tiistai 31. tammikuuta 2012

Vaalikahvia ja vaalipullaa

Pakkaset tuli tänäkin vuonna. Sisällä on perinteisesti kylmä, ja nukuttua tulee paksuissa pyjamoissa, sukissa ja paksujen peittojen alla. Onneksi olohuoneen uuni sentään on käyttökunnossa. Pakkanen on ulkona hurjan kaunis. Kaksivuotias ei oikein tykkää, kun ulkoilu jää vähälle ja ulkona on haalareissa sun muissa hankala olla. Ja naamaa nipistelee. Koululaisia ei tunnu lämpötila kauheasti heiluttelevan puoleen tai toiseen. Uhoavat vaan että eihän siellä kylmä ole.

Saa nähdä mitä mieltä viikonlopuksi meille tuleva sveitsiläinen ystävä on. Asui hän kauan Suomessa ja tykkäsi lumiulkoilusta sun muusta. Mutta ehkä -23 on liikaa alunperin suunniteltua laskettelurinnettä ajatellen.

Puolisolla on tänään viimeinen työpäivä tuolla ympäristöhallinnon ja kellokorttien parissa. Sitten hän siirtyy sujuvasti osa-aikaisen työtehtävänsä leipiin eli jatkaa tehden samaa kuin ennenkin mutta enemmän ja ilman kellokorttia. Seuraavat kaksi kuukautta tulevat olemaan outoja, sillä hänelläkin on toimisto kotona. Huhtikuun alusta hän pääsee sitten uuteen omaan toimistoonsa. Emme ole ennen työskennelleet samaan aikaan kotoa käsin, ja pelkään että ensimmäinen viikko menee tilaa ja ajankäyttöä hakiessa. Ehkä se sitten siitä. Asiaa auttaa, että on paljon tekemistä ja töihin liittyviä menojakin.

Omiin kuvioihin liittyen, olen laskenut viimeiset viikot dynaamisen meteorologian harjoituksia toivon ja epätoivon vaihdellessa, ja eilen pakkasin kaikki laskut kirjekuoreen ja lähetin Helsinkiin hyväksyttäväksi. Jos olen tehnyt opettajan mielestä kylliksi, saan mennä tenttiin reilun kahden viikon päästä. Toivottavasti, ja toivottavasti saan asiat ojennukseen päässäni. Tämän kurssin jälkeen nimittäin seuraavat kolme tuntuvat aika kevyiltä.

Viimeisimmäksi, kuudesluokkalaiset saavat pitää vaalipäivän kahvituksen koulun salissa ja tienata lisää Helsingin retken rahoja. Lupauduin sinne minäkin avuksi - sen verran vaalityötä voi tehdä. En ehkä kuitenkaan lähde jakamaan naapurustoon lappusia, joissa kerrotaan ketä äänestämällä voisi saada kahvinsa puoleen hintaan. Ja pullan kans.

Ei kommentteja: