maanantai 11. elokuuta 2014

Muistilistalla

Teltat, pressut, makuupussit ynnä muut kuivatettu ja laitettu säilytykseen. Nivaska peitteitä ja huopia odottaa vielä pesua. Pyykkivuori on vajunut niin, että jäljellä olevat mahtuvat pyykkikoriin. Elämme toivossa, että pyykkikone ei hajoa ennen kuin kaikki on pesty.

Koulut alkoivat. Reissun jälkeen kaikkien aamurytmi oli sen verran epäsäännöllisessä vaiheessa, ettei seitsemältä herääminen tuntunut edes kovin pahalta. Alakoulua meiltä käy tällä hetkellä vain yksi poika, neljäsluokkalainen. Kaksi vanhimmaista lähtivät yläkoululle. Toinen skootterilla, toinen kaverin kanssa pyörällä. Seiskalle menijää jännitti aika lailla, mutta hyvin taisi päivä mennä.

Nuorimmainen oli kirjoituttanut muistilistaa asioista, jotka hänen on muistettava hoitotädille kesän reissusta kertoa. Oli aika kirkkain silmin ja virkeänä siis hoitoon lähdössä. Kun tuliaisiakin oli!!! Lista oli luettava heti kun aamulla päästiin puistoon.

Listalla luki:

Tähdenlento
Meduusoja
Mulla oli punkki
Me nähtiin rekka joka oli syttynyt palamaan 

Ei kommentteja: