tiistai 7. joulukuuta 2010

Matkalaukku auki

Harvoin on ollut näin lomainen ja mukavaa toimintaa täysi kolmen päivän viikonloppu, että olisi päässyt näin syvälle joululomatunnelmaan. Kumpikaan perheen aikuisista (kyllä, puoliso pääsi suunniteltuun aikaan kotiin reissultaan, hyvä niin) ei olisi jaksanut rahtautua töihin eivätkä nuo koululaisetkaan olleet innosta soikeina. Vielä kolmisen viikkoa.

Minulla on omaan reissuun enää muutama päivä. Lauantaina illalla siirryn junalla Helsinkiin, sunnuntaina anivarhain itse matkaan. Liput, hotellit, posterit, esitteet ynnä muut ovat kunnossa. Kokouksen aikataulua on tarkasteltu ja jonkinlainen "lukujärjestys" (paljon lumiasioita, hiukan ilmastopolitiikkaa ja ilmastomallinnusta, yleisöluentoja) on kasassa. Ainakin yhden tutun kanssa on jo tehty treffit. Ostoslistakin on olemassa. Ja matkalaukkua ei ole laitettu kaappiin puolison tavaroiden jäljiltä.

Ei kommentteja: