Jatkoa eiliseen, oikeastaan. Voinee sanoa, että olemme loksahtaneet perheen kanssa arkeen. Ennen kuin seuraavat muutokset astuvat voimaan (ainahan ne astuvat, joko arvaamatta tai suunnitellusti), kulkee arki osapuilleen näin:
Yksivuotias ja minä heräämme noin seitsemältä, ja kiskomme ylös vastahakoisen eskarilaisen plus yleensä myös toisen koululaisista. Unista aamupalansyöntiä. Jos joku koululainen on lähdössä näin aikaisin, hänet passitetaan ekana ulos kylmään maailmaan. Meidän koululaiset kävelevät (tai pyöräilevät) koulumatkansa melkein säässä kuin säässä. Vähän tämän jälkeen jätän yksivuotiaan toisten hoiviin ja käyn autoilemassa koulun alakentällä. Eskarilainen painuu omine nokkineen siitä koulun pihalle ja eskariin. Kotona jatketaan unisia aamuvalmisteluja, ja saadaan viimeistään tässä vaiheessa ylös loputkin perheestä. Myös yhdeksäksi koululle menijä/menijät lähtevät. Perheen aikuiset siistivät huushollia hieman, pukevat vähän sivistyneemmät vaatteet ylleen, ulkovaatteet pienimmälle, pupu pienimmän kainaloon, pienin parin sadan metrin päähän hoitotädin hoteisiin (tässä vaiheessa yleensä sekä lapsi että täti juttelevat ja hymyilevät), ja muutaman kilometrin ajomatka töihin. Yliopistolla toinen painuu talokompleksin toiseen päähän ja toinen toiseen.
Sitten koetetaan saada Suomen tieteellistä tilaa hiukan eteenpäin kunnes iltapäivällä jompikumpi ottaa auton (tai monena aamuna auton takakonttiin pakatun pyörän) ja käy noukkimassa eskarilaisen iltapäivätädiltä ja nuorimmaisen hoitotädiltä. Syödään. Koululaiset selittävät koululaisasioita. Katsotaan englanninläksyjä. Muistutetaan siitä ja tästä. Rangutaan että saako olla kaverin kaa tai pelata tietsikkaa. Jossakin vaiheessa se toinenkin vanhempi tulee kotiin. Muutamana iltana viikosta jompikumpi joutuu kuskaamaan jotain kolmesta vanhimmasta lapsesta jalkapallokentälle tai tallille tai jotain. (Näitä menoja pyritään karsimaan (vanhempien osalta) niin, että heti kun kynnelle kykenee saa mennä itse pyörällä - ja naapuriapua olemme käyttäneet oikeastaan koko ajan. Ja jos mahdollista, valitaan harkkapaikka ihan läheltä. Oikeastaan minua rasittaa arjen pyörityksessä kaikkein eniten se, jos alkuillasta on lähdettävä JONKUN MUUN MENOJEN takia kotoa, vaikkei itsellä olisi mitään intressiä. Kai se on sitä vanhemmuutta sekin. Ja siihen on ehtinyt totutella vähemmän aikaa kuin vaikkapa vaipanvaihtoon tai ruoanlaittoon lapsille.)
Loppuilta meneekin iltapaloissa ja leikkimisessä ja siinä kun yritetään estää kodin järjestystä vajoamasta ihan kaoottiseen tilaan. Töihin palattua on huomannut sen, että pihan haravointiin ja kaupassa käyntiin ja kavereiden tapaamiseen on tosiaan varattava aika kalenterista. Muuten ei tule tehtyä mitään.
Nukkumaan meno sujuu nykyään helposti, kun liikoja energioita ei ole kellään enää yhdeksän jälkeen. Paitsi että eilen illalla jaksoin katsoa puolet Beck-elokuvasta Roseanna, ja siitä olen kyllä ylpeä!
Arkiraportti loppui tähän.
1 kommentti:
Tsemppiä vaan arjen pyöritykseen!
Lähetä kommentti