keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Tukikaaria ja -toimia

Puoliso lähti heti reissulta palattuaan eksoottiseen Tampereen kaupunkiin, eli sain katsoa Euroviisuja ihan yksikseni. Jännä juttu, ei tarvitse lauantaina jännätä Suomen puolesta!

Vanhimmainen sai aamulla takahampaisittensa väliin sellaisen koko ajan pidettävän tukikaaren, siis ylös kitalaen poikki kulkemaan. Varmaan aika inhottava. Sitä olisi nyt pidettävä pari kuukautta ja sitten tulee arsenaaliin mukaan yöveto ja muuta mukavaa. Nyt olisi tarpeen keksiä jokin oikeasti motivoiva palkkio sinnikkyydestä noiden värkkien kanssa, kun hammashygieniastakin olisi huolehdittava seuraavat pari vuotta oikein tosi huolella. Tytär itse ottaisi palkinnoksi (hevosen tai koiran) hiiren tai gerbiilin tai vaikka rotan. Mutta kun meille ei voi ottaa puolison allergioitten takia mitään missä on karvoja tai höyheniä. Ja minä en anna ottaa kilpikonnaa, koska se eläisi kauemmin kuin minä. Käärme? Kaloja? Sammakko? Sauvasirkkoja?

Illalla tulee äitini viettämään vauvelin yksivuotisjuhlia ja muuten olemaan kanssamme. Kiva. Ja puolison isä tulee perjantaina, samoista syistä ja etenkin kirkon kesäjuhlille. Niin ja puolisokin tullee tänään jo Tampereelta pois. Saan kattomme alle paljon läheisiä, se on hyvä se.

Ei kommentteja: