tiistai 20. elokuuta 2013

Synnyttäminen harrastuksena II

Doulakurssi tulee ihan kohta.

Olen siis lukenut jo kesällä lukemani kirjapumaskan lisäksi aika paljon nettisivuja ja sekalaisia blogeja ja tekstejä. Varmaan enemmän kuin omina raskausaikoina. Ja ehkä nyt onkin eri tavalla vastaanottavainen tiedolle ja mielipiteille, kun ei ole oma lehmä niin syvällä ojassa.

Kirjoista on tiiviit arviot ”Luettuja” –sivulla.

Muutama linkki. Kätilöliitto on ollut fiksuilla linjoilla, ja ollut huolissaan liiasta synnytyksiin puuttumisesta. Synnytystupa on juuri se malli, jota tähän maahan kaivataan.

Lopuksi yksi oivallinen teksti synnyttämään menijän luettavaksi: ei haittaa vaikka pelottaa.

1 kommentti:

Inari kirjoitti...

Minusta on jopa hiukan yllättävää, että noin ei vielä ole: siis ei "omaa kätilöä", jonka saisi tavata jo raskausaikana. Sitä ei kai olisi ihan kauhean vaikea järjestää... Tai voisi olla edes rutiinisti juttelukerta jonkun kätilön kanssa, vaikkapa sen toivelistan kanssa. Pelkopolilla pääsisi varmaan juttelemaan, mutta kun ei pelota...silti haluaisin jutella kätilön kanssa.

Ja tuo viimeisin linkki oli tosiaan hyvä, kiitos :)