torstai 14. marraskuuta 2013

Talousihmeitä

Ei liene mikään yllätys, että kotona kaikki oli kunnossa. Puoliso oli ansioitunut etenkin kouluikäisten vanhemmuuden henkisellä saralla. Oli hoidettu kiusaamista harrastuspiirissä, erimielisyyksiä ja niiden sopimista vanhempien ja lasten välillä, luovia ajanhallintaratkaisuja. Kateellisena (tai ehkä mieluummin ihaillen?) katselen.

Sen puoliso tosin tunnusti, että ihan kaikki ei koko ajan mene putkeen taloustöissä. Meille kun laitettiin jokin aika sitten se jätevaunu, siirtyi entinen biojätesanko paristosangoksi. Viesti ei ollut mennyt ihan kaikkien kansakerrosten tietoisuuteen, eli eräänä päivänä oli paristoroskiksesta löytynyt ihana homekasvustoinen yllätys. Harmaanvihreä kasvusto ulottui kuulemma melkein kanteen asti.

Ulkonakin on edelleen harmaanvihreää, märkää ja synkkää. Pohjoisessa oli sentään pari senttiä lunta ja jäästä liukkaat kadut.

Itsellä on tosi pöpperöinen olo väärästä vuorokausirytmistä johtuen, ja ehkä myös siitä että kuluneen viikon aikana on tunteja ja taas tunteja istunut ja puhunut ihmisten kanssa. Toki työn puolesta, mutta myös ihan vaan ihmiseltä ihmiselle. Pitäisi nukkua pitkiä öitä (normaaliin aikaan) ja lokeroida kaikki kuulemansa ja ajattelemansa ja olisi taas viisaampi ja "parempi". Nyt on vaan pöpperöisempi.

Ei kommentteja: