...sitä enemmän soppaa. Niinkös se meni? No ei ainakaan jos otetaan puheeksi taloutemme punajuuret. Tarkoitus oli laittaa jotakin niistä jäljelle jääneistä, mutta niitä ei löytynyt mistään. Puolisolle tuli outo ilme. "Ai nekö oli punajuuria? Minä katsoin että onpa perunat menneet kumman näköisiksi ja heitin ne pois."
Puolisolle plussaa siitä, että hän on kesyttänyt yhden murheenkryynimme, koko tässä talossa asumisajan savuttaneen pönttöuunin. Vaikka teen kaiken niin kuin hän, minulle uuni savuttaa. Tässä täytyy olla jotain henkilökemiaa takana. Puoliso väittää että se on kuin formula-auto. Se käy joko täysillä tai ei ollenkaan.
Nämä marraskuun synkeät illat eivät varsinaisesti laita hurraata huutamaan. Jotain hyvin synkän suomalaista on siinä näyssä, kun 12-vuotiaat pojat pelaavat jalkapalloa iltapimeässä, tuuli vaan kaatelee roskapönttöjä kentän ympärillä. Mutta onhan sitten tietenkin kiva tulla takaisin sisälle.
Meillä on käynnissä viimeinen puristus tälle syksylle. Siis mitä tulee toisella paikkakunnalla työskentelyyn. Teemme lentäviä vaihtoja muutamaan kertaan ennen kuin 24.11. jälkeen asetumme paikallemme määrittelemättömäksi ajaksi. Huomenna illalla tapahtuu seuraava vuoronvaihto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti