Mieletön vapauden tunne. Katsokaa pävitysaikaa. Olen sohvalla Top Gearin, kirjan ja iltapalan kanssa, eikä minun tarvitse puuttua yläkerran elämään ennen kuin joskus kuuden-seitsemän aikaan aamulla. Meillä on siis meneillään kaiken kiireettömyyden kruunuksi projekti unikoulutus, vai sanoisinko projekti yösyöttöjen lopetus.
Syötin yhdeksänkuisen puoli kymmenen tienoilla täyteen puuroa, puin unipukuun, "luin" iltasadun, imetin ja pistin omaan sänkyynsä peiton alle. Vauva katsoi kuin tyhmää ja kipusi istumaan. Puoliso tuli jatkamaan tästä - hän on vauvojen yörytmiin laittamisen asiantuntija. Tällaisissa tilanteissa olen ikionnellinen ja ylen kiitollinen puolisostani. Eikä paksusti puruilla täytetyissä puutaloissakaan ole mitään vikaa, purut eristävät ääntä tosi hyvin.
Emme ole koskaan olleet kauhean fanaattisia lasten nukkumisasioissa, ei puoleen eikä toiseen, mutta ensimmäisen lapsemme kohdalla yörytmi meni ihan mahdottomaksi joskus kymmenen kuukauden kieppeillä. Neuvolassa kehottivat laittamaan kylmästi stopin kaikenlaisille yöaikaisille palveluille ja nukkumaan vaan. Tietenkin oli katsottava että lapsi oli terveen oloinen ja söi illalla kunnolla. Sydäntä kylmäsi ensikertalaisena, mutta kas - lapsi oppi kuin oppikin nukahtamaan ja nukkumaan, ja selkeän rytmin löytyminen (ja itselle öiden nukkuminen läpeensä) helpotti selkeästi sekä lasta että vanhempia. Yllätyin miten nopeasti, jo muutaman yön jälkeen, lapsi saattoi nukkua koko yön ja herätä hyväntuulisena.
Ja vaikka nyt viimeisen kohdalla on nauttinut täysin siemauksin vierekkäin nukkumisesta ja siitä miten vauva hekumoi yöllä syömisen ihanuudesta, on näistä kuitenkin enemmän kuin valmis luopumaan. Ah sitä oman sängyn leveyttä ja pehmeyttä ja ihanuutta, kun siinä saa viettää koko yön ihan miten lystää! (Ei puhuta siitä, miten helposti flunssien ja matkojen myötä unirutiini saattaa särkyä, eikä siitäkään, että yhtä lasta on muistettava joka tapauksessa käyttää vessassa joskus aamuyöllä...)
Äitini on muistellut miten viittä pikkusisarta vieroitettiin imetyksestä. Hän muistelee hämärästi tarinoita rintoihin sivellyistä sinapeista ja tervoista. Ja joskus perheen äiti vaan otti ja lähti muutamaksi päiväksi (ja yöksi) omaan lapsuudenkotiinsa ja jätti isän ja sisarukset tulemaan parhaansa mukaan toimeen vieroitettavan kanssa. Voin kuvitella miten pieni syyllisyydentunto on koputellut tämän esiäidin ajatuksissa, mutta kyllä askel on taatusti kuitenkin tuntunut kevyeltä kotoa lähtiessä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti