lauantai 29. elokuuta 2015

Kiitos näistä kesistä

Tässä kun on elokuussa ollut jopa helppoja kelejä, on työvuoroissa tullut askarreltua teinivuosien tyylinen KORTTI läksiäisiksi. Siinä on jonkin verran lehdistä leikattuja kuvia ja tekstejä, mutta itse kirjoittamani kopioin tähän alle.

Kiitos näistä kesistä!

-joina tarvitsi aamuvuoroon lähtiessään talvitakin ja sormikkaat koko kesäkuun (2012)
-joina oli hämmästyttävän paljon jäätäviä sateita (2013, jolloin "kesäni" ulottui elokuulta marraskuun loppuun)
-joina satoi lunta juhannuksena (2014) tai
-joina oli syksy kesä- ja heinäkuun ja kesä elokuussa (2015)

Oli niitä helteitäkin, ja trooppisia öitä. Ja kesäyön aurinkoja.

Olen oppinut mm. että sumuja ennustetaan nopanheitolla tai I Chingillä. Jos ei muu auta, luetaan Iltasanomat. Tai käytetään rautaista ammattitaitoa ja kokemusta - ne, kenelle sitä on päässyt kertymään.

Neljä kesää kuulostaa pitkältä ajalta, ja tuntui toisaalta lyhyeltä. Vaikka päivystys alkoikin kesien aikana tuntua toiselta kodilta. Jotakin on opittukin, mutta kyllä pohjoisen sään äärellä on jatkuvasti nöyrä ja epävarma. Hatunnosto siis koko meteon väelle!

Paitsi lentosäätä, nämä kesät ovat tarjonneet mahdollisuuden
-viettää paljon aikaa mökillä
-tutustua ja ystävystyä uusiin ihmisiin
-tavata tutkimuksille tärkeitä kontakteja esim. Arktisella keskuksella ja paliskunnista
-LUKEA!
-kaivella Youtubesta paljon vanhaa ja uuttakin musiikkia (yövuoroon sopii esim. Pet Shop Boysin konserttitaltiointi "Pandemonium Tour")
-olla paljon yksikseni, auton ratissa, yövuoroissa jne. Kuinka virkistävää

Ja ai niin, pääsinhän istumaan hornetin ohjaamossa! Taitaa olla uran kohokohta. (Menee ainakin tosi lähelle sitä, kun syksyllä 2006, YM:n leivissä ollessani, sain murtauduttua kynsileikkurin ja kolikon avulla ulos brysseliläisen virkamieshotellin vessasta, kun sen lukko hajosi.)

Kiitokset ja hyvää jatkoa.

Ei kommentteja: