tiistai 12. lokakuuta 2010

Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa

Säätiedotus sen jo kertoi, mutta joka kerran on yhtä yllättävää ja sykähdyttävää nähdä se aamulla omin silmin – ensilumi! Olkoonkin, että se oli tänään aika märkää, sulaa varmaan iltaan mennessä, ja peitti alleen muun muassa autotallin lattialautakasan (onneksi pressun alla) sekä läjään haravoidut lehdet.

Teimme aamulla pikaisen loskakenkä- ja rukkasinventaarion, ja lapset pääsivät matkaan oikeastaan ihan hyvin puettuina. Yksivuotias osoitteli ihmeissään ympäriinsä, kun maailma olikin muuttunut eri väriseksi, ja taivaalta satoi ihan erinäköistä tavaraa kuin ennen. Lumisade naamalla ei tuntunut pienestä kivalta. Muistan, että joku lapsistamme vihasi ja pelkäsi sitä, kun kengät peittyvät lumeen, ja seisoi ensimmäisen kävelytalvensa ensimmäisen viikon aika tarkkaan paikoillaan.

Itse vedin sen sijaan epähuomiossa jalkaan melko uudet halpiskengät, jotka näyttää kivoilta. Haa! Paluu todellisuuteen! Totta vieköön, jos ei käytä rohjoja saappaita tai vaelluskenkiä, kastuu sukat! Autollakaan ei ollut talvikenkiä jalassa, piti ajaa varoen.

***

Vaikka ihmislapselle vissiin olisi luontaista heräillä yösyötöille jonnekin kahden ikävuoden kieppeille asti, olemme taas, ja tällä kertaa toivottavasti lopullisesti, opettamassa meidän yksivuotiasta nukkumaan illasta aamuun omassa sängyssään, iltapuurosta aamumaitoon ihan ilman ruokailua. Kuusi yötä on nyt takana, ja viime yönä lapsi nukkui rauhassa ja tyytyväisen oloisena iltakahdeksasta aamuun puoli seitsemään. Oli ihana tunne heräillä itse katsomaan kelloa ja ihmettelemään että onpa hiljaista ja rauhallista. Pitää nyt toivoa, että pysymme terveinä sen aikaa että asiantilasta tulee lapselle se normaali ja tavallinen tapa. Kipeää lasta nukuttaa kumminkin vieressä, mutta parannuttua olisi kiva päästä palaamaan takaisin normaaliin – ja olisi molemmille helpointa, jos se normaalin määritelmä olisi sama.

Ei kommentteja: