sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Vähiin käy, osa kaksi

Viikonlopun aikana on rakennettu hiukan lumilinnaa, podettu taas hiukan kuusivuotiaan toimesta mahaa (mikähän sillä oikein on, kun reilun viikon välein tulee mahatauti päiväksi ja sitten taas menee pois, eikä meihin muihin tule) ja kiipeilty katoilla. Kolme vanhinta pudotteli autotallin katolta liiat lumet, ja puoliso testasi kiipeilyvarusteitaan ja pudotteli lapsille vaaralliset lumilipat räystäiltä. Ompelin kasaan muutamat risat pussilakanat, jotka otamme Ghanaan mukaan. Luisteltiin ihanassa talvi-ilmassa. Paljon on tehty, mutta suhteellisen kiireettömältä on tuntunut. Elän toivossa, että kaikki pysyvät ensi viikon terveinä. Olisin menossa Helsinkiin "hyvästelemään" tutkimusryhmää (aika teoreettinen hyvästely), söisimme peräti illallisen yhdessä. Vaikka ihmisten hyvästely on teoreettista, konkreettisesti antaisin pois avaimeni ja puhelimeni.

Ei kommentteja: