sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Porstua

Ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008 kylppäriremontin meidän huushollissa on toteutettu muutos, joka kohdistuu ihan tähän taloon jota me asutaan (ei johonkin ulkorakennukseen) ja sen myötä talo on nätimpi ja hienompi ja viihtyisämpi kuin ennen! Ei enää tavaravyöryä porstuassa! Vanhaa toimimatonta pakastinta ja roskaläjää! Muovimattoa! Omituista vanhan remontin aikana vaalealla paneelilla tumman sormipaneelin sekaan paikattua muinaista oviaukkoa! Muutakaan ärsyttävää!

Vaan on kaunis ja hieno harmaaksi maalattu lautalattia, vaalean paneelin kohta maalattu liitutaulumaalilla, ja meidän mittapuulla sisustuskin on aika chic. Toki sisustus nojaa aika vahvasti puolison siskon lainalipastoihin, mutta joka tapauksessa ideana oli järjestää suurin osa tavarasta autotalliin ja muualle ja järkevät paikat sille tavaralle joka pakosti jää porstuaan.

Me ollaan tyytyväisiä ja feng shui kohoaa huristen ja palkatkin varmaan juoksee jatkossa jos se nyt oli se ulko-oven kohta jossa piti olla harmonista jos haluaa raha-asiat sujumaan. Jos raha-asiat sujuvat jos kaakkoisnurkassa on sammakko (meillä oli tästä asiasta puolison kanssa kahta mieltä), niin sitten ei ole vieläkään toivoa.

Ei kommentteja: