneet tilanteessa mitään koomista. ”Pojat kehittyy kun saavat pelata eri alustoilla,” ne sanoi. Kyllä me sitten katsotaan asioita eri kanteilta, ei voi muuta sanoa.

Ei kommentteja: