Supervoima: vauvan hymy

Viime viikonloppuna tapahtui sykähdyttävä juttu. Oltiin nuorimmaisen kanssa oltu kylässä ”doulattavan” ystäväperheen luona ja siellä taas pohdittu imetysasioita ja vauva oli nukkunut ja itkenyt ja syönyt ja pääsi vasta meidän just pukiessa ulkovaatteita rauhallisen tyytyväiseen olanylikatseluun käsiksi. Menin sanomaan vauvalle heipat, ja jäin hörpöttelemään ja hymyilemään hänelle pariksi minuutiksi, olin kuullut nimittäin huhuja että hänen SOSIAALINEN HYMYNSÄ oli herännyt. Ja sieltähän se tuli! Koko vauvan kirkastava hymy, aukinaisesta suusta silmien kautta sormiin ja varpaisiin!

Vauvan hymyllä on valtava yhteyttä rakentava voima. Vahvin se on tietenkin vauvan ja vanhempien yhteyttä rakentamassa, mutta hymy on niin voimallinen että se vaikuttaa tällaisiin etäisiin kyläileviin täteihinkin.

Tähän asti olen ajatellut tätä nimenomaista vauvaa hiukan ulkokohtaisesti, lähinnä hänen vanhempiensa kautta, ja ajatellut mitä hänen vanhempansa miettivät ja kokevat. Hymy loi meille yhteyden, ja huomasin ajattelevani häntä nimeltä, persoonana. Ja paremmin ottavani huomioon hänen näkökantansa ja kokemuksensa.

Luin eräästä kirjasta sattumuksen, missä alle vuoden ikäinen vauva järjestelmällisesti hymyilemällä aiheutti sen, että yksi kerrallaan junan vaunussa matkustavat, aiemmin toisilleen tuntemattomat ihmiset hymyilivät takaisin, ottivat kontaktin vauvaan, rentoutuivat, ja alkoivat keskustella keskenään. Muutamassa minuutissa vauva oli sosiaalisella hymyllään rakentanut itselleen sopivan luottamuksen, yhteisöllisyyden ja turvan ilmapiirin.

Tämä antaa ajattelemisen aihetta mitä tulee siihen kliseeseen että ”vauva antaa niin paljon hoitajalleen.”

Arvostan ja kunnioitan suuresti vauvoja. Heillä on kova homma syntymisessä, kasvamisessa ja kehittymisessä ja työkalupakki on vielä aika tyhjä. Silti se mitä työkalupakissa luonnostaan on, on aika lähellä supersankarien supervoimia.