keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Joutilaan elämän pahuudesta

Kas kun löysin koneeltani jälleen kerran vanhoja lumen tiheyden aikasarjoja ja kas kun löysin pitkästä aikaa puoli tuntia niiden parissa vietettäväksi. Ehkä tässä vanhempainvapaan aikana tulen saamaan aineistot sellaiseen ojennukseen, että elokuussa töiden virallisesti alkaessa saan artikkelin niistä kasaan. Olisi kiva, tämä on yksi näistä Iisakin kirkko –artikkeleista, joita on rakennettu jo vuodesta 2005 (termi lainattu pomoltani).

En siis ole ollut ihan koko päivää jouten! Juhannus kun meni huvitellessa, oli hyvin aikaa pohtia tätä suomalaista syyllistymisen kulttuuria. Lomailu tietenkin yleensä, ja paljon rahaa kysyvä lomailu (huvipuistoja, hotelleja ja vielä mitä) erikseen saavat olon tuntumaan syylliseltä. Ja jos kotona itse ja lapset enimmäkseen vaan lorvivat, niin eihän siitä hyvää seuraa. Pitäisi vähintään leikata nurmikkoa ja kitkeä rikkaruohoja, ja laittaa lapset siivoamaan ja kantamaan puita. Onko tämä nyt sisäistettyä niin sanottua luterilaista työmoraalia, vai onko se isältä perittyä joutilaisuuden paheksumista? Itse siis pystyisin olemaan jouten kohtuullisissa määrin, enkä näe mitään itua puskea töitä ihan töiden vuoksi. Lasten on hyvä oppia osansa tekemään, mutta joutilas, leikkivä lapsi on minusta ihan hyvä lapsi. Mutta jostain ulkopuolelta se tulee, se nautintojen paheellisuus ja laiskan ihmisen kieroon katsominen. Jännä juttu. (Isäni joutui lapsesta asti tekemään liikaa. Hänen oli vanhaksi saakka hankalaa olla tekemättä mitään, ja aika herkästi hän keksi tekemistä minullekin. Tavallaan ymmärrän häntä nyt paremmin – työtä tekevässä kulttuurissa kasvaneena hänelle oli taatusti minua hankalampi katsoa lorvehtivaa lasta, joka ei tehnyt pitkään aikaan mitään hyödyllistä. Ehkä hän aikansa yrittikin, mutta sitten oli pakko komentaa ruohomaan kasvimaata.)

Viikkomme tulee jatkumaan lorvimislinjalla. Yhdeksänvuotiaalla on illalla viimeiset piirisarjan pelit ennen kesätaukoa. Muuten laitamme ruokaa ja pesemme pyykkiä, ja hoidamme pienimmäistä – ja ehkä käymme rannalla ja syömme jäätelöä. Eiköhän se saa riittää helleviikon ajalle.

Ei kommentteja: