tiistai 3. toukokuuta 2011

Minun ja sinun

Taapero on oppinut vihdoin sanomaan ”sinun”. Toki suuri osa maailmaan on edelleen taaperon (”Minun tuoli. Minun kenkä. Minun potta. Minun pönttö. Minun auto. Minun pupu.”), mutta ei kaikki. Kun pinkin pupun tilalle tarjosi keltaista, sai kuulla: ”Sinun pupu.”

Pinkki pupu oli melkein vuorokauden hukassa. Taaperolta alkoi olla vitsit vähissä. Lopulta se löytyi KATTILAKAAPISTA, KATTILASTA. Lapsi ei jaksanut jutella koko asiasta eikä ihmetellä tai huvittua. Hän laittoi peukalon tiukasti suuhun ja pupun tiukasti kainaloon. Maailma oli taas kohdallaan.

Tänään olimme tunnin verran mukana kaupungin siivoustalkoissa. Koululaiset siivosivat ahkerasti ja me nuorimmaisen kanssa söimme iltapalaa koulun pihalla. Ehdimme me käydä ihmettelemässä järveäkin. Hän ei varmaan ole muistaakseen koskaan nähnyt vapaata vettä. Hän jähmettyi, osoitti ja sanoi. ”Hui. Vettä!”.

Ei kommentteja: