perjantai 31. elokuuta 2012

Jorinaa työstä

Viimeinen yö- ja samalla viimeinen työvuoro päivystyksessä tälle kesälle menossa. Täysikuu.

Seuraavan kerran palaan tänne syyskuun lopulla; tässä välillä saan viettää aikaa kotitoimistolla kirjoitustöiden parissa.

Syksyn tavoitteita: pysyä töiden suhteen aikataulussa, aloittaa taas kerran liikkumaan enemmän, ja olla paitsi enemmän kotona ihan oikeasti läsnä tuolle jälkikasvulle.

Kun katson eteenpäin, näen palkattua työtä noin kahden vuoden päähän. Tuntuu hyvältä. Työnantajia tässä tulee olemaan ainakin viisi, mutta pätkistä tuntuu muodostuvan mielekäs kokonaisuus. Pohjana on aika kivan mittainen tutkimuspätkä ja mausteena päivystystä ja opetusta.

Ei kommentteja: