maanantai 18. elokuuta 2014

TED Camporee 2014 - päivä 2 ja kotimme tammimetsässä

Tänä päivänä alkoivat leirin aktiviteettiajat. Koko porukka oli jaettu viiteen osaan, ja nämä sitten viiden aktivitteettiajan puitteissa pärräsivät kokeilemassa korikiipeilyä ynnä muuta liikunnallista, erilaisia askarteluja ja kädentaitoja ja vaikka mitä. Pikkutyttöjen kanssa koetettiin tehdä minileijoja.

Tyttöjen hoito kävi välillä sen verran vähätöiseksi, että ajauduin keittiöteltalle kysymään olisiko jotain yksikertaista tekemistä. No, kahden ämpärillisen verran paprikasuikaleiden tekoa löytyi. Mikäs sen mukavampaa.Välillä toki paljon yhdessä oleville tuli kriisejä "kun ei se tottele" tai "kun se komentaa". Useimmiten kuitenkin juostiin ympäriinsä hiekkalapio kädessä, matkustettiin pahvilaatikossa, pidetttiin tanssitunteja, pyydettiin nostamaan verkkoistuinten yläkertaan (eikä päästy sieltä omin avuin pois).

Koko ajan tekisi mieli ottaa valokuvia hyvin leirimäisestä elämästä, hauskasti pukeutuneista ihmisistä ja pienistä yksityiskohdista (herätyskello puun kyljessä, ruokailuvälineet oksilla roikkumassa). Laitetaan muistiin suoraan. Teini-ikäiset pelaavat jatkuvasti lentopalloa kulkutiellä. Ennen tai jälkeen ruokailun kuuluu eri puolilta Suomen leiriä huutoja "KOO-PEE-ÄS!!!" ja sitten valitusta tai hurrausta - tiskien tiskaamisesta käydään ankaraa uhkapeliä. Pahimillaan joku pääsi tiskaamaan 16 henkilön tiskit. Tyttäreni lorvii paikalle ja kysyn onko syöty ja tiskattu. "Ei mun tänään tarvii tiskata."


Ei kommentteja: