Viime vuonna meillä oli lokakuussa neljä viikonloppua putkeen menoja jossain päin Suomea. Tänä vuonna tuo menoputki osuu syyskuulle. Olimme lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan näiden ystäviemme luona. Matkaa on yli neljä tuntia, mutta jopa lapset tunnistavat maanpäällisen paratiisin sellaisen kerran nähtyään, ja kestävät matkan vaivan perillä olon ihanuuden takia. Nautimme hyvästä ruoasta merenrantaterassilla, kylpytynnyristä, laiturilta mereen loikkaamisesta (ne jotka sellaisesta tykkää), puutarhan polveilevista poluista, veneilystä, virvelöinnistä, neli- ja kaksivuotiaiden lasten seurasta, tuoreista leluista, seurustelusta, tuttujen ja rakkaiden kanssa olemisen turvallisuudesta. Ehkä meillä on joskus aikaa viettää enemmän kuin kaksi päivää vuodessa tuolla. Toisaalta, ehkä sen täydellisyyden taianomaisuuden olisi vaikeaa kestää kahta päivää pidempään.
Matkan varrella haimme yhden isovanhemman tavaroita jaettavaksi puolelle sukua, ko. isovanhempi oli jo jonkin aikaa sitten muuttanut palvelutaloon. Kun omistaa ison auton, joutuu olemaan kuskina mitä kummallisimmille tarpeille. Alakerta on meillä nyt kuin huutokauppakamari. Löytyy ei tyylisiä sivupöytiä, rahi, peili, pari taulua ja kukkapöytiä. Onneksi ne lähtevät eteenpäin jo tällä viikolla.
Ensi viikonloppuna menemme mummun luokse Savoon. Seuraavana toivottavasti vielä Helsinkiin. Sitten on aika pyytää anteeksi lapsilta tätä kamalaa pyöritystä, ja asettua lokakuuksi ihan kotosalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti