lauantai 26. joulukuuta 2015

Talvea kohti?

Joulunpyhät menneet aika ihanasti joutilaisuudessa. Legonrakennusta, syömistä, pelailua. Keli ei oikein ole houkutellut ulos, mitä nyt nuorimmaisen kanssa käytiin märällä tekojäällä testaamassa sporttidivarista hommattuja "uusia" luistimia.

Vanhimmainen kipeä. Huomenna illalla olisi kumminkin tarkoitus käynnistyä mummun luo, ja maanantaina aamulla aikaisin kohti Kilpisjärveä. Kai me sinne päästään! Talvi on siellä!

tiistai 22. joulukuuta 2015

Laskeudumme jouluun

Joskus ennenkin olen kirjoittanut tällä otsikolla?

Kuviot ovat vanhat tutut. Tosin huomenna ehkä puoliso käy työpaikan virallisessa toimipisteessä joululounaalla ja käyttää vanhimmat lapset samalla mummin ja papan luona (kun heiltä jäi viikonloppuna vierailu väliin). Eli aatonaatto menisi pienemmällä porukalla kuin tavallisesti. Ei sitä luntakaan ole, mutta olemme lähdössä sunnuntaina pohjoista kohti (ah Kilpisjärvi) eikä lumettomuus siis masenna.

Pientä siivousta, ei suurta, sillä saamme suursiivouksen joululahjaksi. Lahjoja tulee väistämättä iso röykkiö, mutta suurin osa on tarvekaluja. Lapsetkin hommasivat jotain pientä, ja se on aina jännittävää ja lisää jouluista kuhinaa.

Luumurahkaa, lohta, hirveä. Arabiankakku ja suklaata. Kuusi ja musiikkia. Tutut kirkolliset kuviot. Siitä tulee joulu, ja joulun jälkeen alamme hitaasti mutta varmasti kiivetä kohti valoa.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Liikutuksia

Sunnuntaina liikutuin kuvista, joita oli otettu Pariisin kokoushuoneissa just kun ilmastosopimus oli hyväksytty.

Maanantaina liikutuin vauvaperheryhmässä käydyistä keskusteluista ja siitä oksitosiininhöyryisestä todellisuudesta joka noissa piireissä on.

Tänään liikutuin alakoulun joulujuhlan jouluräpistä ja koko siitä varhaisnuorten innosta ja osaamisesta (erityisesti kuudesluokkalaisten Tarja Halonen jäi mieleen).

Kaikki lienee hyvin tunne-elämässä, jos päivittäin saa jostakin liikututtua?

Ei mitään yksinkertaista

Elämä on täynnä kaikkea, vaikka palkkatyötä ei just nyt olekaan.

Kasvatustieteissä loppui yksi verkkokurssi, ja hyvä niin, oli kumminkin aika sitova. Seuraava alkaa noin kuukauden päästä. Vuoden viimeinen artikkelinkorjaus on loppusuoralla. Näen tekstin toivottavasti enää yhden kerran. Puoliso ei lähtenytkään työreissulle laivalle mittaamaan pohjasedimenttejä, vaan tuli kipeäksi. On sentään tässä saman katon alla, eli vaikea sanoa oliko tämä muutos hyvä vai huono asia.

Lähitulevaisuuden aikataulu soutaa ja huopaa muutoinkin. Appivanhemmilla on ehkä joku hautajaiskeikka Lontooseen, ehkä ei... Eli meidän joulukäynti on joskus tai sitten joskus toiste... Ja joulun jälkeen lähdemme suurella todennäköisyydellä pohjoiseen... joskus...

Vanhimmainen täyttää pää höyryten vaihto-oppilaaksi lähtevän hakupakettia. Ja me, mikä lie meihin iskenyt, havittelemme tänne vaihto-oppilaaksi tulevaa italialaista tyttöä muutamaksi kuukaudeksi. Elämä olisi muuten varmaan liian yksinkertaista.

torstai 10. joulukuuta 2015

Jännät ajat?

Olen huonosti seurannut Pariisin ilmastoneuvotteluja (COP21 / CMP11). Mutta käynnissä ovat. Loppusuora -sana on ehkä liioittelua. Kait ne valvovat aamuyölle taas lauantaina.

Voi kun saisivat jotakin sitovaa ja kunnianhimoista aikaan!

Tähän aikaan joka vuosi tulee pieni haikeus, kun muistelee sitä ainokaista omaa ilmastokokouskokemustaan syksyltä 2006. Olihan se niin spesiaali tapahtuma olla mukana. Jatkuvaa jännityksen kuplintaa ja kiireistä kipitystä sinne tänne koko kaksi viikkoa. Daily programme -monisteet koetettiin bongata heti aamusta jotta tiedettäisiin mitä kunakin päivänä oikeasti tapahtuu... ja kansalaisjärjestöjen uutislehtisestä sitten luettiin mitä edellispäivänä oikeasti TAPAHTUI.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Äiti ja juhla-aika

Äiti tuli perjantaina, lähti tänään. Oli mukavat, rauhalliset päivät. Itsenäisyyspäivä kuvioineen (haa! paraati täällä! 14-vuotiaan kanssa katsomassa ylilentoa ja panssarivaunuja!), puolison synttärikakku ja seurakunnan joulukonsertin kenraaliharjoitus. Välissä äiti ehti leikkiä nuorimmaisen kanssa - ja ah, laittoi hänet joka ilta nukkumaan!

Nyt jatkuu... ei arki... vaan joulunalusaika. Omia töitä/opiskeluja teen niukasti, vähän joka päivä. Sitten on sitä ja tätä, sinne ja tänne.

torstai 3. joulukuuta 2015

Vuodenajat tulee iholle

Joulukuun alun lumeton pimeä. Haen eskarilaisen puoli viiden hujakoilla; lapset ovat yleensä ulkona koulun pihalla. Perimmäisessä nurkassa ei ole pihavaloja, siellä on ruskea maa, isoja kiviä ja suuria mäntyjä. Kuljen hämärässä, tähyilen pimeään. Siellä on pieniä liikkuvia hahmoja jotka leikkivät kotia, koiraa tai oravaa.

Mietin tätä asuinpaikkaa, ja olen kiitollinen. On niin mahtavaa kun lapset voivat tulla sinuiksi vuodenkierron kanssa, ihan tässä päivättäisessä vuorovaikutuksessa kaikkeen tähän räntään ja kaamokseen. Heilurin toisessa ääripäässä odottavat sitten makuuhuoneessa inisevät itikat ja hohtava yöttömän yön valo, ja viileä uimavesi järvessä.

Tuntuu että kun on tottunut siihen miten luonto ja koko maailma on ihan iholla, ei anna niin kamalasti painoarvoa pienemmille asioille.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Rennosti hampaasta

Poden hammasta. Saan siis istua sohvalla, syödä keittoa ja jäätelöä, pitää jääpussia poskella ja joku muu hoitaa kotityöt ja lasten kyyditykset. Ja onneksi huomenna saa jo toimia suht normaalisti.

Eilen iltapäivällä kiskaistiin siis pois viimeinen viisaudenhammas. Aikaa kului ehkä viisi minuuttia, ja rehellisesti sanoen, en tarvitsisi näin massiivista toipumisoperaatiota. Mutta harvoinpa sitä mitään "sairastaa". Ja toisaalta, olen onneksi jo elänyt ne vuodet kun on pakko painaa vauva kainalossa taaperoikäisen perässä, ja samalla miettiä että olisi kyllä hyvä se jääpussi poskella, ettei poski turpoaisi (ja sitten se turposi).

Eli mikä on se tarinan opetus? Pärjää sitä rennosti ottamattakin, kun ei vaihtoehtoa ole. Mutta jos mahdollista, rennosti ottaminen on sallittua ja hyvä.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vanhemmuus asiantuntijuutena

Tässä on tullut luettua Collinin ym. toimittamaa kirjaa "Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus". Olen siis päätynyt pohtimaan paljonkin sellaisia seikkoja kuin asiantuntijuus ja identiteetti. Hyvin mielenkiintoista! Ja teoreettisten kehysten käytännön esimerkkejä alkaa nähdä muuallakin kuin opintojen tai työelämän yhteyksissä. Vaikkapa vanhemmuudessa.

Usein puhutaan kymmenen vuoden säännöstä, kun asiantuntijuuden kehittymistä pohditaan. Asiantuntijaksi tuleminen ottaa siis aikaa, oikotietä ei ole. (Vähän niin kuin aina kun käy uimassa, uiminen alkaa tuntua hyvältä vasta 600m jälkeen. Eikä siihen tunteeseen pääse muuta kuin uimalla se 600m. Ärsyttävää!)

Asiantuntijuuden katsotaan kehittyvän vaiheittain. Aloittelijavaiheessa haparoidaan eteenpäin sääntöjen ja opeteltujen ohjeiden varassa ja kerätään kokemusta. Edistynyt aloittelija osaa jo ottaa huomioon tilannekohtaisia tekijöitä ja yhdistää ohjeistukseen omia kokemuksiaan.  Pätevä ongelmanratkaisija ei ole enää riippuvainen säännöistä ja osaa suunnitella toimintaa pidemmän tähtäimen suunnitelman mukaan. Taitava suorittaja osaa hoitaa perustoiminnot niitä enempiä miettimättä, jolloin toiminta voi paremmin perustua kokemukseen ja näennäiseen intutitioon. Asiantuntija toimii harjaantuneesti kokemuksensa varassa - toimii kussakin tilanteessa sen vaatimalla tavalla ja pystyy ennakoimaan tulevia kehityskulkuja.

Kun ajattelen omaa vanhemmuuttani, huomaan siinä selvästi tämän kehityskaaren. Joillakin on jo vanhemmaksi tullessaan takana paljon omakohtaista pohdintaa ja kokemusta vaikkapa lapsuuden perheen tai lasten parissa tehdyn työn kautta. Itseltäni puuttuivat sekä kokemus että ajatustyö. Meni taatusti n. 7-8 vuotta, ennen kuin pääsi pikkulasten kanssa olossa sinne jonnekin taitavan suorittajan ja asiantuntijan välimaastoon. Teinien kanssa olossa aloitettiin muutama vuosi sitten taas aloittelijavaiheesta, eikä vielä olla kuin korkeintaan taitavan suorittajan tasolla, monena päivänä ei sielläkään.

Minusta on hirmu lohduttavaa ajatella vanhemmuutta taitona muiden joukossa. Aluksi sitä ei ehkä osaa, mutta ajan kanssa alkaa osata paremmin. Siinä voi jopa tulla taitavaksi eikä se enää rasita samalla tavalla.

Joskus vaan tuntuu, että sitä itse olettaa että vanhemmuuteen osaa solahtaa tuosta noin vaan - tai tulee sellainen olo, että toiset olettaa näin. Ja että jos on alkuun tumpelo vanhempi, se tarkoittaa jotenkin sitä että on koko ikänsä "huono vanhemmuudessa", vähän niin kuin että olisi epämusikaalinen tai sellainen jolle matematiikka on vaikeaa. Ymmärrättekö mitä ajan takaa?

Käynnissä olevan verkkokurssin aikana olemme pienessä ryhmässä keskustelleet asiantuntijuuden kehittymisestä, alalla kuin alalla. Kaikenmoisen lähdekirjallisuuden ja omien kokemusten pohjalta kokosimme "huoneentaulun" siitä, mitä asiantuntijaksi tullaan. Siinä lukee: "vankan tietopohjan hankkimalla; toisten avulla; suorituksia analysoimalla; ajan kanssa; oman sisäisen motivaation ajamana.

Jos jatkan ajatuskulkuani, asiantuntijuuden kehittyminen vanhemmuuden saralla vaatii näitä, ihan niin kuin asiantuntijuuden kehittyminen pianonsoitossa tai työelämässäkin. On haluttava olla vanhempi lapsilleen, ihan itse. On hyvä hankkia tietoa aiheeseen liittyen. On hyvä miettiä omia tekemisiään ja tekemättä jättämisiään ja ottaa niistä opiksi. Ja etenkin: on annettava ajan kulua, ja luotettava siihen että kokemuksen kertyminen kerryttää samalla asiantuntijuutta. Ja ennen kaikkea: toisten avulla. Toisten kokemuksista oppii samalla tavalla kuin omistaan. Toisten kanssa tiedon hankkiminen ja omien kokemusten analysointi on tehokkaampaa kuin yksin. Vertaistuki pitää pään kasassa. Jos näin on muillakin aloilla, miksi ei vanhemmuudessa?

Mielestäni tällainen ajattelu asettaa kaikenlaiset viralliset ja epäviralliset mammakahvilat, perhekerhot, tukiryhmät ja puistojuoruporukat arvoon arvaamattomaan.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Lähti

Syksyn viimeinen rahoitushakemus lähti just. Nyt sitten odotetaan.

Tässä rinnalla käyn verkkokurssia aiheesta "Osaaminen ja asiantuntijuus" noihin kasvatustieteen perusopintoihin. Pohdinnassa on juuri nyt työidentiteetti ja sen rakentuminen.

Onhan tämä aikamoista oman työidentiteetin vahvuuden kokeilua, joka kerta, kun rahoituksia hakee eikä ehkä saa. Tästä on tullut vuosien varrella puhuttua monesti. Ehkä hiukan helpottaa vuosi vuodelta?

Sain kuulla, että kevätkaudelle olisi suurella todennäköisyydellä joka tapauksessa jonkin verran "alan töitä", eli aineistonkäsittelyä ja raportin laatimista. Hassua oli huomata, miten huojentunut olo tiedosta tuli. Auttaahan se taloudellisesti (tuollaisista tuntitöistä saa mukavasti tienestiä), ja auttaa tuossa identiteettityössä. On jatkuvuutta ja on omalle osaamiselle käyttöä. Samalla kun odottaa rahoitushakemusten kypsyvän, yksi kerrallaan.

Nuoria ja vähän vanhempia aikuisia

Viime viikonloppu oli varattu kalentereissamme kirkon Nuorten aikuisten päiville (NAP) ja Lasten päiville (LAP), jotka olivat tänä vuonna kotikaupungissamme. Puoliso oli varannut itselleen sen verran talkoohommaa, että katsoin viisaammaksi pysyä kriisivalmiudessa ja olla tekemättä mitään. No, kriisejä ei tullut, eli sain ottaa rusinat pullasta: kuskata tyttöjä seuraamaan ohjelmia (lue: leikkimään ja tapaamaan tuttuja) ja lorvia itse käytävillä ja jututtaa talkootyöläisiä ja  päiville tulleita tuttuja toisilta paikkakunnilta. Poikia ohjelma ei kiinnostanut, ja ikänsä puolesta ovatkin väliinputoajia eli tuttujakaan ei juuri ole. Vanhimmainen on ihanasti kasvanut oikeastikin jo melkein nuoreksi aikuiseksi, ja on oppinut tunnistamaan pienen kirkkokunnan hyviä puolia: "On kiva kun siellä tuntee niin paljon ihmisiä, ja siellä on sellaisia jotka on tuntenut AINA."

Sunnuntaina ei ollut enää muita ohjelmia kuin se tärkeimmistä tärkein: sählyturnaus. Jyväskylästä oli tosiaan kaksi joukkuetta: seniorit ja sitten juniorit, johon kuului puoliso ja iso lauma 10-17 -vuotiaita (meidän koululaiset, muutama muu polunkävijä, koululaisten kavereita). Oli hauska seurata junioreiden sekalaisen joukkueen ryhmädynamiikkaa, ja toki pelejäkin. Vaikka ne olikin aikamoista teurastusta - joiltakin paikkakunnilta tultiin pelaamaan tosissaan ja voitosta. No, ensi vuonna sitten uudelleen? Ei nuo koululaisten kaverit minnekään kirkollisiin menoihin mukaan lähtisi, mutta sählyturnaukseen kyllä, vaikka monen sadan kilometrin päähän. 

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Ja se soundtrack...?

Päässä ja youtubesta soi tässä marraskuussa useimmin Bob Dylanin Ballad of a thin man (jossa on kummalliset mutta välillä liikuttavat sanat ja mainio melodia ynnä rytmiikka), Lasse Heikkilän Laulu Suomelle (jossa on leijonan lailla laulava västäräkki, aivan mahtava kielikuva) ja Robin Schulzin Sugar (joka vaan vie ajatukset aurinkoisempiin aikoihin).

Ah, you've been with the professors and they've all liked your looks
With great lawyers you have discussed lepers and crooks
You've been through all of F. Scott Fitzgerald's books
You're very well-read, it's well-known
But something is happening here and you don't know what it is
Do you, Mr. Jones?

Esitetään normaalia

Marraskuinen tihku ja harmaus jatkuu. Kasvatustieteiden kanssa paarustaminen jatkuu, tällä hetkellä ihan mielenkiintoisen ja keskustelevan verkkokurssin muodossa. Terveys on palannut taloomme, eli normaali menokin jatkuu - itsekin on selvinnyt käymään tuossa läheisen kuntokeskuksen jumpissa ja innostus on taas korkealla (kävin jopa ihmettelemässä sisäpyöräilyä, eikä sekään ollut kovin kamalaa).

Marraskuuhun kuuluu puolisolla ja teineillä kirkon nuorten aikuisten päivien sählyturnaus. Päivät ovat tällä kertaa kotipaikkakunnalla, eli Jyväskylästä ilmoittautui turnaukseen kaksi joukkuetta. Toinen on aikuisten, ja toinen junnujen. Jälkimmäissä pelaa meidän kolme vanhinta, muutama muu seurakunnallinen, ja meidän lasten kavereita. Voinee sanoa, että sähly on ollut yleinen puheenaihe viime päivinä.

Puolisolla on siis tällä viikolla sen verran menoja ja velvoitteita (jotain työhön liittyvää pari päivää eteläisessä Suomessa, nuorten aikuisten päivien vastuita JA sählyturnaus), että katsoin viisaaksi pitää omien menojeni ja velvoitteitteni kanssa hyvin löysän viikon. On hyvä, jos huushollissa on yksi joka voi vaan huoltaa.

Hyväksi lopuksi, meillä on siis vanhimmainen lähdössä ensi syksynä Italiaan vaihto-oppilaaksi (!!!). Tähän liittyen saimme hullun idean tarjoutua tammi-toukokuu -ajalle isäntäperheeksi, kun kuulimme että tänne olisi ehkä tulossa samanikäinen italialainen tyttö vaihtoon. Tähän liittyen nyt on koottu suht normaalin näköisiä valokuvia porukastamme. Ja sanoin, että jos tänne tulee joku tarkastaja, on siivottava kunnolla. 14-vuotias kysyi: "Yritetäänkö me huijata ne luulemaan, että meillä on siistiä?"

Joo, juuri siitä on kysymys. Tai sitten ihan normaalista kohteliaisuudesta.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Ovi oli auki

Kesällä 2014 olimme tavanneet pitkästä aikaa saman pöydän ääressä - kolme parasta ystävystä pitkien yläaste- ja lukiovuosien varrelta. Päätimme että kun 40 tulee täyteen, pidetään synttärit. Mennään iltaa viettämään Iisalmeen, niin kuin ennen vanhaan.

No marraskuun synkkyydessä 2015 se sitten saatiin aikaiseksi. Lauantaina meillä oli Iisalmessa yksi hotellihuone (vaikka yksi meistä saikin lopulta puolisoltaan kyydin kotiin) ja aikaa sen verran kuin jaksamista riitti. Ei ole tarvetta hehkuttaa. Kun takana on nuo teinivuodet yhdessä (ja edes satunnainen yhteydenpito tässä välissä), olo yhdessä tuntuu luontevalta ja helpolta. Oikein hämmästyttää, että miten voikin olla helppoa joidenkin kanssa liikkua ja olla, ei tarvitse miettiä mitä sanoo tai tekee tai miten on.

Ja se on hassua, miten osa muistoista on selkeästi yhteisiä, mutta osa tapahtumista on jäänyt vain jonkun mielen sopukoihin. Sitten kun muistoja puhutaan auki, alkaa omassakin mielessä koputella että JOO, jotain tuommoista on tehty.

Iisalmi oli muuten muuttunut 20 vuodessa. Meidän taannoisen kantapaikan ovi oli sentään avautunut jonkun kiinteistön remontin myötä, eli saatoimme mennä siitä sisään ja ulos, sisään ja ulos. Siinä kohtaa tuntui nostalgia.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Hopeareunus

Meni sitten viikonlopun suunnitelmat (sukua tapaamassa mummin ja papan luona, 14-vuotiaan riparikirkko, puolison Espooseen) uusiksi, kun 11-vuotias alkoi oksentamaan perjantai-iltana. No johan siitä olikin vuosia, kun viimeksi meillä oli mahatautia! Joukkoon liityi 14-vuotias sunnuntaiaamuna, 6-vuotias sunnuntaina iltapäivällä ja allekirjoittanut ja 16-vuotias sunnuntaina illalla. Puoliso meni eilen suosiolla iltapäivällä nukkumaan ja nukkui 16 tuntia pöpöä pois.

Ällöähän se on, aina, mutta ei tämä ole mitään niihin aikoihin verrattuna kun kansalaiset oksensivat mihin sattuu ja milloin sattuu, vailla mitään kontrollia. Nyt ne oksentavat kippoihin tai vessanpönttöön, ja pyykin määrä on olematonta.

Silti toiveissa on loppuviikko ihan terveenä.

torstai 29. lokakuuta 2015

No ny on (lukemista)

Työtön osa-aikaisopiskelija pitää osa-aikaisen asiainhoitopäivän ja kiertää siis kirjakaupan, kahden kirjaston, postin ja antikvariaatin kautta yliopistolle jotain allekirjoitettuja papereita hakemaan. Melko täydellinen kaupunkikierros.

Postissa tuli laitettua menemään hyväksyttäväksi perhedoulakoulutuksen paperit. Nyt poistan sen projektin tuolta oikeasta sivupalkista. Ensimmäiset "suoritukset" siihen tuli tehtyä keväällä 2013, imetystiedon peruskurssin muodossa. Semmoinen kahden ja puolen vuoden reissu vauvojen vanhemmuuden maailmaan, oman kokemuksen päälle. Hyvä. Kunhan todistus tulee, voi harkita uskaltaisiko sanoa jollakin foorumilla ääneen tekevänsä perhedoulausta.

Yliopiston kirjastosta minulla ei, kumma kyllä, ollut aiempaa kokemusta. Huumaava tunne, kun kurssikirjahyllyssä on tarvitsemiaan kirjoja LÄJÄPÄIN. Kaupunginkirjaston poistomyynnissä  olin hillitty ja ostin lähinnä iltalukemista 6-vuotiaan iloksi (ja ääneenlukijan iloksi). Fallesmannin Arvoa ja Kätkijöitä lähti mukaan. Näillä pärjätään pari kuukautta, etenkin kun eilen aloitettiin Prinsessa Ozma (muistatteko, se yksi velho oli muuttanut ne yhdet koriste-esineiksi, ja niiden toisten yksien piti arvata kuka oli kukakin)!

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Onko todellisuus totta

Yskää. Hakemuslaadintaa. Ystävä aamuteellä. Pojatkin flunssassa. Ensimmäisestä kasvatustieteen tehtävästä saatu jo arvosana, kiitettävä. Pientä pakkasta. Vanhimmainen on koettanut järjestää itseään lukuvuosivaihtoon ensi lukuvuodeksi. Ei onnistu, rahallisesti. Ehkä lukion kakkosvuoden jälkeen? Onneksi tyttö ei vaikuta kovin surun murtamalta. Lähti tapaamaan hevostuttavaa entiseltä talliltaan sen uudelle tallille.

Kasvatussosiologian kirjasta tarttunut päähän yksi ajatus, William Thomasin vuonna 1928 ylös kirjaama:

Kun ihmiset määrittelevät tilanteet todellisiksi, niillä on todellisia seurauksia.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Sataa

Syksyn viimeisten rahoitushakujen työstöä. Näihin liittyen puhelinyhteyksiä sekä yhteistyökumppaneille että poroisännille.

Hihittelyä, kun haen postin ja laatikossa on sekä Poromies -lehti että lehti International Doula.

Kummastelua, joskin kunnioittavaa sellaista, siitä miten yhteiskuntakriittistä materiaalia kasvatustieteiden perusopinnoissa laitetaan lukemaan.

Pitkästä aikaa sadetta. Harmaa hämäryys nukuttaa.

14-vuotiaan futisjoukkueen vanhempainiltaa, jossa esittäytyy uusi valmentaja joka on nuori ja kunnianhimoinen ja ilmeisesti poikien palvoma. Järkytyksekseni ymmärrän, että pojilla on viimeinen kausi edessä yhdessä. Sitten kutsuvat jo monentasoiset B-junnut niitä, jotka jatkaa aikovat.

Koko perheen vapaana iltana ko. 14-vuotiaan ja 6-vuotiaan kanssa taas boulderoimassa sisätiloissa. Tästä voisi melkein innostua - alan ymmärtää, miten seinällä voi liikkua, jos uskaltaa vaan ja luottaa lihaksiinsa. 6-vuotias ei saa paikasta kyllikseen, harmi vaan että ennen pois lähtöä alkaa aina niin vimmaisesti harmittaa se että a) koko ei riitä, b) voimat eivät riitä ja c) vieläkään ei voi mennä köysikiipeilyseinälle.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Savo-Lappi all night long

Haukotus sentään. Onhan se hyvä  viettää lomaa, että olisi arjen tullen univelkainen ja uupunut? No ei vaiskaan, koko porukalla tuntui olleen jonkinlainen irtiotto rutiinista tämän syysloman aikana, se on hyvä. (Jouluun enää pari kuukautta.) (Ja aamulla ylösnoustessa oli tänään jo ihan pimeää.)

Nuorimmainen oli siis mummulla leikkimässä tiistaista lauantaihin ja koululaiset tekivät mitä tekivät, lähinnä valvoivat ja nukkuivat myöhään. Oli niillä jotain yökyliä ja sen semmoisia. Itse menin mummua ja nuorimmaista tapaamaan perjantaina, ennen kuin puoliso ja pari koululaista tulivat perässä lauantaina päivällä. Sunnuntaina oli luvassa Ilmatieteen laitoksen virkistyspäivä peliin ROPS-KUPS, Rovaniemellä. Ajoin siis lauantai-iltana tuttua reittiä Rovaniemelle.... Ihan huvikseni. Ja sunnuntai-iltana kotiin. Siihen väliin ennätti mahtua 20 tuntia paikallisten ystävien tapaamista, puhetta, syömistä, musiikkia, baseballia TV:stä ja jalkapalloa ihan livenä. Unta ehkä liian vähän. EI ehkä virkistävää, mutta hyvä mieli oli koko ajan.

Suomi on muuten muuttunut tämän turvapaikanhakijoiden ison määrän myötä, ainakin Viitasaaren ABC:n vessakylttien verran. Oli lisätty oviin käsinkirjoitetut, arabiaksi. Siitäkin tuli hyvä mieli.

torstai 15. lokakuuta 2015

Lomaisaa

Kuluu kuin siivillä, kun on viety nuorimmainen tiistaina mummulaan ja tuntuu että aikataulut on väljääkin väljemmät. On nukuttu melko pitkään, annettu koululaisten lojua vapaasti, oltu stressaamatta ruoasta tai kotitöistä (mitä nyt pakolliset vaahteranlehtien lakaisut...) ja harrastettu liikuntaa. Tänään oli kiva olla poikien kanssa uimassa; eilen oltiin peräti puolison kanssa kiipeämässä seinälle. Puoliso on siinä hyvä ja minä en, mutta jokainen siellä boulderointipaikassa seisoo kaksin sen seinän kanssa ja tekee mitä osaa. Tasaväkistä hommaa siis.

Puoliso on koettanut tehdä töitä, ja tehnytkin. Minä olen ihan hieman korjannut yhtä artikkelia ja ihan hieman kirjoittanut yhtä esseetä.

Huomenna lähden hakemaan nuorimmaista kotiin - tai siis menen kylästelemään mummulla. Toiveissa on, että puoliso tulee jollakin aikataululla perässä... niin että pääsen olemaan lopullisen lomaisa ja käymään vuorokauden pikalomalla Rovaniemellä, entisten kollegojen kanssa ROPSin viimeisessä kotipelissä.

Järkee vai ei?

perjantai 2. lokakuuta 2015

Aikaa ja tilaa

Onpa väljää kun ei tarvitse ajatella isoa hakemusta. Kaksi pienempää tulee vielä, mutta niitä ajatellaan vasta syysloman jälkeen.

Voi vaikka käydä lenkillä ja uimassa. Tämän syksyn iso panostus on omaan kuntoon. On ollut mukava yllätys, että liikkeellelähtö on sujunut näinkin vaivatta.

tiistai 29. syyskuuta 2015

17, 10, 12

Hakemus on valmis. Vaikka takarajaan on vielä 17 tuntia aikaa! Tutkimussuunnitelmassa tosin on noin kymmenen riviä liikaa. Menen nukkumaan. Mietin aamulla, millaisin sivuasetteluin saisin kaiken mahtumaan kahdelletoista sivulle, niin ettei mitään tarvitsisi jättää pois...

Huomenna illalla voi mennä lenkille. Katsoa areenasta Silta -sarjan ekan jakson. Olla avaamatta työhön liittyviä dokumentteja.

Pullantuoksuista arkea

Vein nuorimmaisen eskariin. Päässä myllää rahoitushakemuksen viiimeiset mutkat ja kiemurat. Huomenna on hakemuksen jätön takaraja.

Koulun takapihalla vastaan tulee esikoisen ammoinen luokanopettaja, sylissään iso kori. "Ota tästä tuore pulla, just leivoin ja olen niitä viemässä opettajainhuoneeseen."

Jotenkin mielekkäämpää ajella takaisin kotiin vielä lämmin pulla viereisellä istuimella, kuin ilman sitä. Iso rikkaus, toisiinsa kietoutuvat ja limittäiset ja lomittaiset ihmisyhteisöt.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Perjantai

Ison rahoitushakemuksen haussa olen päätynyt vaiheeseen 5. Pari tuntia tehollista hakemuksen valmistelua riittää päivässä. Siihen alkaa olla suhteellisen väsynyt.

Vaihe 1: Epätietoisuus ja hitaus aloittamisessa. Kokonaisuus tuntuu hahmottomalta ja prosessi taas niin monimutkaiselta.
Vaihe 2: Valtava hybris ja innostus, kun on saanut ihan uuden hyvän ajatuksen, ja yhteydenotot yhteistyökumppaneihin ovat poikineet taas hyvää mieltä ja suosituskirjeitä.
Vaihe 3: Tekstiä tuntuu syntyvän paljon ja vaivatta. Hakemuksen liitteet tulevat tehtyä vanhoille pohjille ja tuntuu siltä että tämähän on valmis ennen takarajaa. Aletaan jo täyttää sähköistä hakujärjestelmää.
Vaihe 4: Korttitalo romahtaa, kun tutkimussuunnitelmaa ryhdytään kirjoittamaan viimeistellyksi lause lauseelta ja tutkimusmenetelmät on kirjoitettava yksityiskohtaisesti. Ei hyvänen aika! Mitä kieltä! Ja eihän tätä kerta kaikkiaan pystytä tekemään luvatussa ajassa! Ja vaikka pystyttäisiinkin, jääkö tästä mitään tuloksia käteen? Voi apua! Enää viikko aikaa! Ja kanssakirjoittaja on Kanadassa! Enkä muistanutkaan että sähköiseen hakujärjestelmään pitää tuottaa niin paljon kaikkea!
Vaihe 5: Laput silmillä viilataan lauseita ja tiivistetään tutkimusmenetelmien kuvausta eikä ajatella enää mitään. Ollaan onnellisia siitä, että liitteet ja suosituskirjeet tuli hommattua "etuajassa" vaiheiden 1 ja 2 aikana. Onneksi enää alle viikko aikaa, pääsee tekemään jotain muuta.
Vaihe 6: Takarajapäivän iltapäivä. Kopioidaan sähköiseen hakujärjestelmään kaikki mitä on saatu aikaiseksi ja painetaan "lähetä" -nappulaa. Mennään ihmisestä riippuen kakkukahville, baariin, jumppaan tai nukkumaan.

Joku pieni flunssa pyörii kurkun tuntumassa. Isot pilvet kulkevat taivaalla vauhdilla, ja matalalla. Ikkunasta ei onneksi näy se, että etupihalle on jo satanut aikamoinen matto vaahteranlehtiä. Ei vielä haravanvarteen.

Shakira laulaa Hips don't lie.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syksyllä 2015

Syksyllä 2015 kirjoitetaan kolmatta viidestä tutkimusrahoitushakemuksesta. Ihan hyvällä mielellä. Luetaan kasvatustieteen kirjoja, vaikka kirjastosta otettiinkin mukaan myös Gibsonin Neurovelho, vähän niin kuin lohdukkeeksi. Kokeillaan edelleen uusia ruokia, vaikka esimerkiksi härkäpapurouhe on toistaiseksi ollut iso pettymys. Koetetaan liikkua, mikä on tuntunut hyvältä. Muun muassa se, että kun tein rantaraitilla olleen kävely/juoksutestin, sain tulokseksi kelvollinen/hyvä kunto. Kesän jälkeen tämä oli erittäin rohkaisevaa.

Todetaan että haikeutta on ilmassa kun lapset kasvavat siinä suhteessa että harrastepaletti muuttuu. 11-vuotiaan iki-ihana jalkapallo on todennäköisesti loppumassa tuossa muodossaan. Paikallinen seura on periaatteessa ja käytännössäkin "kasvattajaseura", ja nuo 11-12 -vuotiaat alkavat olla siinä iässä että osa kaipaa tavoitteellisempaa harkkailua ja osa ei. Mutta kun meillä on joukkueen vanhempien kanssa niin kivaa!

Harmistutaan, kun viikonloppuna ei pääsekään Rovaniemelle mökin talvikuntoon laiton nimissä. Syyslomalla sitten! ROPSin viimeiseen kotipeliin!

PS. Ruutuaika syksyllä 2015? Nuorimmainen katsoo (ja leikkii) Ryhmä Hauta. Vanhin katsoo Greyn anatomiaa. Pojat pelaavat edelleen Minecraftia mutta myös Terrariaa ja jotain muita rakennus- ja simulointipelejä. Itse katson Areenasta Naurun tasapainoa ja ehkä kohta Siltaa. Puoliso katsoo Murdochin murhamysteerejä.

PPS. Kai se on pakko vakavoitua ja listata jonnekin se, mistä syksyllä 2015 lehdissä kirjoitellaan. En jaksa näistä ryhtyä blogissa mälväämään, mielipiteet on joko hyvin selkeitä tai sitten hyvin epämääräisiä. Mutta asiaan. Syksyn puheenaiheet: Euroopan ja Suomen talouskriisi ja "viiden prosentin tuottavuusloikka" sekä Euroopan yllättänyt turvapaikanhakijoiden määrän kasvu josta laineet lyövät jopa Keski-Suomeen.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Mielenilmauksia

Tänään on siis suuri mielenilmaus- ja lakkopäivä. Virkistäää, kun ihmiset on heränneet kaduille ja toistensa yhteyteen. Nyt kun päättäjät tajuaisivat, että nämä samat ihmiset osaavat kyllä tehdä sen tuottavuusloikan - jos sitä tarvitaan, ja jos keinot jätetään paikallisesti päätettäviksi.

Päätin pitää minäkin välipäivän apuraharintamalta. Asioiden hoitoa. Ystävä ja nuorimmaisen ystävä tulevat iltapäivällä, eli haen eskarilaisen aiemmin eskarista kuin tavallisesti. Perhedoulakoulutukseen ja työttömyyspäivärahoihin liittyvää paperityötä. Mukavaa.

Huomaatteko, oikean sivupalkin perhedoula -projekti on loppusuoralla! Katsotaan kuinka paljon tätä sertifikaattia tulen koskaan käyttämään, mutta olen ollut koulutuksesta tyytyväinen. Antaa paljon eväitä kaikenlaiseen vauvaperhetoimintaan. Nythän sinne sivupalkkiin pitäisi oikeastaan lisätä kasvatustieteiden perusopinnot -projekti. On se kumma, että joku tuommoinen pitää olla koko ajan työn alla. Tämänkin blogin elinaikana palkissa on ollut Ghanan reissuun säästäminen, meteorologian täydennysopinnot, liikunnan aloittelu, ja nyt tuo perhedoulaus ja kohdakkoin lisättävät kasvatustieteet. Kait sitä koko ajan tykkää tehdä jotain uutta, ja mielellään dokumentoi asioiden edistymistä ja saa siitä jotain motivaatiotakin.

Ehkä työterveyslääkärini kuitenkin ehdottaisi sellaista projektia, että noiden jälkeen olisi hetken aikaa ihan ilman projektia?

torstai 17. syyskuuta 2015

Risteyksessä, taas

Syksy on tutkijalle jännää aikaa. Harva se vuosi tuntee olevansa jonkinlaisessa risteyksessä. Jos tämä hakemus menee läpi, se määrittää elämän tällä ja tällä tavalla seuraavien vuosien ajaksi. Jos tämä, sitten ajankäytölliset ja taloudelliset speksit ovat tällaiset. Eteen tulee tällainen ja tällainen matka, tällaista ja tällaista maastotyötä siellä ja täällä. Epävarmuudesta ja sumuisesta tulevaisuudesta täytyy jollakin tapaa oppia nauttimaan.

Pystyn tänä vuonna tekemään viimeistä kertaa isoa kansallista hakemusta, jonka läpimeno tarkoittaisi hyvää statusta, omaa tutkimusryhmää ja korkeaa palkkaa. Tämän rinnalla teen neljää pienempää - jonkun niistä läpimeno tarkoittaisi niukahkoa apurahaa mutta kuitenkin itsenäistä tutkimustyötä.

Jos tutkimusrintama ei ensi vuodelle avaudu, syksyn lopulla odottaa toivottavasti lehtoraatin haku - jonka läpimeno tarkoittaisi haasteellista ja aikaaviepää mutta ihanaa urakointia muutamaksi vuodeksi.

Jos mikään näistä ei toteudu, sitten haetaan ensi talvena lukemaan pedagogiset opinnot ja aletaan suuntautua enemmän opetuspuolelle. Ei ollenkaan hullumpi vaihtoehto tämäkään. Tuo vuosi olisi tietenkin rahallisesti niukka - eikä opintoihin pääsykään ole itsestään selvää.

Jos mitään ei tunnu olevan tarjolla, entä sitten? Sitten koetetaan ensi kaudella uudelleen. Kirjoitetaan omaksi huvikseen. Eletään säästeliäästi. Koetetaan pitää tutka päällä ja haistella minne ja miksi olisi aihetta suunnata omaa osaamista ja kykyjä.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Musiikkimatka 90-luvun Savoon ja pohjoiseen Skandinaviaan

Löysin kasetin. Toiselle puolelle oli yksi ystävä nauhoittanut Björkin Post -albumin (Muistatteko?)  ja toiselle toinen ystävä 22-Pistepirkon Rumble City La La Land -albumin (Tätä ette ehkä muistakaan). Kyllä tuli mieleen 90-luvun alkuvuosien autolla ajelut pitkin Pohjois-Savon peräkyliä, lukiosta tai lukioon, tai kaverille, tai naapurikaupunkiin. Jotenkin irrallaan, ilman vakavampia seurustelusuhteita, välitilassa kohti aikuisuutta.

Kasetti oli myös mukana kun tein 90-luvun lopulla yksinäisen kiertomatkan Rovaniemen, Kiirunan, Narvikin ja Tromssan kautta - ja osallistuin matkalla kahteen tieteelliseen kokoukseen, pian väitöskirjaa aloittelevana kuunteluoppilaana. Olin ensimmäistä kertaa raskaana, ja tosi uninen. Taisi olla viimeisiä kertoja, kun käytin KORVALAPPUSTEREOITA. Niistä tuli Björkin Hyper-Ballad, Possibly maybe, I miss you, ja Cover me. Ja toiselta puolelta Snowy Dave, At the everybody's, I never said.

Nyt kuuntelen näitä Youtuben kautta samalla kun mietin tutkimusrahoituksen hakemuksia ja lapset on kaikki koulussa.

Elämä muuttuu, musiikki pysyy?

PS. Kiirunan kokouksen ajaksi minut oli majoitettu neljän hengen mökkiin kolmen keski-ikäisen miehen kanssa, sillä järjestäjät olivat tulkinneet nimeni miehen nimeksi. Muuten se olisi ollut ihan ok, mutta jouduin myös jakamaan huoneeni puolalaisen sedän kanssa, ja hän nukkui yläsängyssä ja KUORSASI kaameasti. Eikä naapurihuoneeseen majoitetuista sedistä KUMPIKAAN suostunut vaihtamaan makuupaikkaa kanssani! Ihania muistoja. Toisaalta löysin Kiirunan kirjakaupasta Nils-Aslak Valkeapään Aurinko, isäni -kirjan saameksi ja laajalla kuvamateriaalilla varustettuna. Sinne meni iso osa matkakassasta heti alkumatkasta, ja isoa ja painavaa kirjanrohmua oli kannettava ympäri pohjoista Skandinaviaa vaikka se ei kunnolla mahtunutkaan rinkkaan.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Maan pinnalle

Edellinen postaus oli oikein malliesimerkki kyökkipsykologiasta, mutta minkäs teet kun koetat puristaa muutamaan kappaleeseen suunnilleen kaiken mitä on tullut muutaman vuoden aikana ajateltua.

Koetetaan palata maan pinnalle.

Kotiin ja Keski-Suomeen paluuta on säestänyt taas jonkinlainen jet-lag kun aikatauluun kuuluu liki päivittäin ylösnousu klo 7 ja paljon kommunikaatiota lasten kanssa ja huushollin sekä kalenterin järjestelyä. Ja pienimuotoinen lasku kofeiinin ja sokerin saannissa. No, puhuttiin puolison kanssa että vähän entistä rutiininomaisempi elämä ei olisi pahitteeksi. Ja terveyteen panostaminen ei liene koskaan pahasta?

Siitä puheen ollen: kesän aikana tehdyt tutkimukset huonon raudansaannin syystä eivät tuottaneet mitään tuloksia, eli iso joukko ikäviä vaihtoehtoja suljettiin pois. Eikä keliakiaakaan ole. Rautalisää ja vitamiineja kannattaa kuulemma tankata säännönmukaisesti. Ja rivien välistä pystyi lukemaan, että lääkärikin suositteli hiukan rauhallisempaa, ja kaikinpuolin tylsää ja terveellistä elämää.

Siitä puheen ollen! Tilasimme puolison työnantajan nimissä kaksi satulatuolia. Toinen on tavallisempi, ja menee puolison toimistolle. Toinen tulee kotitoimistolle, ja se on sellainen että se myös hiukan keikkuu eli istuminen on erittäin aktiivista. Olen istunut semmoisella ennenkin, ja se väsyttää oikeasti kropan ennen kuin lihaksisto alkaa muistaa miten kehon painoa kannatellaan. Olen tyytyväinen.

Mutta kovin rutiininomaiseksi ei meidän elämää saa millään. Nytkin on 14-vuotias viikonlopun turnausreissulla ja puoliso työkeikalla Espoossa. Puolisolla ja lapsilla on joitakin reissussuunnitelmia syksylle ja talvelle. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään! Saa nähdä mitä kalenteriin alkaa ilmestyä. Odotan kiinnostuksella. Ja olen siihen asti tylsä ja terveellinen ja teen paperitöitä keikkuvalla tuolillani.

Tähän mennessä olen koettanut huolehtia että työttömyyskassa alkaisi jossain vaiheessa maksaa päivärahaa, lainannut muutaman kasvatustieteen kirjan (oi kuinka uuvuttavaa tekstiä!) ja alkanut laittaa päätä siihen moodiin, jossa kirjoitetaan apurahahakemuksia. Syyskuussa kolme, lokakuussa yksi, marraskuussa yksi. Ja työpöydällä makaa tällä hetkellä myös kaksi korjattavaa kirjoitustyötä - syksyn aikana niitä pitäisi kulkea käsieni ja kanssakirjoittajieni käsien kautta vielä kolme lisää.

lauantai 29. elokuuta 2015

Kiitos näistä kesistä II

Edellisen postauksen oheen on pakko kirjoittaa lyhkäinen pohdinta siitä, mitä nämä kesät ovat henkilökohtaisesti minulle antaneet. Syksyllä 2011 tehty valinta ruveta tekemään kesien ajaksi reissutyötä oli tavallaan aika hoopo. Jos nyt ajatellaan perhetilannetta - ja vaikka palkka auttoikin pitämään talouden pinnalla, ei sillä rikastuttu ole. Silti saamapuolella ollaan.

-Jotenkin tuntuu, että ollaan tosi hyvissä väleissä puolison kanssa edelleen. Ei siihen tämmöinen aikataulujen sumplaaminen, poikkeustilanteet ja velvoitteiden jako ole ainakaan huonontavasti vaikuttaneet.

-Olen myös saanut pari uutta, tärkeää ystävää, ja uskaltanut olla avoin ja luottavainen heidän seurassaan; luottaa siihen että näilläkin päivin voi kiintyä uusiin ihmisiin, ja että kiintymys voi olla molemminpuolista.

-Olen saanut aikaa olla yksin. Aika mökillä, päivystyksessä ja auton ratissa on antanut aikaa vaan olla, tuulettaa päätä, nauttia omasta rauhasta ja antaa ajatusten tulla ja mennä. Samalla on ollut mahdollisuus katsoa millainen minä oikeasti olen, kun perheen aikataulu ei sido minua. Siinä on oppinut ikäviäkin puolia omista taipumuksistaan ja tottumuksistaan. Tosi hyödyllistä, tässä iässä, huomata vaikkapa se että liikkua pitäisi ja miettiä mitä ja milloin syö. Luultavasti hyvä investointi tulevia vuosikymmeniä ajatellen, tällainen tuumaustauko.

-Jossain välissä ehdin jo oppia innostumaan liikunnasta. Ehkä se onnistuu toisella kerralla helpommin ja nopeammin?

-Ja olen oppinut laittamaan aiempaa parempaa ruokaa, laajemmalla skaalalla, ja jopa vegaanista ruokaa! Tästä taidosta iloitsen.

-Kun on ollut sitä ajatteluaikaa, olen voinut märehtiä tätä länsimaisten nelikymppisten ikuisuuskysymystä, eli mitä oikeasti osaan ja haluan elämässä tehdä, ja mitä haluaisin vielä oppia tekemään. Tähän liittyen, olen pyöritellyt päässäni näitä ikuisia tutkijoille ja kirjoittajille ominaisia juttuja - onko ok tehdä esim. tutkimusta johon on tosi hankala saada rahoitusta tai kirjoittaa juttuja joita on vaikea saada julkaistuksi, eli kai se kysymys on että kelpaanko näin, ja onko hyväksyttävää tehdä keskinkertaista työtä tai huonosti muihin uppoavaa työtä, jos se tuntuu kuitenkin olevan se oma juttu, omaa ydinosaamista, ja kutsumus. Siis onko lupa tehdä työtä joka ainakin ajoittain tuntuu HYÖDYTTÖMÄLTÄ. Melko lailla sopuun olen päässyt tämän asian kanssa.

-Olen huomannut että oma identiteetti ei enää kokonaan koostu tutkimustyöstä, ja voisin olla tyytyväinen jos se työpaletti koostuisi yhä enemmän myös opetuksesta. Eikä sekään tunnu syövän itsetuntoa liikaa, jos välillä olisi työttömänä ja saisi aikaa kirjoittaa omaehtoisesti ja tehdä vapaaehtoisesti hommia. Eli palkkaorjuudesta vapautuminen tuntuu ainakin teorian tasolla mahdollisuudelta.

-Tähän liittyen, olen jaksanut ottaa aikaa ja löytänyt taidon olla mukana vauvaperhetoiminnoissa, ja ilon mikä siihen liittyy.

-Kaikkeen edelliseen liittyen, olen lukenut valtavasti synnytys/vanhemmuuskirjallisuutta, samaten kuin yhteiskunnallista pohdintaa ja jotenkin päässyt enemmän kartalle siitä mitä kaikesta tästä ajattelen ja voiko ajattelutavalleni antaa jotakin nimiä tai määreitä.

-Olen huomannut että ikää tulee lisää ja nuoruus on ohi; keski-ikä on tässä ja keski-iän jälkeen tulee vanhuus ja sitten tulee kuolema. Olen huomannut, että tämän asian hyväksyminen vaatii vielä paljon ajatustyötä.

Tämä lista on tosi pitkä, eivätkä kaikki asiat ole tietenkään tulleet pelkästään sen takia että olen ollut kesät pohjoisessa. Ikä ja muut luonnolliset prosessit olisivat varmaan vaikuttaneet samoihin suuntiin ilman reissutyötäkin. Mutta on siinä ollut osansa. Olen kiitollinen.

Kiitos näistä kesistä

Tässä kun on elokuussa ollut jopa helppoja kelejä, on työvuoroissa tullut askarreltua teinivuosien tyylinen KORTTI läksiäisiksi. Siinä on jonkin verran lehdistä leikattuja kuvia ja tekstejä, mutta itse kirjoittamani kopioin tähän alle.

Kiitos näistä kesistä!

-joina tarvitsi aamuvuoroon lähtiessään talvitakin ja sormikkaat koko kesäkuun (2012)
-joina oli hämmästyttävän paljon jäätäviä sateita (2013, jolloin "kesäni" ulottui elokuulta marraskuun loppuun)
-joina satoi lunta juhannuksena (2014) tai
-joina oli syksy kesä- ja heinäkuun ja kesä elokuussa (2015)

Oli niitä helteitäkin, ja trooppisia öitä. Ja kesäyön aurinkoja.

Olen oppinut mm. että sumuja ennustetaan nopanheitolla tai I Chingillä. Jos ei muu auta, luetaan Iltasanomat. Tai käytetään rautaista ammattitaitoa ja kokemusta - ne, kenelle sitä on päässyt kertymään.

Neljä kesää kuulostaa pitkältä ajalta, ja tuntui toisaalta lyhyeltä. Vaikka päivystys alkoikin kesien aikana tuntua toiselta kodilta. Jotakin on opittukin, mutta kyllä pohjoisen sään äärellä on jatkuvasti nöyrä ja epävarma. Hatunnosto siis koko meteon väelle!

Paitsi lentosäätä, nämä kesät ovat tarjonneet mahdollisuuden
-viettää paljon aikaa mökillä
-tutustua ja ystävystyä uusiin ihmisiin
-tavata tutkimuksille tärkeitä kontakteja esim. Arktisella keskuksella ja paliskunnista
-LUKEA!
-kaivella Youtubesta paljon vanhaa ja uuttakin musiikkia (yövuoroon sopii esim. Pet Shop Boysin konserttitaltiointi "Pandemonium Tour")
-olla paljon yksikseni, auton ratissa, yövuoroissa jne. Kuinka virkistävää

Ja ai niin, pääsinhän istumaan hornetin ohjaamossa! Taitaa olla uran kohokohta. (Menee ainakin tosi lähelle sitä, kun syksyllä 2006, YM:n leivissä ollessani, sain murtauduttua kynsileikkurin ja kolikon avulla ulos brysseliläisen virkamieshotellin vessasta, kun sen lukko hajosi.)

Kiitokset ja hyvää jatkoa.

perjantai 28. elokuuta 2015

Loppuu?

Kohta takana ehkä elämän viimeinen päiväsaikaan tehty päivystysvuoro. Ristiriitaisin oloin. Osaa työtehtävistä ei jää ikävä. Eikä vuorokausirytmin heittelehtimistä ynnä muuta, joka tekee hommasta fyysisesti erittäin raskasta.

Kesäkeleistä on palattu normaaliin - pilvi on matalalla ja sateita kulkee ympäri valtakunnan. Illaksi tänne on luvattu sakeasti vettä ja puuskittaista tuulta. Siis täydellinen keli kutsua työkavereita iltanuotiolle! Mistä voi johtua, että vapaaehtoisia tulijoita ei löytynyt kuin kaksi?

lauantai 22. elokuuta 2015

Hellettä

Eletty kesää - nyt kun se päällä on. Kuten korkeapaine. Töissä toki iltaisin mietitään tuleeko sumu, öisin seurataan kun tulee sumu ja aamuisin arvaillaan mihin aikaan sumu haihtuu.

Mutta päivisin on ollut ulkona lämmin ja sisällä kuuma.  Aurinko on helottanut pilvettömältä taivaalta. Ja töiden ulkopuolella on ollut hiukan aikaa juoda kahvia Kemijoen äären terassilla, UIDA siinä Kemijoessa, kokata kokeellista ruokaa kollegan kotona ja käydä tarkistamassa onko Rovaniemen  yössä edelleen elämää (oli).

Laitetaan muistiin - vuonna 2015 oli kuin olikin kesä!

maanantai 17. elokuuta 2015

Hellettä ja hallaa

Ajelin illalla pohjoiseen töihin. Nythän on sään puolesta tullut kesä vaikka kalenterin puolesta on kohta syksy. Hassulta siis kuulosti, kun myöhäisuutisten säätiedotuksessa luvataan päivälle hellettä ja yölle mahdollisesti hallaa.

Vanhimmaista jo ärsytti kun vielä lähdin päivystämään, oltuani jo melkein puolitoista viikkoa kotona. No, työsuhdetta on vielä pätkä jäljellä. Näillä näkymin olen (onneksi?) loppuvuoden tiiviisti kotona. Niinkin tiiviisti, että nostan ehkä työttömyyspäivärahaa.

Ja luen ehkä avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä. Ja haen tutkimusrahoitusta. Ja korjailen artikkeleja, jos niitä lehdistä korjattavaksi tulee. Ja harrastan vauvaperheitä. Ja laitan ruokaa ja koetan liikkua ahkerasti.

Hommaa siis tulee olemaan, ja jospa taloudellisestikin pärjätään. Ainakin on saatu kevään ja kesän aikana taloutemme enemmän tasapainoon ja ennustettavammaksi. Se helpottaa.

Loppusyksystä saattaa tulla hakuun työ, jota olen keväästä saakka kieli pitkällä odottanut. Mutta siitä lisää, jos se joskus hakuun aukeaa. Koetetaan ottaa tämä syksy tosiaan a) kesästä palautumisen ja b) tulevaan valmistautumisen kantilta.

PS. Viikonloppuna kävimme Rymättylässä asti sukuloimassa, puoliso ja minä ja kaksi lapsista. Hassua oli muistella, että edellisen kerran kävin siellä 20 vuotta sitten - ensimmäistä kertaa näytillä puolison suvun piirissä.

perjantai 14. elokuuta 2015

Läpileikkaus suomalaisesta kouluelämästä aiheuttaa lievän jet-lagin

Elämme tämän vuoden harvinaisella aitiopaikalla. Meillä on lapsia neljällä eri kouluasteella! 6-vuotias nuorimmainen on siis kunnallisessa eskarissa (pienenä mutta innokkaana), siinä  koulun naapurissa ja kirjaston yläkerrassa. 11-vuotias on alakoulussa, viidennellä luokalla (toistaiseksi ihan innokkaana, odottaen uusia oppiaineita ja iloiten pikkuisesta kummioppilaastaan jonka eilen sai). 14-vuotias on yläkoulussa, kasilla (mielenkiintoinen ikä ihmisen elämässä, mutta muistaa poika ainakin toistaiseksi kohkata upouudesta koulurakennuksesta ja olla aiheestakin ylpeä siitä että hän on tukioppilas). Ja 16-vuotias aloitti lukion. Kesän jäljiltä unirytmi sekaisin, uusiin ihmisiin, paikkoihin ja toimintatapoihin totutellen. Koska kyseessä on IB-versio, kaikki on uutta puolisolle ja minullekin. Ekalla jaksolla heillä on rautaisannokset opintojen ohjausta, ruotsia, äidinkieltä ja matematiikkaa (englanninkielisestä kirjasta). Kuulemma jännää ja kivaa, mutta väsyttävää. Taatusti!

Olin ottanut koulujenalkuviikon lomaksi, sillä siihen kuuluu aikamoinen pläjäys kaikkea tämmöisessä vähän isommassa perheessä. Muun muassa lievä tai lievää pahempi jet-lag myös aikuisilla, kun pitää yhtäkkiä ruveta heräämään seitsemältä.

No käydään viikonloppuna osan porukasta kanssa sukulaisen luona synttäreillä, ja jätetään sitten puoliso pärjäilemään kalenterien ja lukujärjestysten kanssa viikoksi. Pohjoisessa odottaa toiseksi viimeinen päivystyskeikka!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Ettäs tiedetään

Kotona oli muutaman päivän lainassa tarrakirjoitin. Nyt lukee vessanpöntössä että "vessanpönttö". Sikaflex -liiman kyljessä lukee "sikaa putelissa".

tiistai 11. elokuuta 2015

Orientaatiota

On siis orientoiduttu olemaan taas tovia pidempi hetki kotona. Pitkälti kotitöitähän se on.

Kokattu. On tosi hassua, miten iso IDENTITEETTIKYSYMYS tuntuu olevan se, opettelenko laittamaan uusia ruokia, ehkä jopa aikaisemmin tuntemattomista ruoka-aineista (munakoiso? savupaprikajauhe? valkosipuli!).

Tähän liittyen: poimittu herukat ja käyty takapihan ulkopuolella kolmen mustikkalitran verran. Jopa 11-vuotiaat, yksi oma ja yksi naapurista, poimi minulle vähän marjoja kun lupasin palkkaa. Kasvimaamme on tänä kesänä lähinnä huono vitsi, mutta tulee sieltä salaattia ja ehkä jotain yrttiä.

Aloitettu ikkunanpesu. Tätä ei ihan päivässä jaksa urakoida, ikkunoita on sen verran. Ja niiden luokse pääsy vaatii raivaamista melkein joka huoneessa (kun muun muassa keittiössä meillä on edelleen menossa puolison ja 14-vuotiaan balsalennokkiprojekti!).

Koetettu hahmottaa kuka menee kouluun milloinkin ja minnekin. Tänään heräsimme, suurin osa perheestä, keskellä yötä seitsemältä ja YKSI ESKARILAINEN lähti eskariin ja YKSI ALAKOULULAINEN viidennelle luokalle ja YKSI YLÄKOULULAINEN kasille. Huh huh.

Orientoitumisessa on pientä hapuilua ihan jo siinä, muistanko olevani Keski- vai Pohjois-Suomessa. Luin lehdestä juttua jostain ravintolasta, joka on Äänekoskella. Ihmettelin aikani miksi lehdessä puhutaan paikallissävyyn jostain joka on niin kaukana etelässä. Ennen kuin keittiönpöytä otti muutaman kierroksen ympäri Suomea ja asettui oikealle kohdalleen. Ei Napapiirille, vaan ihan siihen Äänekosken viereen.

perjantai 7. elokuuta 2015

Lukemattomia kirjoja, marssimattomia miekkareita

Palautin syvään huokaisten Rovaniemen kirjastoon pari yhteiskunnallista pamflettia ja pari laatukirjaa, kesken luvun tai kokonaan avaamattomina. Täytyy olla aika vetävää tavaraa, ennen kuin tänä kesänä pääsen viimeiselle riville asti. Olen nimittäin monta kuukautta lukenut puhtaasti OMAKSI ILOKSENI! (Juuri nyt Pasi Ilmari Jääskeläisen novelleja ja Haruki Murakamin kirjaa juoksemisesta.)

Olin tämänkertaisen lyhyen pohjoisen työpätkäni viimeisessä työvuorossa keskiviikkoillasta torstaiaamuun, ja harmitti. Kerrankin olisi kotipaikkakunnalla ollut mielenosoitus, johon olisi uskaltanut ja halunnut mennä. Erityisesti ilahdutti mieltä, että anarkistiselta pohjalta lähtenyt tapahtuma veti yli tuhat osanottajaa. Ehkä porukka aktivoituu poliittisesti niin, että vappunakin viitsii lähteä liikkeelle?

Tulin kotiin, lomalle. Nuorimmaisella viimeinen hoitopäivä ennen eskarin alkua. Ensi viikko on budjetoitu koulun alulle, vuorokausirytmin keikauttamiselle, kodin hoitamiselle, pienille kirjoitustöille. Syksyn kalenterin järjestämiselle, ja omien velvoitteiden priorisoinnille. Mahdollisesti jopa syksyn työkuviot selkenevät pikkuisen. Hyvä niin.

tiistai 4. elokuuta 2015

Too good to be true

Meidän kesän ajan käyttämämme ruoan verkkokauppa otti ja lopetti. Kurja hymynaama tähän. Ei kukaan kanna meille maitopurkkeja valmiiksi ovelle, vaikka melkein jo ehdin siihen tottua. Ja itsekö nyt pitää satokausikalenteria vahtia häh?

Päiväkirjamerkintöjä

Mökki tyhjeni ja siirryimme loputkin aurinkoiseen Keski-Suomeen tuossa viime - torstaiko se oli? Joo oli se torstai. Perjantaina nautimme siitä kun perheen lapset ovat isoja ja pystyviä, eli kävimme puolison kanssa ihan kahdestaan AUTTAMASSA MUUTOSSA. Olipa hauskaa. Ei mitään sarkasmia tässä, meistä molemmista on kivaa olla muuttoapuna. Saatiin pizzaakin. Ja illalla ehdittiin käydä vanhimmaisen kanssa kirjakaupassa OSTAMASSA LUKIOKIRJOJA. Tuntui tosi hassulta, vähän niin kuin alettaisiin olla lapsen kanssa saman ikäisiä (hänestä ei varmaan tunnu samalta).

Lauantai oli päivä keittiössä. Olin ilmoittanut asiasta jo etukäteen, ja varoittanut että tavoitteena on muuttaa sesonkikalenterin mukaan kotiin kannetut kasvillisuudet ruoaksi, ja muutenkin kokeilla uusia reseptejä. Päivä viikossa on sopiva tahti olla keittiössä, ja olipa mukavaa ja tuottoisaa. Illalla syötiin mureaa lihaa, jota oli haudutettu koko päivä, ja muita tuotoksia oli lihakaalilaatikko, paahdettu parsakaali ja nektariinihillo habanero -chilillä! Ehkä minäkin opin laittamaan ruokaa.

Sunnuntai oli päivä autossa ja Helsingissä. Vanhimmainen ja kaverinsa menivät vielä yhdelle leirille tälle kesälle. Leiriä oli suunniteltu kaksi vuotta; paikkana oli entisen kotipaikkamme lähitalli, jolla vanhimmainen aloitti heppauransa 8-vuotiaana nassikkana. Otimme nuorimmaisen mukaan, ajoimme ensin mummin ja papan luokse lounaalle ja siitä edelleen Itä-Helsinkiin. Ajoimme kaikkien vanhojen osoitteittemme kautta. Meri-Rastilassa niitä oli kaksi, Vuosaaren uudella puolella yksi ja vanhalla puolella yksi. Ihan pieni nostalgia tuli, sillä minä viihdyin siellä idässä (vaikka Keski-Suomeenkin mielelläni muutin). Ovatkohan nuo "monikulttuurisuus-on-painajainen" -tyypit itse koskaan asuneet vaikkapa just Meri-Rastilassa? Siellä ne huivipäiset tytöt skeittilaudoilla ajeli nytkin, niin kuin ajelivat jo parikymmentä vuotta sitten. Muiden suomalaisten seassa. Viimeisimmän osoitteen vanhimmainen muisti parhaiten, ja siellä käytiin ihan kävelemässä ja katsomassa paikkoja. Kaikki oli kulemma paljon pienempää kuin hän muisti. Siitä heräsi pikkuinen epäilys, olisiko tallikin muuttunut pieneksi ja kämäiseksi. No ei ollut. Oli iso ja uljas niin kuin muistelimmekin. Sinne jäivät tytöt, ja he palaavat kotiin perjantaina.

Maanantaina lähinnä istuttiin sohvalla, käytiin puolison kanssa keskustassa kahvilla ja ihmeteltiin edelleen kun kouluikäisiä ei tarvitse hoitaa (ainakaan koko aikaa). Ja nuorimmainen lähti viimeiseksi viikoksi elämässään hoitoon perhepäivähoitajalle. Ja sitten lähdin taas pohjoiseen, muutamaksi päiväksi.

Olishan tässä muitakin puheenaiheita kuin omat kuulumiset, yhteiskuntasopimuksista ja Jyväskylän ralliviikonlopun  kähinöistä, mutta ei ny jaksa eikä ehdi. Lukija voi miettiä omassa päässään, mitä mieltä näistä asioista on ja mihin laajempiin kuvioihin nämä tuntuvat istuvan.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Puupinoja ja huonounisia öitä

Tämä on pisin pohjoispätkäni tälle kesälle. Melkein kaksi viikkoa. Ensin yksin muutama päivä, muun muassa ihmetellen kun naapuri ja klapikone oli muuttanut mökin nurkilla lojuneet tukkipuut HIRMU LÄJÄKSI polttopuita. Tehden työvuoroja. Lukien hyviä kirjoja.

Sitten tulivat vanhimmaista (leirillä!) lukuun ottamatta perhe, ja mummukin tuli. Alkuun ahdisti kun yhtäkkiä MINUN rauhallisessa tilassani oli paljon väkeä. Nukkua ei saanut rauhassa. Mutta siihen tottui parissa päivässä. On kivaa kun pojat ovat mökillä. He ihan innostuvat kantamaan puita ja sen sellaista. Heillekin se on tärkeää päänselvitysaikaa kaiken koneella olon jälkeen.

Lauantaina tapasimme sukua - kumma kyllä täällä. Yksi serkku perheineen oli ohikulkumatkalla, ja toinen serkku lapsineen ajoi 100km meitä kaikkia tapaamaan. Ja eilen oli vapaata, ja kaunis sää (toisin kuin esimerkiksi tänään...). Ajettiin siis Vuotsoon lapsuuden ihanuusrannalle. Pojat ja nuorimmainen kahlasi. Puoliso ui, kun jalkapallo lensi jokeen. Mielenrauha.

Tänä aamuna lähdin ajamaan aamuvuoroon puoli kuuden aikoihin, vähän aiemmin kuin tavallisesti. Puoliso ja 11-vuotias lähtivät nimittäin ajelemaan kotiin, ja söimme yhdessä aamiaisen Napapiirin huoltsikalla. Mökille jäi seurakseni yksi 6-, yksi 14- ja yksi 79-vuotias. Torstaina ajamme mekin etelään. Sitten avautuu elokuu - minulla vielä kolme päivystyskeikkaa, ja lapsilla päivähoidon ja koulun aloitukset.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesäloma

Kävin muutaman päivän kotona. Siellä oli parina päivänä puolison sisko, joka nykyään harvemmin pääsee meille käymään. Hän on parhaimmillaan esiteinien ja teinien kanssa, ja olipa kesälomaisa meininki meillä. Täti höpötti koulupoikien kanssa ja kävi vanhemman teinin kanssa Suomipop -festarilla. Nuorimmainen puolestaan sai kolmena päivänä peräkkäin tilauksen leikkimään naapuriin pari vuotta nuoremman kaverin kanssa, ja sehän passasi (hän sai myös nukkua meidän huoneessamme, mikä oli hyvä tapa tankata taas läheisyyttä kun kesän aikana tulee oltua paljon eri osoitteissa).

Doulahommissa tutuksi tulleen ystävän kanssa pidettiin tuttavapariskunnalle "yksityinen synnytysvalmennus" tai parin tunnin vapaamuotoinen juttelutuokio akupainantapisteiden opettelun kera. Sujuvasti saman keittiönpöydän ympärillä, jolla puoliso ja 14-vuotias olivat alkaneet koota monimutkaisia ja kookkaita balsalennokkeja (kun ei oikein uimarannalle pääse). Puoliso pitää hyvin vähän virallista kesälomaa, mutta sen sijaan hän tekee pitkin kesää töitä kevyesti ja niukalla aikataululla. Se sopii meille ihan hyvin.

Oli päivystysviikon aikana ehtinyt tulla tarve laittaa ja syödä kunnon kotiruokaa. Tuntuu että olin melko ison osan hereilläoloajasta keittiössä, ihan vapaaehtoisesti. Tutun ja turvallisen lisäksi tuli kokeiltua linssisämpylöitä (hyviä, eikä niistä linssejä huomaa koostumuksen eikä maun puolesta) ja paksua maidotonta ja munatonta pannaria. Se maistui ihan oikealta! Hyvä tietää! 

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ruokavaliopohdintaa

Sitä on siunattu itseä monilla tuttavilla, ystävillä ja läheisillä. Ko. tuttavat, ystävät ja läheiset ovat ihmisiä laidasta laitaan, ja erilaisia muun muassa sen suhteen mitä he ajattelevat ruoasta ja fiksusta ruokavaliosta.

Välillä tuntuu että ruoka on ollut tämän vuosikymmenen ykkös-hypetysaihe. Ehkä on siis ymmärrettävää, että viime vuosina on päätynyt kuuntelemaan muutaman tuttavan, ystävän tai läheisen ruokavalioihin liittyviä mielipiteitä, joskus vahvojakin. Omat mielipiteet kun ovat aika ajelehtivalla kannalla, osallistuminen näihin keskusteluihin on lähinnä nyökkäilyjen ja rohkaisevien ynähtelyjen tasolla.

Suurimpia intohimoja herää linjalla karppaus - veganismi. Lähipiiristä löytyy punaisen maidon ja kokolihan nimiin vannovia, kuin myös tiukan linjan vegaaneja. Seurakuntayhteydestä johtuen eri lajisia kasvissyöjiä vaikka millä mitalla.

Oma mielipide on ensinnäkin se, että eri ihmisille sopii parhaiten eri lailla koostettu ruokavalio. Toisekseen, terveelle ihmiselle ei mielestäni ole tarpeen dippailla ja hakea sitä ruokavaliota, jolla itse nyt ihan optimaalisesti toimii. Yksinkertaistamalla ja kohtuullistamalla tätäkin elämän osa-aluetta voi voida ihan kohtuullisen hyvin, ja säästää energiaansa vaikka laajemminkin hyödyllisille foorumeille. (No okei, saa miettiä omaa ruokavaliotaan vaikka koko ajan, mutta ei sekään ehkä ihan tervettä ole.) Kolmanneksi, useimmat vissiin voivat oikeasti paremmin kasvispainotteisemmalla ruokavaliolla. Tällä on myös kiistattomia ekologisia ja eettisiä plussamerkkejä puolellaan. (Toisaalta, ymmärrän näillä pohjoisilla leveysasteilla karjaa / poroja kasvattavien pointin, että ei täällä oikein kannattavasti muu kuin liha kasva. Mutta suurin osa maailman lihasta taitaa kumminkin kasvaa muualla kuin meillä.)

Veganismista en osaa olla mitään jyrkkää mieltä. Esim. internetin kommenttipalstoilta löytyy kyllä niitä, jotka osaavat. On niitä, joiden mukaan vegaaniruokavalio pelastaa maapallon, ja on niitä joiden mukaan se tuhoaa ihmisten terveyden tai on turhanpäiväistä viherpiperystä ja hyvinvointivaltion kasvattien nykyaikana saama mahdollisuus. Ihan sen verran tähän, että moni meistä tämän pallon tallaajista on likimain vegaani ihan kenenkään kysymättä. Suuressa osassa maailmaa liha ja jopa maitotuotteet ovat ylellisyyttä. Kyllä sitä pärjäillään riisillä, linsseillä ja pavuilla, päivästä toiseen, vuosikymmenestä toiseen. Ehkä kivikautinen suomalainen söi runsaasti lihaa ja kalaa. Mutta sen tiedän, että köyhä savolainen söi 30-luvulla (ja vanhetessaan, vielä 80-luvullakin) lähinnä perunaa ja vehnäjauhosta ja rasvasta tehtyä ruskeaa kastiketta.

Ehkä länsimaisen nuorison "harrastama" vegaaniaate ei tee maailmasta juuri tällä hetkellä parempaa paikkaa. Mutta voi hyvinkin olla, että kovin kaukana ei ole se aika kun maapallon kestokyky sanoo naps ja meidän on kaikkien opeteltava uuteen niukkuuteen ja uusiin tapoihin ruokkia itseämme, myös länsimaissa.  Sinä päivänä kiitän vegaaneja ja vegaaniruoan kehittelyn pioneereja. Heidän ansioistaan meillä on jo valmiina tarvittava tietotaito, teollisuus ja jakelukanavatkin. Mikä hienointa, meillä on laaja reseptikirjasto sekä tietoa esim. proteiinitarpeen tyydyttämisen keinoista ja vitamiineista.

Suhtaudun siis vegaaneihin lähinnä kiitollisuudella. Heidän ansioistaan meillä on tieto ja taito tehdä marenkia, täytekakkuja, kermakastiketta ja suikalepaistia vaikka käsieni tai kauppiaitteni käsien ulottuvilla ei olisi enää kukkarolleni sopivia kanoja, nautoja tai muita vastaavia. Perunoita ja ruskeaa kastiketta olen syönyt jo kyllikseni.


Tässä vaiheessa on ehkä sopivaa mainostaa (ihan pyytämättä) uutta palvelua, joka toimii meidän kulmillamme. Ruoan verkkokauppa, joka tarjoaa aika edullisen kotiinkuljetuksen, ja koettaa valikoimillaan olla sen minkä pystyy PAIKALLINEN JA EKOLOGINEN. Tarjolla muun muassa lähilihaa ja kasvisten ja hedelmien sesonkikasseja. Kolme kertaa on tilattu ja tilaukset ovat  tulleet silloin kun on sovittu ja olleet sitä mitä on sovittu. Mukavaa! Kunhan elämä taas syksyllä tasoittuu, rupeamme käyttämään palvelua ahkerammin.

Ja kokkaamaan taas enemmän! Olen kerännyt kesän aikana vinon pinon houkuttelevia reseptejä (sekä lihaa että peruskotiruokaa että vegetaarisia ja vegaanisia).

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Hauskaa vaikka väkisin

Tiivis työputki pohjoisessa kohta lopuillaan. Onneksi toinen kesätyöläinen suostui tekemään yhden kuudesta työvuorostani, joten sain nukkua yhden vuorokauden ihan rauhassa, eikä tarvinnut koko ajan vaihtaa rytmiä aamurytmistä yörytmiin ja takaisin - ja takaisin.

Hupaisan kolea on kesä, edelleen. Olkoon kohta heinäkuun puoliväli, minä laitan sukkahousut paksujen housujen alle, ja villapaidan.

Mitähän tässä on tehty. Tankattu yksinäisyyttä - kohta alkaa olla sitä tavaraa tankit täynnä. Luettu hyvää (Murakami) ja huonompaa (Mario Readingia). Käyty työterveyslääkärillä saamassa vino pino lähetteitä lisälabratutkimuksiin (tarkistetaan onko matalan hemoglobiinin taustalla mitään) ja hyviä neuvoja. Pommitettu väsynyttä kollegaa kutsuilla lähteä Rovaniemen iltaelämään, ja kun hän lopulta suostui, vietetty miellyttäviä tunteja äärimmäisen kohteliaisuuden vallitessa:

Minä (alkuillasta, syödessäni kollegan kokkaamaa ruokaa): "Kyllä minulla taisikin olla nälkä, kato nyt, sain kaiken tästä syötyä!"

Kollega (myöhemmin illalla, Grandessa): "Viimeksi olin näin väsynyt kun piti lähteä ulos [toisen kollegan] kanssa... mutta sillon oli sentään hauskaa!"

Ehkä on korkea aika lähteä käymään kotona.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Radio päässä

Näinä päivystyspäivinä ja -öinä tulee siis oltua tosi paljon yksin. Töissä näkee ihmisiä lähinnä aikavälillä 7-15, muuten saa mököttää itsekseen. Ajan yksin. Olen mökillä yksin. Olisihan täällä seuraa, mutta yksinolo on myös sellainen luksus että tankkaan sitä varastoon.

Kun sitten kuuntelee seurakseen tuntitolkulla nuorisoradiota ja you tube -hittejä, nukkumaan mennessä ei radio menekään päästä kiinni. Hassua on kun Avaimen Punainen tiili ja Fugeesin  Ready or not soivat päässä suunnilleen yhtä aikaa kerrassaan mainiona mashuppina.

Haluaisitko olla vastuussa vallitsevasta säästä?

Onhan tämä hupaisa ja niin erikoislaatuinen työpaikka, ja sen takia minun tulee tätä jatkossa varmasti välillä ikävä.

On nuo apulaismeteorologirouvat, jotka välillä kopsuttelevat naisellisissa kengissään ympäri toimitiloja koettaen löytää ikkunan jota kautta varmistaa ONKO noita alle 5000 jalan pilviä niin paljon että ne pitää merkitä.

Ja on ilmoitustaululla muun muassa seuraavanlainen teksti (korostukset ja huutomerkit minun):

Havaintoyksikön suurevastuuhenkilöt muuttuvat

Eri havaintosuureet on perinteisesti jaettu eri asiantuntijoille (!). Suurevastuuhenkilö toimii asiantuntijana oman suureensa osalta, ja hän OTTAA KANTAA tarvittaessa omaan suureeseensa liittyviin kysymyksiin tuotannollisissa asioissa. Hänelle voi myös lähettää  mieltä painavia kysymyksiä suureeseen liittyvissä asioissa (!).

Sitten on lista henkilöistä, jota ovat VASTUUSSA esim. tuulista, kosteudesta, ilmanpaineesta, lumesta, sateesta tai magnetismista.

Voi, pystyykö vaikkapa salama -vastuuhenkilö nukkumaan öitään rauhassa? Millaiset kysymykset painavat ihmisten mieliä, kun he lähettävät sähköpostia näkyvyyteen liittyvissä asioissa? Muistetaanhan auringon säteilystä ottaa kantaa riittävän ponnekkaasti? Ei?

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pakkaan kesälomalle villaa ylle

Edellisen postauksen vuodenaikanillitykseen liittyy sekin, miten suomalainen pakkaa kesälomareissulle. Alkoi ihan huvittaa, kun viikko sitten laitoin laukkuihin ensin uimapuvut, aurinkorasvat ja aurinkolasit, ja sitten säätä kestävät takit, kumpparit ja villasukat. Oltiin sentään hurjia ja jätettiin villakerrastot, pipot ja hanskat kotiin.

Jos oltaisiin lähdetty Lappiin, nekin oltaisiin otettu mukaan - ihan säätilasta ja -ennusteesta riippumatta!

ONKO kesää vielä jäljellä?

Onhan sitä kesää vielä jäljellä... vaikka kuinka kauan... mutta miten joku osa minussa alkaa tähän aikaan päivystyskesää jo ärtyä siitä että

a) aurinko LASKEE YLIHUOMENNA klo 0.57. Ei auringon kuulu laskea.
b) muuttolintujen määrää ennustetaan jo SYYSMUUTON nimissä.

Tavallaan se ei auta, että useimmissa viimeaikaisista päivystysvuoroista sääkartoilla on ollut hallaa vähintään jollakin paikkakunnalla, ja lämpötilat pyörineet pohjoisessa kymmenen asteen hujakoilla. Tuntuu että kesä loppuu ennen kuin se on alkanutkaan.

Mutta tämähän on tätä suomalaisen luonnon vuodenaikahuijausta, tuttua jo talvelta! Joulua vietetään ja pimeydestä masennutaan ENNEN kuin talvi kunnolla alkaa. Sitten vasta pidetään pakkasia, luodaan lunta, hiihdetään ja muuta. Ehkä pitäisi tässä iässä oppia siirtämään sama asenne kesään. Valosta voi huumaantua ja kesää juhlistaa ensin, ja ottaa sen varsinaisen kesän lämpöineen ja kesätekemisineen sitten.

(Mutta kun AURINKO LASKEE!)

(Eikä tunteeseen auta se, että tiedän tämän olevan viimeinen päivystyskesäni. Päätös on tehty tietoisesti ja helpottaa tietää että ensi kesänä ei tarvitse ajaa jatkuvasti tuhansia kilometrejä ja valvoa liikaa. Mutta silti tieto aiheuttaa haikeutta ja muutosvastarintaa.)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Lomalla Suomen aurinkoisella länsirannikolla

No kerrotaan sitten länsirannikon pikalomasta.

Aloitimme tiistaina ajamalla Nakkilaan ystävän vanhempien luo lohikeitolle ja lapsia näyttämään. Tämä siksi, että vanhimmainen oli heillä kylässä kolmeviikkoisena, ja ovat esittäneet toiveensa nähdä millainen siitä nyytistä kasvoi. Tuommoinen pitkä ja laiha ja lukioonmenevä siitä kasvoi, tällä hetkellä yskäinen. (Vanhimmainen tosiaan yski säälittävästi koko reissun, eikä tietenkään malttanut pysyä pois vedestä - eikä meillä ollut puolison kanssa sydäntä estää. Ei varsinaisesti auttanut pienen flunssan paranemiseen nuo jääkylmät merivedet.)

Nakkilasta jatkoimme Vaasaan (oikotie Jyväskylästä Vaasaan?). Ruotsinkielinen rannikkopätkä ohitettiin kasitietä pitkin, mutta Kristiinankaupunkia käytiin pällistelemässä ja hämmästelemässä. Olipa hieno.

Vaasassa meillä oli perhelomaiseen tyyliin kahden yön majoitus kylpylähotellin (onneksi isossa) huoneessa. Ollaan harrastettu paljonkin ahtautumista samoihin huoneisiin, mutta vähemmän tällaisia hotelleja. Olihan se ihan kivaa, kun oli leikkihuone ja buffetillallinen ja heti nurkan takana vesipuisto... Mutta itse viihdyn vähemmän ruostinlaivamaisissa ympäristöissä. Pari kesää on mennyt meiltä ilman yhteistä huvipuistoilua, eli nyt oltiin sovittu käyvämme Vasalandiassa ja niissä vesipuistoissa. Vasalandia oli sopivan kokoinen, ei siellä mitään hirmu hurjaa ollut mutta koululaisetkin saivat kiljuttua tarpeekseen. Me nuorimmaisen kanssa oltiin pääosin ketjukarusellissa.Vesipuistossa oli himpun koleaa (lämpötila oli sentään yli 20 astetta!) - mutta kylpylän sisäpuolella oli vesi lämmintä ja tunnelma mukavan rauhallinen.

Matkapäivälle Vaasasta Kalajoelle olin vaatinut luontokohdetta, eli käytiin Raippaluodossa kiipeämässä näkötorniin ja miettimässä maankohoamista Merenkurkussa. Se oli kiva paikka. Sitten vielä Lohtajalla Vattajanniemessä pistäysimme, ja siellä voisi taatusti viettää vaikka monta päivää.

Kalajoki oli kasvanut siitä, kun olin siellä viimeksi rannalla kymmenvuotiaana (ja juhannuksena 18-vuotiaana). Majoitus oli meillä pienessä hotellissa suoraan hiekkasärkillä, ei missään isossa kylpylässä tällä kertaa. Se oli hyvä vaihtoehto, kun oli vielä keittiö huoneessa - pystyi syömään halpoja eineksiä kalliin seisovan pöydän asemasta... Kalajoelle voisi mennä uudelleenkin, paremmalla ajalla. Ihana oli illalla yksikseen kävellä särkillä.

Kotiinlähtöpäivänämme saimme pitää huoneen iltapäivään asti, eli voitiin ensin kahlailla lisää särkillä, syödä, ja sitten vasta siirtyä reissun toiseen vesipuistoon. SIELLÄ OLI IHAN KAMALASTI PORUKKAA, ja nuorimmainen ei oikein uskaltanut tehdä mitään mitä olisi halunnut, mutta koululaisilla oli tosi kivaa. Me puolison kanssa lähinnä istuttiin laiskoina ja huvituimme. Mutta joo. Jos pitää valita Vaasan tai Kalajoen vesipuiston välillä, ottakaa se Kalajoki. On isompi, monipuolisempi ja halvempi. Ja sitten voi mennä ilmaiseksi kahlaamaan särkille.

Summa summarum. Olen monta kertaa sanonut, että perheen matkadynamiikalle lyhyet reissut eivät ole parhaat mahdollinen - ehditään just riidellä alkuriidat alta pois ja sitten ollaankin jo kotona. Etenkin 14-vuotiaalla vei matkaan asettuminen nyt aikaa. Mutta oli meillä kumminkin kivaa.

Ja kaiken kaikkiaan, kun aikaa oli vain neljä päivää ja kolme yötä, ajoi reissu asiansa hyvin. Tämän kesän kelejä ajatellen meillä oli säänkin puolesta tuuria. Järkyn kylmä oli vain Vattajalla. Lapsia ajatellen vesipuistot olivat tällä kertaa välttämättömyys, kypsemmällä porukalla olisi valinnut enemmän Merenkurkkua ja pikkupaikkoja (jopa niitä ruotsinkielisiä). Aikaa olisi ehdottomasti pitänyt olla pari päivää enemmän. Mutta huomionarvoista on se, että nuo kohteet ovat oikeasti muutaman tunnin ajomatkan päässä Jyväskylästä. Jopa sellainen olisi mahdollista, että kauniin aamun valjetessa lastaisi porukan autoon ja ajaisi vaikkapa sinne Vattajalle.

Rahaa tuohon keikkaan meni himpun vähemmän kuin kaksi vuotta sitten tehtyyn Viron viiden yön kiertoajeluun. Jos oltaisiin otettu vielä kahden yön majoitukset lisää, oltaisiin menty parilla sadalla yli Viron budjetista.

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Länsirannikko kutsuu

Kesätyöläisen perheloman pitää olla lähellä ja tehokas. Menemme huomenna Suomen aurinkoiselle länsirannikolle. Alue on meille kaikille suht tuntematon. Olemme kaksi yötä Vaasassa, tarkoituksena ihmetellä vesipuistoa ja maankohoamisrannikkoa. Siirrymme vielä yhdeksi yöksi Kalajoelle, ja toivomme hellettä hiekkarannalle.

Jos laittaisi puhelimet pois päältä ja koettaisi puhua Ruotsia?

lauantai 27. kesäkuuta 2015

40 vuotta tässä maailmassa

Maaginen neljäkymmentä tuli täyteen viime torstaina. Olen mielestäni ollut keski-ikäinen jo iät ja ajat, mutta tuntuu se kuitenkin paljolta. Paljon on elämässä ennätetty ja tehty... Mutta etenkin nuorten kollegojen rinnalla iskee pikkuinen ikäkriisi. KOSKAAN enää en ole noin nuori, ja tee monia asioita ensimmäisiä kertoja. Mutta samalla juurikin se on suuri ilo ja helpotus.

En ole pitkiin aikoihin laittanut kuvia blogiin. Mutta alla kaksi. Kuvaavat elämää tässä keski-ikäisyyden kynnyksellä. Elämä on täyttä, mielenkiinnon kohteita on laajalla spektrillä, ja mielekästä tekemistä piisaa.

Puolison sisko sanoi kuulleensa, että elämä alkaa kunnolla kun on täyttänyt 50. Ehkä tässä on turha rakentaa mitään kriisiä.


 
Kirjapino on autenttinen tilanne yläkerran rappusilta. Ei tarvinnut lavastaa.

 
Työpiste myöskin ihan luonnontilassa. Yhtäaikaa tehdään doulausjuttuja ja tiedejuttuja.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Minä en pelkää mitään

Kirjoitin taannoin keppi-ikäisestä nuorimmaisestani. Nyt viime aikoina on tullut huomattua että kyllä, kuusivuotias on myös pelkoikäinen. Oli jo melkein ennättänyt unohtua, poikien kasvettua tästä iästä yli. Pelottaa voivat tässä iässä tietenkin pimeä, yksin olo, koirat ja vieraat paikat, mutta myös se että yläkerta putoaa alakertaan tai että metsän eläimet tulevat yöllä sisään. Pelot tuntuvat nousevan käsityskyvyn laajenemisesta, ja pelätä saattaa itsensä puolesta mutta myös toisten puolesta. Tai kirjan tai elokuvan henkilöiden puolesta. Onhan se murmelityttö Ruusu söpö, eikä kirjassa mitään tapahdu, mutta ENTÄ JOS sinne tuleekin se kotka? Kuusivuotias on entäjossien mestari.

Tapetilla on nyt sota. Vaikka ei uutisia katsotakaan, jostakin tämän ajan levottomuudet ja kumut kulkeutuvat pieniinkin korviin. Olemme nyt koettaneet vakuutella että meillä ei ole sotaa eikä se noin vain alakaan. Mutta tosiasiahan se on, että jossain päin maailmaa on sotaa, ja se on kamalaa. Puheeksi tuli sekin, että ihana isosiskon kaveri on tullut Kongosta, kun siellä oli sota eikä siellä voinut asua. "Hyvä kun se tuli tänne, minä voin leikkiä sen kanssa!"

Ja saahan tästä pelkoiästä äiti aikamoisen sädekehän. "Koskettaminen on hyvä, ei pelota kun pitää kädestä." Ja tämä: "Minä haluaisin olla sinä. Sinä et pelkää mitään!"

Ja-a. Enpä tiedä siitä. Mutta tuleehan kuusivuotiaan seurassa ollessa aika vahva ja rohkea olo.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Rikkonaista

Rikkonaisesta perhe-elämästä päivää. Minä päivystän vielä huomiseen, puoliso matkustaa Amsterdamiin ja puolison sisko katsoo lasten perään. Onhan tämä huonoa omaatuntoa nostattavaa. Mutta tunnen itseni sen verran hyvin että tiedän tarvitsevani näitä itsekkäitä omalle työlle ja itsenäiselle ajankäytölle pyhitettyjä kausia - jos haluan muina aikoina pyrkiä edes kohtuulliseen vanhemmuuteen.

Rovaniemen kirjasto tarjosi minulle hekumallisen hetken ja muun muassa Pet Shop Boysin kokoelmalevyn, Emma Goldmanin puhekokoelman ja Peter Höegin tuoreen kirjan, Susanin vaikutus.

11-vuotiaani lähetti minulle tekstiviestin jossa luki "moi". Hän oli ilmeisesti saanut uuden puhelimensa. Muistetaankohan 2000-luvun alkuvuosikymmenet jälkikäteen surkuhupaisesta älypuhelinkulttuuristaan? Se on nyt niin kiinni jokapäiväisessä arjessa, ettei sitä edes kunnolla huomaa.

***

Seuraavaan päivystyspätkääni onkin sitten puolitoista viikkoa. Tarkoituksemme olisi ottaa muutama päivä ja nauttia Suomen länsirannikon rannoista ja vesipuistoissa. Majoitukset varattu Vaasasta ja Kalajoelta. Netistä selattu myös matkan varrelle osuvia ruokapaikkoja, luontopolkuja ja nättejä näkymiä. Tilataan kaunista säätä! (Ehkä tutut meteorologit suostuvat äänestämään meille sellaista. 14-vuotias oli tosiaan hetken kanssani töissä viime viikolla, ja ei saanut päähänsä sanaa 'ennustaa'. "Äiti, mitä säätä sinä tänne aiot äänestää?" Täällähän pidetään joka yö puhelinkokous eri paikkakunnilla päivystävien kesken. Se on vähän niinkuin sää-äänestys. Lopputulemana on seuraavan päivän Suomen sääkartta.)

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusyötä...

...taas päivystämässä. Teimme ihanasti matkaa pohjoiseen melkein koko perheen voimin (teini jäi pitämään huolta kodista ja mielenterveydestään), vahvistettuna puolison siskolla (joka siis viime syksyyn asti asui Rovaniemellä). Minä ja 14-vuotias ajoimme edeltä, suoraan töihin, ja poika oli edelleen aika innoissaan lentokentästä, -koneista ja -sääennusteista. Pari tuntia tämän jälkeen tuli varsinainen pääporukka, söi kanssamme iltapalan ja jatkoi mökille (ottaen pojan mukaan). Menen itse sinne kunhan päivystän ja nukun.

Sovimme, että sunnuntaina meille tulee vieraaksi ja jämä-kokon polttamaan pari päivystyksen nuorta miestä. Saadaanpa viettää melkein aitoa mökkijuhannusta joskus mekin.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Tätähän tämä olikin

Koleaa mutta linnunmeluista yötä ja aamua. Mökin turvallisuutta. Univelkaa töiden ja sosiaalisen elämän takia. Murakamin lukemista laiskana vapaapäivänä ystävän sohvalla.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kesä hajaannuttaa perheen

Ensimmäinen yövuoro tälle kesälle takana, nyt kun tulisi vielä aamuvuorolainen hommiinsa.

Koleaa on, mutta valoa, sitä riittää. Täällä ovat ihmiset ennallaan ja niin ovat myös päivystystyön omituisuudet. Mökillä pelaa uuni muttei vesipumppu (kunnolla), naapuriapu sen sijaan pelaa ja jääkaappia ei näillä keleillä tarvita.

Kotona jakautuvat vielä kolmelle paikkakunnalle (puoliso ja kaksi vanhinta polunkävijämäisesti saariretkelle, kolmanneksi vanhin naapurin kanssa leireilemään ja neljänneksi vanhin mummille). Kesä?

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Valkenee

Tällä viikolla on kanssakirjoittaja lähettänyt jo toisen käsikirjoituksistamme lehteen - tänään lähetän toisen. Hankkeen lopuraportti meni hyväksytysti rahoittajalle. Jäljellä olevat kirjalliset työt valmistuvat hitaasti kesän mittaan, ja osa-aikaisesti tekemäni pieni selvityshommakaan ei ole kiireellinen. Ehkä voi antaa itselle tunnustusta, että paljon on tullut konetta naputettua. Voi lähteä pohjoiseen hyvillä mielin.

Viikonloppu menee pitkälti juniorijalkapallon merkeissä, ja sunnuntaina iltapäivällä käynnistyn mummun kautta reiluksi viikoksi ekalle päivystyskeikalle. Tämä alkukesän valo ja viileä mutta silti ihanainen ilma on kyllä herättänyt lähtökuumeen.

Nils-Aslan Valkeapää sanoo näin:

luonto, täysi, laaja
tienoot, tunturit
tuuli, yli maiden

ja taivas, sininen, korkea

Ja näin:

Päivä nousee
            paistaa
                     paistaa
                           paistaa

Ja sanoo hän näinkin:

valkenee

pääsen nukkumaan

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

... ja siitä seurasi

Jatkoa edellisiin.

Puhelimia purettiin, koska vanhimmaisen kännykkä ei toimi. Hänellä on mahdollisuus uuteen kuukauden päästä, eli nyt tytär kaivelee rämien ja rämempien puhelinten laatikkoamme, ja huomaa aina muutaman päivän päästä miksi kukin puhelin on hylätty. Samalla hän siirtyy aina vaan alkeellisempaa puhelinvaihtoehtoa kohden. Nyt on jo aika peruspuhelin kädessä.

Eilisen koululaisiin ja heidän ruokkimiseensa hermostumisen jälkeen toivoin että lapset laittaisivat lounasruoan itse. Tänään onnistui mahtavasti, 16- ja 11-vuotiaat kävivät kaupassa ja laittoivat tortilloja ja minäkin sain. Katsotaan onnistuuko huomenna 13-vuotiaan kokkaukset.

Liikaa...

...lapsia kotona kaiket päivät. Kesälomaan siirtymisessä hankalaa on se, että yhtäkkiä kotitoimistolla pyörii joutilaita lapsia pilvin pimein. Tilanteeseen tottuu parissa viikossa.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Teknologiayritys keittiössämme

Kävin viemässä mummun linja-autolle, ja hoitamassa maaliskuussa loppuneen tutkimushankkeen loppubyrokratian yliopistolla. Kun tulin kotiin, koululaiset 11-, 13- ja 16-v istuivat keittiön pöydän ympärillä käsissään meisseleitä ja muita ja purkivat osiin talouden puhelimenrämiä.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Selvittiinpäs taas

On kesäkuu. Selvittiinpäs yli pimeästä ja pakkasesta; taas voi lukea illalla sängyssä ilman keinovaloa ja sammuttaa patterit muutamaksi kuukaudeksi.

Viikonloppuna juhlittiin isovanhempien voimin kesäntaitteen synttärisankareitamme, joista tuli/tulee 6- ja 14-vuotiaat (!!). Vieraistakin selvittiin hymyssä suin.

Koululapset nukkuvat maanantaita autuaasti yli puolenpäivän, kun selvisivät taas yhdestä kouluvuodesta ja saivat kouriinsa vähintäänkin tyydyttävät todistukset. Isoinpana juttuna tietenkin se, että vanhimmainen sai oppivelvollisuutensa kunnialla pakettiin. Oltiin lauantaiaamuna puolison kanssa liikuttumassa yläkoulun kevätjuhlassa ja tuli taas niin hyvä ja luottavainen mieli tuosta koulusta. On se niin kiva, että siellä tulee joku meiltä olemaan vielä monen monta vuotta.

Vanhimmainen sai ansaitun matikkastipendin, jännää reilun viikon lukiovalintoja, ja on onnistunut täyttämään kesäloman parilla viikolla kesätöitä (hampurilaisravintolassa), parilla viikolla intensiivistä hevostelua ja sitten vaihtelevalla intensiteetillä koirien ulkoilutusta, lisää hevostelua ja kuulemma hieman yleisurheilua. Taidamme antaa tytön tehdä melkein mitä mielii tämän kesän.

Ja minä olen viikon päästä jo pohjoisessa, mummun kanssa, aloittelemassa kolmen kuukauden päivystyspestiä. Selvittiinpäs tähänkin asti, varmaan tästäkin!

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Liikoja miettimättä

Toukokuun viimeinen viikko. Asioita tapahtuu liikoja miettimättä. Vaikkapa kun neljäsluokkalainen unohtaa kevätjuhlan kenraaliharjoitusaamuna rooliasunsa, se kannataa liikoja miettimättä käydä viemässä koululle. Tai kun huomaa uuden apurahahaun olevan auki, hakemus kannattaa naputtaa valmiiksi ja lähettää liikoja miettimättä. Tai kun huomaa ajavansa puutarhaliikkeen ohi ja muistaa tilillä olevan vähän rahaa, kannattaa mennä ja ostaa se auringonkukka ja orvokkiamppeli, ja päättää että kesän puutarhanhoito on tehty (puoliso tosin kaivaa ja istuttaa nykyään enemmän kuin minä, ja sehän on hieno juttu).

Nyt jos vielä vähän käsikirjoituksia, loppuraporttia ja sen sellaista, joiden soisi olevan valmiit kun auto käynnistyy kohti pohjoista 7.6. Liikoja miettimättä.

Olivat ihania

Sunnuntaina: torstaina kuusi vuotta täyttävän kaverisynttärit. Oltiin laitettu piiiitkä kääretorttukakku, mokkapaloja ja namia. Isosisko oli piilottanut pihalle lisää namia.

Oltiin kutsuttu hyviä ystäviä kolme kappaletta sekä yksi pienempi hoitokaveri ja toinen pienempi naapuri. Yksi hyvä ystävä saatiin hakea meille jo puolilta päivin, eikä hänen tarvinnut lähteä kotiin ennen kuin illalla. Mikä mainio lisäbonus (etenkin kun muistan viime vuodelta miten lohduttomasti itkevä synttärisankari löytyi yläkerran lattialta, kun kaikki vieraat lähtivät tasan yhtä aikaa)!

Olivat ne kaikki ihania. Myös kavereiden vanhemmat, joista muutama istui kakun äärelle.

torstai 21. toukokuuta 2015

Runsaudenpulan vaivaama ostaa secchi-levyn

Aijaijai.

Yläkoululaisten yläkoulu pääsee syksyllä pois väistötiloistaan, ja tiloihin muuttaa kokonaan toinen koulu omien rojujensa kanssa. Yläkoulu järjesti eilen siis liikuntasaliinsa valtaisan poistomyynnin, johon kuului liki kaikki irtaimisto.

Aijaijai.

Siinä minä seison syli täynnä pelejä, kirjoja, saksia ja liimapuikkoja ja mietin mitä noista puutyökaluista puoliso tarvitsee ja voidaanko me ostaa kahdella eurolla veden näkösyvyyyden mittaamisessa käytettävä secchi -levy. Halusin ostaa osapuilleen kaiken, ja liki kaikkeen olisi ollut varaakin (joulukyntteliköt ja pingismailat 50 senttiä kappale!). Pahaa teki, kun ajatteli että osa tavarasta päätyy ehkä roskalavalle. Sanoin jokaiselle joka suostui kuuntelemaan, että siitä lavasta on vähintäänkin ilmoitettava facebookin roskalava -ryhmässä, tai jotenkin muuten pidettävä huolta ettei EHJÄ, HYVÄ TAVARA joudu kaatopaikalle.

Palasimme paikalle illemmalla vielä puolison kanssa. Puutyökaluja, se secchi-levy, keittiötarvikkeita ja keittokirjoja ja jonkin koneen pienoismalli. Käsityön ope kävi hakemassa meille tyttären varaaman ompelukoneen, joka on maksettava ensi viikolla. Vielä kun kävelin ulos, mietin olisiko jokaiselle lapselle pitänyt ostaa oma Tiitiäisen satupuu 50 sentin hintaan kappale.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Teinit navettaan

Olis. Kirjoitettavaa tännekin. Ajatuksia, ilahduksen aiheita, ärsyyntymisen aiheita. Syvempiä ja vähemmän syviä juttuja. Mutta kun kaikki kirjoituspaukut on laitettava noihin neljään kirjalliseen TYÖHÖN, jotka on kesken. Eli palataan juttuihin sitten myöhemmin.

Menemme muutaman hengen porukalla helatorstai-helaperjantai -ajaksi Savoon. Teineillä on taksvärkkiä koulusta. Vien ne serkun navettaan.

tiistai 5. toukokuuta 2015

Keppi-ikäinen

Toukokuun perinteisiin kuuluu osallistuminen asuntoalueen siivoustalkoisiin. Laahustettiin siis nuorimmaisen kanssa neljäsluokkalaisten mukana noukkien muoviroskia, papereita ja tupakantumppeja. Sitten koululle syömään makkaraa ja juomaa mehua ja rupattelemaan tuttujen opettajien ja vanhempien ja asukasyhdistyksen väen kanssa. Mukavaa ja hyödyllistä.

Nuorimmainen on vankassa keppi-iässä. Tähän olen tutustunut silloin kun aiemmat lapset olivat 4-6 -vuotiaita. Keppi-ikä ilmenee siten, että aina kun tullaan kotiin, on mukana puistosta, tien varresta tai ihan mistä vaan tyhjästä ilmestynyt oksa tai keppi. Joskus pieni, joskus hankalasti mukana raahattava. Saatte arvata oliko keppi-ikäisellä siivoajalla ihanaa.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Toukokuuta pikakelauksella

Puoliso esitti toiveensa että toukokuun, ja suuren osan kesäkuustakin, voisi pikakelata. Ei kuulemma huvita oikein tuo siitepölykausi. Itse toivon että kukaan ei kelaa, viimeinen kuukausi ennen pohjoisen kesää kuluu muutenkin liian nopeasti. Kun on niitä koululaisten kiireitä, omia menoja, ja vähän töitäkin olisi (sekä palkallisia että palkattomia).

Vappuviikonloppuna katsottiin kun sataa räntää (ke), syötiin oikeaoppisesti munkkeja (to) ja katsottiin vanhoja autoja marketin pihalla (pe, "Sepä oli kamalaa", totesi nuorimmainen kun lähdettiin kotiin), retkeiltiin pienellä porukalla Oravivuorelle (la) ja aherrettiin ihmeen paljon pihahommissa (su). Sain jopa lapset kaivamaan kasvimaata ja kärräämään lehtiä paikasta aa paikkaan bee.

On raportoimatta edellinenkin viikonloppu, kun puolison isä oli meillä kaksi päivää ja yhden yön! Hänellä oli tavoitteena tavata taas maahanmuuttajia, ja hän kävikin muutamassa paikassa juttelemassa (ja juomassa limua). Nuorimmaisen kanssa lyöttäydyttiin mukaan sellaiseen paikkaan, josta tunsimme yhden lapsista ja tiesimme että yksi muu oli sopivan ikäistä leikkiseuraa. Siinä sitä istuttiin olohuoneen nahkasohvilla, paikalla meidän lisäksi kolme kongolaistaustaista aikuista ja iso lapsilauma (omia ja vieraita, pelasivat futista tietokoneella paitsi se pieni tyttö joka leikki meidän pienen tytön kanssa). Meille tarjottiin limua, ja kerrottiin kuinka monta vuotta kukakin oli Ruandassa viettänyt pakolaisleirillä. Yhteinen kieli oli ontuva mutta toimiva suomi.

Ehkä jokaisen maahanmuuttajia pelkäävän olisi saatava tämänkaltaista siedätyshoitoa.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Suu säkkiä myöten

Olemme siis luopuneet taloutemme tukipilarista, maksuaikakortista.

Voi tätä säännöstelytalouteen tottumisen tuskaa! Nyt on eletty pari kuukautta suu säkkiä myöten. Pitää oikeasti laskea millä rahalla tankkaa, milloin ostaa isot ruokaostokset, ja missä järjestyksessä maksaa laskut. Ja milloin ja mistä ostaa pojille uudet polkupyörät ja milloin korjauttaa takkien vetoketjut. Ihan hirmu terveellistähän tämä on. Keskikesään mennessä pitäisi olla pahin siirtymäaika takana.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kuinka hukassa?

Märehdin tuossa puolisolle tutkimusrahoituksen näkymiä ja sitä mitä kaikkea olisi mielenkiintoista tehdä.

-Ja sitten olis se vanhojen professorien paperille kokoama jäähän liittyvä sanasto, josta vanhempi kollega NN sanoi että se on jossain siellä hänen työhuoneellaan... Voisihan sitä hakea tieteelliseen kirjoittamiseen apurahaa, että vois sen penkoa esiin ja tehdä sitä sanastoa... Mutta kun se raha on niin pieni, ei se riittäis kun yhteen kuukauteen!

-No kai se paperi nyt kuukaudessa löytyy?

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Tiedättehän, on vappu

Oli aika hiljaista Tampereen opetushuoneessa - teekkarithan viettävät vappua kaksi viikkoa. Opetus on silleen kivaa, että pysyy opiskelijaikäisiin kontakti. Välillä on sitten niitä terveellisiä huonommuudentunteita, kun meillä ei teekkareiden kanssa oikein ole yhteistä pohjaa ja välillä opetukseni menee liian matalalta ja välillä liian korkealta.

Vappuinnostuksen lisäksi TTY:n ilmoitustauluilla on minua ilahduttanut jo pitkään seuraavanlainen ylioppilaskunnan huumoripläjäys:

"Opinto ukkojen ja -akkojen kieli asun muutos ilimootus

Tampere (3) kolome uuvistuksen johosta olemma päättäneet notta, yli opiston kieli asu muutetaan helepommin ymmärrettävään muotoon!!! Tämä tuleepi kaventammaan ammatti korkea koulu opiskelian ja yli opisto opiskelian välistä eroa! =) =)"

Niinpä...

Huomasin että meilläkin on vappusuunnitelmia. Se on niin hauska ja sekalainen jokaiselle-jotain -juhla. Löytyisi vanhoja autoja, anarkistien marssia siellä muun vasemmiston seassa, Jeesus-marssia, opiskelijoita, työväkeä ja vaikka mitä. Meillä varmaan joku valvoo paistaen munkkeja kirkolla, nähdään tuttuja, katsotaan autoja. Sitä ennen viikonloppu jonka aikana tulee muun muassa pappa.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Tänään

Tein viimeisen "harjoittelukäynnin", jotta voin sanoa hoitaneeni perhedoulausta kolmessa vauvaperheessä. Oli taas antoisa kolmituntinen sekä äidille joka oli hetken pitkällään, että doulalle joka tyhjensi vesirapakoita pikku lapiolla perheen taaperon kanssa.

Kävin toteamassa että Akatemia ei ollut myöntänyt minulle sitä unelmapestiä, jonka kaikki tutkijat haluaisivat. Arvio oli ihan myönteinen, arvosana 4/6, ja sanallinen arvio sisälsi paljon vinkkejä ensi syksyn hakua ajatellen.

Tein hetken tämän hetkistä palkkatyötäni laittamalla säädataa ojennukseen, pohtimalla miten ne lämmönvaihtotermit menikään ja miettimällä huomisia luentoja.

Kohta hiukan jauhelihakeiton keittoa, harrasteisiin liittyvä puhelinsoitto, perheen kanssa oloa ja yhden futaajan harkkoihin vienti.

Illalla ehkä jaksan lukea Hugh Howeytä ("Siirros" on vielä parempi kuin "Siilo").

Tätä on elämä keväällä 2015.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vaalianalyysi

Tulipa jännättyä vaaleja. Saatiin puolison kanssa ensinnäkin käytyä äänestämässä kaikessa rauhassa, jalkapatikassa, kun nuorimmainen oli kaverisynttäreillä. Saatiin tingittyä vielä viidesluokkalaisten vaalikahvilasta kaksi pullaan hintaan 95 senttiä, kun enempää käteistä ei ollut.

Ennakkoäänten tulos näytti siedettävältä, mutta kyllä se siitä paheni. No, toivotaan että Keskusta saa väännettyä kasaan hallituksen joka tekee järjellisiä päätöksiä - tai siirtää mahdollisimman paljon päätöksentekovaltaa ihan sinne ruohonjuurien tasalle. On kai se teoriassa mahdollista. (Ministeriössä työskentelevä ystävä toivoi yksinkertaisesti hallitusta, joka kykenee tekemään päätöksiä. Ihan sama hyviä vai  huonoja, kunhan tulisi vaihteeksi päätöksiä niin että virkamiehet voisivat tehdä JOTAIN.)

Perussuomalaisissa hirvittää se, että ympärilläni on oikeasti niin paljon ihmisiä, jotka ajattelevat niin eri tavalla kuin itse.

Vasemmistopuolueilla ei mene hyvin. Vaikka ne sentään tajuavat että raha on sopimus, sitä ei oikeasti ole olemassa.

Vihreiden vaalivoittoa lienee lupa tuulettaa, tuli hiukan yllätyksenä ainakin minulle.

Noin 70 prosentin äänestysinnon voi tulkita kahdella tavalla. Suurin osa väestöstä on sitä mieltä, että tämä edustuksellinen demokratia on ihan ookoo tapa hoitaa yhteiskunnan asioita, sen voi nähdä niin. Tai toki halutessaan niinkin, että Suomen suurin puolue on niiden, jotka haluaisivat järjestää päätöksenteon ihan eri tavalla (Noin 30% äänioikeutetuista ynnä tietysti ne 16537 hylätyn äänestyslipun jättänyttä). 

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ei niinkään vaikea valinta

Tulevat puoliso ja 11-vuotias myöhäisillalla. Jännittävää.

Sain osan opetuspalkastani jo tänään, eli käytin reilun tunnn työajastani siihen että tankkasin auton, nostin rahaa ja ostin kolme kassillista ruokaa. Ah. Ja kävin hakemassa naapurilähiön kirjastosta jatkoa Hugh Howeyn Siiloon, eli kirjan nimeltä Siirros. Ai jai. Illalla oli tarkoitus lukea yksi arvioitavana ollut artikkeli.... Saa olla kyllä aika hyvä, jotta Howeyn voittaisi!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Opettavainen elokuva ja muita mielipiteitä

Puoliso ja 11-vuotias ovat reissanneet nyt muutaman päivän ja ylihuomenna matkustavat jo kotiin päin. Kotona on ollut ihan rauhallista ja kivaa vaikka "yksin" olen ollutkin... Osaltaan on auttanut se, että äitini oli täällä ihanasti keskiviikosta lauantaihin, ja vanhimmainen Tampereella perjantaista eiliseen.

(Osallistui siis keppareiden SM-kisoihin, ensimmäistä, ehkä ainoaa kertaa elämässään. Tuli kotiin sellainen läjä ruusukkeita kassissa, ettei tottakaan. Pitää varmaan perustaa palkintokaappi. Siihen voisi laittaa lisäksi minun kolmannen palkinnon lusikkani koulujenvälisistä, puolison SM-mitalin frisbeegolfin sekajoukkuekisasta (jossa ei ollut muita osanottajia), poikien muutamat "oikeat" futismitalit ja nuorimmaisen Hippo-hiihtojen mitalin... Ollaan me hyviä.)

Viikonloppuna hösättiin paitsi mummu junaan, myös polunkävijätoiminnassa (pannukakkua ja sählyä) ja vauvoja tapaamassa. Ja lauantai-iltana sain aikaiseksi istua yksin sohvalle ja katsoa yhden lempielokuvistani. Areenassa on vielä hetken nähtävänä kymmenisen vuotta sitten valmistunut, aina yhtä ihana Lost in Translation. Tämän elokuvan tunnelmat saattavat tunnistaa ainakin ne, joilla on kokemusta pitkistä parisuhteista. Charlotte ja Bob ovat molemmat suhteessaan yksin, ainakin elokuvan kuvaamalla hetkellä. He ovat muuttuneet puolisoilleen näkymättömiksi, osaksi kalustoa ja elettyä henkilöhistoriaa. Tylsistyneinä japanilaiseen hienostohotelliin he sattuvat huomaamaan toisensa, ja kas, miten mainiota onkaan kun joku panee merkille, aidosti näkee, aidosti kuuntelee, ottaa ihan ihmisen ihmisenä - ilman painolastia, tavoitteita tai tulevaisuudensuunnitelmia. Bobin ja Charlotten suhde on viaton ja päättyy hotellista lähdettäessä, mutta kantaa oletettavasti myönteisen muutoksen siemenen molempien koteihin. Tarinan opetus: huomaa puolisosi.

Vaalit tulee. Puoluepolitiikka ja edistyksellinen demokratia väsyttää ja märehtimistä yhteisten asioiden hoidon järjettömistä vaihtoehdoista en jaksa kuunnella. Täytyy mennä äänestämään pienintä pahaa ja aktiivisinta vastaanharaajaa, ja samalla lueskella vaihtoehdoista rahataloudelle ja edustuksellisuudelle.

Lopuksi: Keskisuomalaisessa oli sunnuntaina erinomainen Antti Nylénin kolumni nykyajan ruokahypetyksestä. Kolumni palautti mieleen sen tosiasian, että ruoka on lähinnä polttoainetta ja aika monenlaisella ruokavaliolla pysyy hengissä, ehkä terveenäkin. Ruokavaliotaan rakentaessaan tärkeintä ei ole se, että koko ajan olisi mahdollisimman hyvä olo.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Rauhankadun rauhassa

Oli eilen mahtava päivänpuolikas kansallisarkistolla (jonne tällä kertaa oltiin kollegan kanssa vanhoja poroaineistoja tilattu).

a) mieltänostattava sijainti Suurkirkon takana, omien opiskeluaikojen miljöössä
b) kulttuurihistoriallinen, kaunis rakennus ja lukuympäristö tutkijasalissa
c) tunnelma parhaasta päästä: hiljaisuus, rauha, kirjallisen materiaalin runsaus, työhönsä keskittyneet, persoonalliset ihmiset
d) oma aineisto tietenkin: huippua lukea poronhoidon hankaluuksista 40-luvun lopulla, kun sodan jäljiltä kaikki on niin ja näin ja työtkin tehdään vielä hiihtävien miesten voimin

Pääsiäinenkin meni rauhallisesti. 13-vuotias oli mummilla ja papalla nautiskelemassa ja rauhoittumassa, eli noukin hänet kyytiin arkistoreissun päätteeksi. Kotona olleet lähinnä söimme ja lepäilimme, mitä nyt itse kukin tapasi tuttujaan.

Tähän se rauha jääkin, sillä puoliso ja 11-vuotias lähti kauan odotetulle ulkomaankeikalleen viime yönä. Ja viikko tuntuu sisältävän muutakin menoa: tulee mummu, menee 16-vuotias Tampereelle, viikonloppuna nähdään vauvoja.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Mennyttä ja tulevaa

Viikonloppu: jotkut pelaa sählyä Lahdessa, toiset laittaa ruokaa Jyväskylässä. Vauvojen tapaamista. Nuorimmainen viuhtoo pitkin naapurustoa pitkässä takissaan ja virpomaoksat kourassa. On ylpeä ja onnellinen siitä kun osaa ja uskaltaa.

Viikonalku: hydrologian kurssilaiset mittaavat parin sentin loskakerrosta oppilaitoksen takapihalla. Kattojen lumikuormia halutaan arvioida, ja lumen tiheys olisi saatava selville.

Lähiajan suunnitelma: pääsiäinen. 13-vuotias menee mummille ja papalle. Muuten varmaan ollaan aika lokoisasti, koetetaan pärjätä vähällä rahalla ja levätä. Seuraavalla viikolla puoliso vie viimeinkin 11-vuotiaan kauan odotetulle (ja kauan sitten luvatulle) ulkomaanmatkalle. Me saadaan tänne mummu kylään. Huhtikuu kulkee eteenpäin hurjaa vauhtia. Missä aurinko on?

torstai 26. maaliskuuta 2015

Hermolepoa

Kirjoitin jokin aika sitten, että saan keväällä tehtäväkseni kaverin firmasta pientä aineiston käsittelyä ja mietintää. Toteutettiin siis eilen sellainen operaatio, että mentiin aamulla suureellisesti kahdella autolla eteläiseen Suomeen puolison kanssa. Minä vein nuorimmaisen ensin mummilaan viettämään ihanaa rauhallista virpomavitsojen askartelupäivää, jätin auton sinne, siirryin puolison kyytiin ja ajoimme yhdessä firman toimipisteelle Espooseen.

Puoliso jäi sinne kouluttautumaan muutamaksi päiväksi Hollannista tulleen asiantuntijan johdolla, ja minä huomasin etten ihme ja kumma ole kaikkina näinä vuosina kertaakaan käynyt tuolla toimipisteellä. Tuttuja naamoja siellä kyllä oli, ihan kuin olisi ollut taas jatko-opintovaiheessa ja omalla laitoksella, samat tyypit tuolla pyörivät kuin taannoin kahvihuoneessa ja vesilaboratoriossa. Oli siellä lisänä uusiakin naamoja. No, käytiin läpi aineistot ja pulmat joihin paneutuisin tässä kevään aikana, ja oli kyllä hermolepoa. A) tuttuja ihmisiä ja b) mukavaa aineistoa. Kevään ja kesän ajankäyttö on nyt buukattu melko täyteen, mutta palkkaakin tulee täyspäiväisesti elokuulle asti.

Ja saa tehdä oikein kunnollisia akateemisen sekatyöläisen urakkahommia.

(Sitten sai vielä ajaa bussilla ja junalla pääkaupunkiseudulla ja käydä Akateemisessa kirjakaupassa ja ajaa illalla kotiin niin että matkakumppani nukkui vieressä. Koululaiset olivat hoitaneet itsensä koulusta kotiin ja sen jälkeen kavereilleen ja kavereilta takaisin iltapaloille. Plussat heille.)

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ride the Harley into the sunset

Äsken oli kevät, ja meillä poljettiin skootteria käyntiin joka aamu ja joka ilta. Sitten se käynnistyi! Mutta sähköt olivat kadonneet mystillisesti. Onneksi talvikin tuli takaisin, eli huoltoon menoa voi lykätä ainakin viikolla. Teini kyllä odottaa aika kiivaasti sitä että olisi oma menopeli taas alla.

Tänään on yläkoulu-lukioaikojen kolmikostamme vanhimman 40-vuotispäivä. Toukokuussa on toisen, ja kesäkuussa lopulta minun. Aina välillä tuntee itsensä tosi keski-ikäiseksi ja aikuistuneeksi, jopa raihnaiseksi ja ikääntyväksi. (Eilen nuorimmainen näytti väsyneeltä illalla puoli yhdeksän. Hyvä syy mennä itsekin nukkumaan. Ei silti, vointi on paljon parempi kuin tammi-helmikuussa. Säännöllinen vuorokausirytmi ja tarpeeksi rautaa.)

Löysin kauan etsimäni vihon, johon oltiin lukioaikoina kirjattu ylös kaikkea hassua koulussa tapahtunutta. Välissä oli lappunen, josta muistan että sitä täytettiin joskus OPOn tunnilla. Suluissa olevat kommentit tältä päivältä, auttamatta aikuistuneen minän suusta.

Aikuisuus on sitä että saa huolehtia omista asioistaan. (On se, enemmän tai vähemmän)
Toisaalta on paljon velvollisuuksia mitä ei nyt ole. (Joo)
Aikuinen ihminen on usein tylsä ja kaavoihinsa kangistunut, hän on kypsä eikä hihittele turhia, aikuisen elämä on pitkäveteistä. (No ei ole. Tai ainakin koetan tietoisesti välttää että näin ei itselle kävisi)
Ihminen on aikuinen vasta kun tunnustaa itselleen olevansa aikuinen ja HALUAA OLLA. (Luulen, että monille tosiasian tunnustaminen tapahtuu jälkijunassa. X-sukupolven edustajille aikuistuminen ei ole ollut tavoiteltava asia, eli ehkä tuo haluaminen on kiven alla. Vaikka aikuisuus on ainakin minusta paljon mukavampaa kuin nuoruus.)
Aikuisen pitäisi säilyttää joustavuutensa. (Hyvä olisi. Lasten saaminen auttaa tähän)
Aikuistumisessa on vaikeaa, kun ihmisen oletetaan aikuistuvan samalla kun ihminen vanhenee. Se ei pidä paikkaansa. Jotkut aikuistuvat 15-vuotiaana, jotkut eivät osaa eikä halua aikuistua koskaan. (Totta)
Aikuistuminen on huono asia. (No eikä ole. Aikuisena on helpompaa kuin nuorena, vaihtoehtoja on enemmän, eikä aikuisen ole pakko olla tylsä ja pitkästynyt)
Sääli että vasta aikuiset pääsevät eduskuntaan. Aikuisten mielipiteethän ovat niin tylsiä. (En ole ihan varma olisivatko alaikäiset päättäjät parempia. Luultavasti kyllä)
Ihmistä ei pitäisi pakottaa olemaan aikuinen, vaikka se olisi jo viisissäkymmenissä! (Jaa-a. Ehkä ihmiset pääsisivät vähemmällä ja maailma olisi himpun verran valoisempia paikka, jos länsimainen ikä-angsti vähenisi. Sanoisin tämän nyt siis niin, että kenenkään ei pitäisi pitää aikuistumista tai mihinkään ikäluokkaan kuulumista pahana peikkona tai ihmisiä toisistaan erottavana
tekijänä.)

Tähän vielä toinen lappu, johon kirjattiin kuusi itselle tärkeintä asiaa, samalla OPOn tunnilla.

1. Onnellisuus
2. Rakkaus, ystävyys
3. Vapaus, itsenäisyys
4. Mielenkiintoinen elämä
5. Itsekunnioitus ja arvostus
6. Itsensä toteuttaminen

Mitäköhän nyt kirjoittaisin? Pitkälti samanlaisen listan varmaan. "Onnellisuus" tosin koostuu nykyään mielestäni kaikesta muusta mitä listalla on, se ei ole erillinen olotila. Onnellisuuden tunteeseen liittyy myös tyytyväisyys, eli oman itsensä ja toisten hyväksyntä. Itsenä toteuttamisen ja mielenkiintoisen elämän saattaisin listata nyt semmoisena kohtana, että tärkeää on että saa tehdä asioita monipuolisesti, sellaisia asioita jotka osaa ja joista nauttii ja joiden kautta voi olla hyödyksi muille. Ehkä listalle nousisi rakkauden ja ystävyyden lisäksi KUULUMINEN JOHONKIN, eli kaikki aikuisikään mennessä kehittyneet verkostot: perhesuhteet, sukulaisuudet, asuin- ja työpaikkojen määräämät suhteet, erilaiset samanmielisten porukat.

(Muistelin että tällä listalla olisi ollut korkealla myös kohta "Syöminen, juominen ja nukkuminen". Mutta ei ollutkaan. Pitäisi olla, edelleenkin.)

Viihdekäyttöä

Puhuin kollegan kanssa puhelimessa. Ilmatieteen laitos on "avannut" datansa, mutta se ei tarkoita sitä että vanhoja havaintoja voisi helposti tuosta vaan ladata netin kautta. Pitää osata ohjelmoida interfeissejä ja vaikka mitä. Puoliso osaa tämän, eli lupasimme kollegalle hakevamme jotain vanhoja datoja joita hän halusi tarkastella.

"Mitä sinä olet ajatellut tehdä sillä?"
"Niin.. no... ihan se on viihdekäyttöön tulossa."

Niin, tämä on just tätä. Jollekin iso määrä aineistoa voi olla niin kiehtova asia, että sen kanssa voi viettää vapaa-aikaakin.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Taiteen perusopetusta

Nuorimmainen on ainoa taiteellisista harrasteista aidosti innostunut lapsemme, ja tässä ollaan syksystä asti laajennettukin kokemusmaailmaamme tanssitunneilla. Ovat leikinomaisia ja ihania, ja me ollaan puoliso, lapsi ja minä kaikki korviamme myöten rakastuneita iiiiihanaaan tanssiopetätiin joka on aina iloinen.

Voi olla, että tämä ilo loppuu kun nuorimmainenkin on alkanut haikailla takaisin yleisurheiluhalliin (ja hiihtoladulle), mutta nautitaan nyt vielä toukokuun loppuun asti. Saa vaikka välillä hengailla sellaisen rakennuksen kellarissa jossa jonkun oven takana lapset tanssii, ja toisten ovien takana eri ikäiset soittavat torvia, huiluja, rumpuja.