Yöllä tarvitsin ekan kerran korvatulppia, sen verran kovamenoinen juhlamusiikki kaikui sisään koko aamuyön. Horteisen aamun piristi yksi ryhmästämme, joka pyrkii juoksemaan aamulenkiksi matkan hotellilta rakennukselle. Tänään oli kuulemma ollut aikamoinen laahus tyttöjä, poikia ja nuoria miehiä perässä, kun hän oli kääntynyt katsomaan taakseen.
Alkaa tulla jo haikea mieli kotiin lähdöstä. Juuri on ehtinyt tottua porukkaan, ilmastoon ja työhön, ja kohta pitää lähteä. Onneksi siellä on muun muassa pienimmäinen odottamassa, ja hänen tapaamistaan odotamme tyttären kanssa hartaasti.
Jututin lisää paikallisia aiheista pikkulasten hoito ja imetys. Nuoria naisia nauratti kun kyselin tyhmiä. Joissakin asioissa täkäläiset kyllä pääsevät helpolla länsimaisiin sisariinsa verrattuna, ja vauvojen hoito on yksi näistä. Ei ilmeisesti tarvitse miettiä miten oikein on ja mitä koulukuntaa tässä seuraisi.
Rakennuksella kova meno jatkuu. Tiilet on kannettu liki loppuun, eli odottavat loppuja muuraustöitä rakennusten sisällä. Kattotuolit on liki kaikki tehty. Seinien yläpuolisten palkkien valu aloitettiin klinikkaosassa. Täytemaita kärrättiin. Itse istuin koko aamun sepän pajalla puun alla. Pajalla tehtiin rautalankatikkuja (tyttöjen työ), paksummasta teräksestä erikokoisia kolmioita ja pidikkeitä ja harjateräksestä ja edellä mainituista tikuista ja kolmioista isoja palkkivalujen sisään meneviä tukia.
Noin puolet porukasta lähti iltapäiväksi ja illaksi kuumaan bussiin istumaan, eli retkelle noin 2.5 tunnin ajomatkan päässä olevaan apinapyhäkköön. Paikka on taatusti hieno, mutta minua kiehtoi enemmän rautalanganvääntö puun varjossa ja laitoin tyttären toisten mukana ja itse jäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti