Mikä oikein on

Vanhimmainen kertoi filosofisesta puheenvuorosta, jonka 4-vuotias oli käyttänyt jokin aikaa sitten jäätyään alakynteen isänsä ja vanhimmaisen päätettyä jotakin hänen mielestään ihan väärin ja tyhmästi. ”Isä tietää kaiken. Ja sinä tiedät kaiken. Mutta yhtä te ette tiedä. Te ette tiedä MIKÄ ON OIKEIN!”

Joo. Teknisesti oikeaoppiset ratkaisut eivät välttämättä ole oikein, eivät perheessä eivätkä yhteiskunnassa.

On pitkä aika siitä kun olen ollut vahvasti jotain mieltä, mutta kyllä nyt alkaa olla pakko.

Tammisalo on menetetty.  Raahen synnytystoiminta on lopetettu.

Synnytykset on päätetty lopettaa Pietarsaaressa ja Vammalassa.

Salossa marssitaan oman synnytysosaston puolesta.

Vuoden 2016 loppuun mennessä suunnitellaan synnytykset lakkautettaviksi Oulaskankaan sairaalassa.

Synnytyksiä keskitetään pienistä sairaaloista isompiin yksiköihin. Taustalla on uusi asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä. ”Asetuksen mukaan synnytyssairaalassa tulee olla ympärivuorokautinen hätäsektiovalmius sekä saatavilla tulee olla nopeasti lastentautien erikoislääkäri tai lastentautien hoitoon hyvin perehtynyt lääkäri, jolla on mahdollisuus konsultoida hoidosta lastentautien erikoislääkärin kanssa. Tarvittaessa lastentautien erikoislääkärin on voitava saapua nopeasti päivystysyksikköön.”

No ok, tässä ovat valmistelijat taatusti kirjoittaneet omasta mielestään hyvää ja harkittua tekstiä ja ehkä jopa kokeneet parantavansa maailmaan. Mutta kun.

Lainaan Oulaskankaan synnytysten lopettamista vastustavaa adressia:  

”Tilastojen mukaan vuosittain yksi vastasyntynyt tuhannesta (1/1000) tarvitsee välitöntä lastenlääkärinhoitoa. Onko tämä riittävä ja perusteltu syy siirtää loput 999 synnyttäjää synnyttämään yliopistosairaalaan? Tehdäänkö elämän luonnollisimmasta asiasta sairaus? Vaatiiko synnytyksen hoitaminen todella aina yliopistotasoista hoitoa?”

Miten liekään, lakkautetut ja lakkautusuhan alla olevat yksiköt ovat niitä joissa äidit ja perheet ovat olleet tyytyväisiä hoitoonsa, useiden toimenpiteiden prosenttiosuus on ollut alhaisempi kuin isoissa yksiköissä eivätkä ns. tulokset ole olleet sen huonompia kuin muuallakaan. Ollaan ehkä oltu etulinjassa mitä tulee pehmeään, perhelähtöiseen, luonnonmukaisuutta kunnioittavaan ja kodinomaiseen synnytystenhoitoon. Henkilökunnalla on ollut aikaa, perheillä on ollut tilaa. Noin niin kuin yleistäen.

Eniten minua ihmetyttää se, kuka päättää. Miten yhteiskunta on voitu suunnitella sellaiseksi, että ketkään muut kuin palvelun käyttäjät (ihan äidit, isät ja me kaikki) sekä palvelun tarjoajat eli sairaaloita ja synnytysyksiköitä työkseen pyörittävät (siis henkilökunta, ei hallinto ja/tai ”omistaja”) pystyvät tekemään päätöksen siitä tarvitaanko ja tarjotaanko jotakin palvelua vai ei? Joo joo, raha ja säästö, mutta miten voi olla että jokin mystinen työryhmä tupsauttaa ilmoille selvityksen, esityksen tai päätösluonnoksen, joka on täysin vastoin kansalaisten ja henkilökuntien arkikokemusta, tarpeita, toiveita ja oikeustajua?

Ehkä työryhmä tietää kaiken. Mutta yhtä se ei tiedä. Mikä on oikein.

(Nämäkin naiset ovat kysyneet ”missä haluat synnyttää.”)