Kuluneeseen reiluun viikkoon on mahtunut kaiken yleisen touhun lisäksi yksi draaman kaari - yllättävä työnhaku, kauhistus siitä jos työtehtävän saisi, huojennus siitä kun sitä ei saanut, ja pieni pettymys silti. Hain velvollisuudentunnosta pysyvää pestiä, johon olisi kuulunut pari päivää viikossa päivystystä toisella paikkakunnalla ja lopun aikaa tutkimusta - mutta ei välttämättä sitä "omaa" tutkimusta, ainakaan kovin paljon. Olipa hyvä, etten sitä paikkaa saanut. Ja kiva että pääsin työhaastatteluun, se on aina itsetuntoa kohottavaa.
Nyt on vaan otettava selvää siitä, miten syksy rahoitetaan (päivystyshommia tiedossa näillä näkymin, silti!)
Puoliso sai aamulla oman draamansa, kun koneisto ja ohjelmisto firman pääpaikalla oli jumissa ja solmussa. Hänen piti lähteä sinne varsinaisesti huomenna, mutta kaarsimme yhteiseltä aamukahvilta takaisin kotiin ja jäinkin naputtamaan konetta työpisteen sijaan keittiönpöydän ääreen. Ja puoliso käynnisti itsensä eteläiseen Suomeen.
No ei tarvitse mennä kaatopaikalle tänään.
Mitähän muuta. Kevät tuli lopulta. Lumien sulamisvauhti on ollut hämmästyttävää. Eilen vaihdettiin renkaita, ja kaksi vanhemmista kehitti riidan siitä kumpi saa vaihtaa mitenkin monta rengasta. Parempi näin. Puoliso katsoi päältä kun lapset teki työn, ja minä pesin renkaat. Suksetkin laitettiin varastoon ja ostettiin orvokkeja. Nuorimmaisesta oli aivan mahtavaa tulla pelkissä pikkukengissä rappusille ja syödä siinä evästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti