maanantai 27. tammikuuta 2014

Ajankäyttöä ja ojennusta

Olisi hyvä kirjoitella ajatuksia lukemistani kirjoista ja lisää doulakoulutuksesta mutta ei just nyt.

Olemme olleet "kevyemmällä byrokratialla" vai miten se pitäisi sanoa... vähemmällä porukalla kotona siis, kun puoliso ja vanhimmainen ovat reissussa. Se tarkoittaa sitä, että menoja on kolmasosa vähemmän. Lauantaina ehdimme siis jopa nuorimmaisen kanssa luistinradalle ja sunnuntaina koko porukan kanssa pikaisesti uimaan. Pikaisesti siksi, koska olin kutsunut muutaman naapurin tädin meille kello neljäksi. Kello neljä odotimme vielä poikia uimahallin yläaulassa, joten jouduin ilmoittamaan tutuimmalle tädeistä että ovi on auki, menkää sisään ja olkaa kuin kotonanne. Ihan himpun verran noloa tulla 20 minuuttia myöhässä kun vieraat jo käytännössä istuvat kahvipöydässä.

Pitäisiköhän tälle myöhästelylle tehdä jotakin? Tänään aamu alkoi sillä että olin reilusti myöhässä kahden kollegan kanssa pidetystä palaverista. Ei kai siinäkään kenenkään maailma kaatunut, mutta ärsyttävää se on. Ja viime tipassa tai just vähän myöhässä lähdön kulttuuria en haluaisi siirtää lapsille.

Ongelma on se, että aamulla pitää nousta sängystä tiettyyn aikaan, ja se, että se tietty aika on liian aikainen.

Minussa on vahvasti kypsymässä ajatus työnkuvan muokkaamisesta sellaiseksi, että päivittäinen työaika voisi ihan rehellisesti ja reilusti alkaa vasta kello kymmenen.

Asiasta toiseen. Raukka kuudesluokkalaiseni on ollut viime viikolla paljon riidoissa muutaman luokkakaverinsa kanssa. Samaiset luokkakaverit vissiin ovat olleet hankalia joillekin toisille joskus aikaisempina aikoina. Koulussamme on päästy suht vähällä tällä saralla, ja katsotaan jos tuo jäisi nyt tuohon. Niillä hankalilla on muun muassa outo käsitys yläkoulusta, ja ovat pelotelleet että siellä sitten ärsyttävät pikkukirput saavat selkäänsä. Selitin ja isosisko selitti että meidän yläkoulu on rauhallinen ja siellä ei edes ole samalla lailla mahdollista öykkäröidä kuin ala-asteella, ja esimerkiksi tappeluihin puututaan siellä tosi herkästi ja niistä tulee ihan oikeita seuraamuksia. Onneksi just tänään on yläkoulun mukava ja reipas mies-opo pitämässä yläkoulu-perehdytystä kuudesluokkalaisille. Ehkä käsitykset yläkoulusta oikenevat kaikilla hieman.

Ei kommentteja: