maanantai 6. helmikuuta 2012

Mäenlaskua, pelikoneita ja vaalivalvojaisia

Meillä oli oikein mukava viikonloppu. Seitsenvuotiaan kummisetä ja puolison pitkäaikainen työkaveri/ystävä oli Sveitsistä viettämässä viikonloppua. Kasvaminen kolmekielisessä maassa taitaa kasvattaa kielineroja, sillä vaikka hän ei ole vuosiin Suomessa asunutkaan, ei suomenkieli ollut ruostunut juuri lainkaan. Hän pystyi siis kommunikoimaan lastenkin kanssa. Pidettiin pakkasta, laitettiin ruokaa ja syötiin, pelattiin Civilizationia ja käytiin pulkkamäessä jäädyttämässä vieraan varpaita. Melko kylmä oli laskea kun oli miinus 24. Ei muita näkynyt. Kaksivuotias meni jäähän mutta kouluikäiset olisivat olleet vaikka kuinka kauan kokeilemassa miten hankalista mäistä voi mennä kolme kerrallaan yhden Stigan kyydissä.

Sunnuntaina vietin muutaman tunnin koululla kuudennen luokan vaalikahvilaa vahtimassa. Luokkalaiset hoitivat kyllä myynnin, mutta vastuuaikuiset hoitivat hyssyttelyn ja kahvinkeiton. Tienestiä luokkaretkirahastoon tuli varmaan yli 300 euroa, eli kannatti. Ja oli mielenkiintoista seurata vaali-ihmisten työtä ja yleensä sitä äänestysmeininkiä. Ja saatiinhan se presidenttikin, ilman mitään yllätyksiä. Kuuden vuoden päästä uusi erä?

Ei kommentteja: