tiistai 26. elokuuta 2014

Vakiintuvaa

Kotitoimistolla taasen. Oli odotettava aamusta uuden pyykkikoneen tuojaa (oi mikä ylellisyys - entinen pyykkikone oli odottamassa täällä, jo käytettynä, kun muutimme kuusi vuotta sitten). Nyt odottelen vielä tuleeko koivun kaataja vaiko eikö tule. Kyseessä siis koivu, josta jysähti iso osa alas jo viime syksynä.

Tuli mieleen, että vaikka elämä nyt on hösäämistä sinne ja tänne, jonkinlaista vakiintumista alkaa olla havaittavissa. Olemme asuneet tässä osoitteessa kauemmin kuin missään muussa, siis yhteisen aikuisen elämämme aikana. Meillä alkaa olla edessä myös siinä mielessä uusi tilanne, että koskaan ennen nuorin lapsemme ei ole ollut yli 5v 3kk vanha.

Vakiintumisen huomaa ihanasti siitä, että harvemmat asiat arkielämässä ovat enää uusia. Se tarkoittaa, että harvemmat asiat stressaavat ja vievät paljon energiaa. Uusia tulee tietysti solkenaan kun teinit kasvavat, mutta onhan se kiva että edes toisesta päästä helpottaa.

Vakiintuminen voi helpottaa elämää ihan yksinkertaisten asioiden kautta. On varmaan niin, että monessa perheessä nämä asiat ovat olleet kunnossa alusta asti. Mutta me molemmat puolison kanssa ollaan oltu melko kaoottisia esim. siisteyden ja tavaroiden paikkojen suhteen, eivätkä monta vuotta pienten lasten kanssa olleenkaan auttaneet asiaa. NYT alkaa vähitellen olla monille tavaroille ihan oma paikkansa, ja vähitellen jaksan alkaa vaatia että ne tavarat oikeasti ovat niillä paikoillaan. (Paikka saattaa tietysti olla hassu, ahtaasti ja vailla varastotilaa kun asutaan. Mutta jos koulukirjat ovat aina yläkerran rappusilla, ne löytyvät sieltä.)

Ja elämää helpottaa se että muodostuu rutiineja siitä miten käytetään ruoantähteet, tai käsitellään karviasmarjasato, tai muistetaan laittaa tulemaan omatekoisia mehujäätelöitä suht terveellisestä jugurtista, tai tiedetään minne ja kuinka usein kannattaa viedä matot pestäväksi, tai kenelle sähkömiehelle soittaa. Ja netistä löytää tietyt jutut entistä helpommin ja blogin osaa perustaa varttitunnissa jos on tarvis. Lasten äänensävyt osaa tulkita paremmin, ja tietää hiukan paremmin kuinka paljon ja mitä voi keneltäkin odottaa,

Olin joskus vähän alemmuudentunteinen siitä kun tuntui että kaikki vaan kaatuu päälle ja mitään ei osaa tehdä. Mutta nyt olen enemmän sitä mieltä, että ne on vaan olleet nimenomaan asioita joita ei vielä oltu opittu tekemään. Asiat on huomattavasti helpompia kun ne osaa.

(Ihan kiva että uutta on koko ajan tulossa. Mitä lie, kun isot lapset ovat esim. ikävälillä 13-18, sitä en vielä tiedä mutta muutaman vuoden päästä tiedän. Kun on luokiota tai muuta jatkokoulua, ja seurustelusuhteita ja kesätöitä ja kaikkea sellaista. Jännää.)

Ei kommentteja: