perjantai 8. huhtikuuta 2011

Uutiskatsaus

Aamupäivällä saimme tehtyä muutamia värikkäitä kuvia yhteen kauan rästissä olleeseen artikkeliin puolison kanssa. Koetamme tehdä mahdollisimman vähän töitä yhdessä, mutta aina joskus pieni yhteistyöprojekti toimii ihan hyvin.

Valmistelen luentoja aiheista säännöstely ja järvien fysiikka. Olen muistanut useita kauan sitten oppimiani asioita ja oppinut uusiakin. Ajattelin myös puhua tuleville insinööreille YVA-menettelystä. Saattavat joskus elämässään törmätä siihen tosielämässä.

Kevät on tuonut hydrologisia ilmiöitä kotiin asti. Lumet sulavat etupihalta, ja kovin on märkää ja pehmeää. Suurin osa pihasta on toki lunta puolisääreen, muun muassa siinä missä on pyöräteline. Tiet ovat sulat, eli isoimmat lapset eivät olleet enää pideltävissä pyöräilyn suhteen. Kahlatkoon siis autotallille aina pyöränsä kanssa kun pihalla ei oikeasti ole vielä sulaa paikkaa ajopeleille.

Koulu ilahdutti taas tähän vuodenaikaan kuuluvilla liikuntalappusilla. Siis pitää merkitä rasti aina kun on liikkunut 10min. Tämä herättää koululaisissa kilpailumieltä ja pitää heidät ulkona iltapäivisin (lappujen tarkoitus?). Yleisesti lappuaikaan on ollut sulat maat ja linnut laulaneet. Myöhässä on siis kevät.

Taapero on saanut uudet ilonaiheet, aurinkolasit on jo vanha juttu. Saappaat! Kurahousut! Harmi vaan, kun äiti ei anna pitää niitä sisällä.

9-vuotias lähtee viikonloppuna pelireissulle Vaasaan. Hän on pakannut jo pari päivää sitten ja on intoa täynnä. On niin ilahduttavaa nähdä hänet intoa täynnä! Keväällä 9-vuotiasta innostavat toki edelleen tietokonepelit ja pikkusisko, mutta tosiaan myös futis ja sählypelit naapurin pihassa. Siinä kysytäänkin innostusta, kun nilkkaan ulottuvassa sohjossa rikkinäiseen maaliin lyö palloa.

Liityin viime vuonna Aktiivinen synnytys ry:seen. Sain eilen liittymislahjaksi nipun Sydänääni –lehtiä. Ihania ja innostavia ja liikuttavia.

Ei kommentteja: