tiistai 11. syyskuuta 2012

Toimistolla

Olen lainannut kaksi päivää tietokonetta, jossa on Oikea Ohjelma tiettyjä artikkelin korjaamisessa välttämättömiä laskentoja varten. Koneen (tai siis työhuoneen) lainaaminen onnistui sujuvasti vuoden takaiselta työnantajalta, kun joku työmatkalainen oli sopivasti työmatkalla.

Onpa ollut kummaa istua hiljaisessa työhuoneeessa, joka on ihan suunniteltu tietojen käsittelyä ja kirjoittamista silmällä pitäen. Ainakin puolet ajasta on mennyt torkkumiseen ja netissä roikkumiseen, kun on ollut niin rauhallista eikä koululaisten kotiinpaluu ole antanut sopivaa pontta työskentelyyn (äkkiä nyt, puolen tunnin päästä ne tulee). Kait minä olen riittävästi laskenutkin, niin että huomenna voin kotoa jatkaa itse kirjoitustyötä.

Muutamana iltapäivänä on kyllä tullut kysyttyä itseltäni, että ihanko tosissani halusin työskennellä syksyn nimenomaan kotoa käsin. Toimiston nurkka olisi varmasti jostain järjestynyt koko kaudelle. Olen tolkuttanut puolisolle, lapsille ja itselle, että nyt kun voin, haluan hoitaa työt kotoa ja olla paikalla kun lapset lähtevät kouluun ja palaavat koulusta. Keväällä tilanne kuitenkin taas muuttuu, kun olen ns. toimistotyöajat yliopistolla. Onhan siinä hyviä puolia, ja kanssakäyminen nuorison kanssa on ainakin virkeää  ja eloisaa ja sitä varmasti muistelee lämmöllä tulevina vuosina. Mutta tee siinä työtä, kun 1-3 omaa ja 0-n vierasta lasta laittaa välipalaa, syö, selittää, pyytää lupaa, vonkuu, lähtee sinne tänne ja etsii sitä tätä. Viisas on se, joka tekee tehokkaasti siihen asti ja säästää netissä roikkumisen siihen kun tämä härdelli alkaa.

Pee ja Äs. Koko kesän on pitänyt alkaa liikkua enemmän. Ja vähemmän olen liikkunut, kuten taisin jo päivystysluontoisesta työstä selittäessäni valitella. Joku suunnitelma pitäisi olla. Luin jostain, että kun aloittaa liikkumaan enemmän, olisi hyvä pitää noin kolmen viikon totuttelujakso, jonka aikana joka päivä esim. kävelee tai pyöräilee noin puoli tuntia, ei enempää mutta ei vähempääkään. Sen jälkeen vasta kannattaa tehdä kerralla enemmän mutta harvemmin. Kuulostaa aika naurettavalta, ettei muka viime kuukausina olisi tehnyt edes tuota, mutta jotenkin tuntuu että ei. Hyötyliikunta on ollut kovin matalatempoista sekin. Nyt olen kolme päivää saanut riittävän annoksen liikuntaa. Minkälainen projekti tuonne sivupalkkiin nyt pitäisi laittaa, että tämä suunnitelma olisi lainvoimainen ja riittävän sitova? Vaikka sellainen, johon pitäisi syyslomaan mennessä kertyä 30 rastia?

5 kommenttia:

Hanna V kirjoitti...

Moi äkkiä kotona työskentelyn tauolla ehtis tehdä vaikka joka arkipäivä tällaisen pikatehotreenin: joka päivä oma treeni, omassa tahdissa, monipuolisesti ja tehokkaasti, vähillä varusteilla

http://calicrossfit.blogspot.fi/

mä yritän aina lasten nukkuessa tehdä (paitsi ne, joissa tarttee juosta, kun ei uskalla kovin kauas lähteä)

Picea kirjoitti...

Kiitos Hanna. Tuohan voisi olla sopiva vaihtoehto niille hetkille, kun ei ajatus ja kirjoittaminen oikein kulje (vaihtoehto sille, että menee ripustamaan pyykkejä tai hengaamaan netissä...). Tämänhetkinen idea on myös se, että lähtee hakemaan nuorimmaista hoidosta 45min aiemmin kuin ennen (rehellisesti sanoen, ei sen viimeisen kolmen vartin aikana saa mitään hyödyllistä aikaan kuitenkaan) ja ottaa tehokkaan lenkin siinä välissä.

Picea kirjoitti...

Tosin nyt kun kävin sivuilla, ne taitavat olla sopivampia HIUKAN kovakuntoisemmalle... :/

Hanna V kirjoitti...

Mutta niistä saa vinkin, millä voi aloittaa sen kovan kunnon rakentamisen! Vähemmän kierroksia, pienempiä painoja. Tai vaikka yksi kierros jotakin aina silloin, kun kirjoittaminen tökkii ja netti kutsuu :)

Picea kirjoitti...

No okei, ehkä silleen...