maanantai 26. joulukuuta 2016

Tapaninpäivä

Tapaninpäivä.

Aatonaattona sulkeuduimme ihanaan joulukuplaan ja uskoimme esim. hakemuksen valmistelun kestävän muutaman päivän tauon. Aatto meni perinteisen kaavan mukaan, tosin kasvaneet pojat toivat kuusen sisälle ja lapset hoitivat koristelun. Palokan kirkkoon oli kokoontunut suuri joukko jyväskyläläistä väkeä yskimään sekä ihailemaan kuvaelmaa ja vauvaa. Ilta oli tosi miellyttävä, kun kaikki lapset olivat kouluikäisiä - ei ollut perinteistä lahjojen-avauksen-odotus -kriisiä!

Saimme kosolti modular building -legopalikoita ja näitä ovat rakentaneet sekä pojat että isä.

Minun vuodenkierrossani joulun ja loppiaisen välinen aika on siellä pohjalla, ja sitten lähdetään nousemaan kohti kesää ja yötöntä yötä. Väliä ei ole viikonpäivilläkään. Olo on pökkyräinen kun juuri mitään ei tehdä eikä raitista ilmaa saada, aamulla nukutaan pitkään ja illalla mennään myöhään nukkumaan (kun Big Bang Theory). Tämä on totaalilepoa - kun taas yhdestä vuodesta on selvitty.

Tänään pitäisi koettaa soittaa skypellä Italiaan.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Lempeitten juhtien huuruinen hengitys

Kaiken hakemushäslän ohessa tulee joulu. Kohta voi sulkea sähköpostin. Nostaa kuusen sisään. Tarkistaa että onhan meillä haluamamme muonavarat pyhien ajalle. Sopia Italiassa olevan lapsen kanssa skype -ajan. Soittaa yhtä ja samaa jouluoratorio -levytystä, kun muu siedettävä joulumusiikki on epäkunnossa.

Sain vapaaehtoistyökollegalta joulutervehdykseksi vanhan Mika Waltarin runon. Jaetaan eteenpäin.

"Joulu, se on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden tuoksua ja
hiljaista, onnellisen säikähdyttävää rakkautta ja lahjoja ja unta, jossa
kasvoja hipovat enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja jotka joskus luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi joka kantaa kaikkien unelmien
kohtaloa pienissä käsissään  ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä."

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulua kohti istumalihaksilla

Hakemusta tehdään isoilla kierroksilla, mutta torstaina illalla hiljenee. Katsotaan joutuuko joku, kuka, missä, milloin, tekemään jotakin välipäivinä - ja varmaan uuden vuoden jälkeen on aika vilkasta sähköpostirintamalla taas.

Joulun lähestyminen tuntuu hyvältä. Valmistelut (pienet) ovat ajan tasalla ja lapsilla odotusta lomaa ja aattoa kohtaan. Itselläkin. Saa kuusen sisälle, rauhallisia aamuja ja päiviä. Lohta ja muuta hyvää. Arabiankakkuni meni murskaksi (!!), mutta kokeillaan uutta innovaatiota - kakkumurskaa ja kuorrutetta muffinivuoissa. Ei se pahaa voi olla.

torstai 15. joulukuuta 2016

Osui nappiin...

...se ennakointi nimittäin. Tässä on pidetty huushollin päätä veden pinnalla, mutta lähinnä suunniteltu suurta tutkimushanketta ja valmisteltu sen hakua, istuttu koneella, puhelimessa ja videoneuvottelussa ja viime viikolla jopa kokouksessa Rovaniemellä. Kyllä tästä hyvä tulee. Oma rooli tällä hetkellä on olla se joka ei ole riidoissa kenenkään kanssa ja kenelle useimmat soittavat kun valmistelun sujuminen oikein ärsyttää.

Ihan hauskaa kun oma potentiaali on täysillä käytössä.

Ihan hauska kun viikon päästä voi jäädä joululomalle.


keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Ennakointia

Kävi niin hassusti, että ruvettiin isolla porukalla työstämään isoa tutkimushankehakemusta. Sen jätön takaraja on kuuden viikon päästä (ja joulun sekä joululoman painoarvo putosi huomattavasti kun tämä homma alkoi ottaa tulta). Ennakoin, että nukun huonosti seuraavat kuusi viikkoa (ja nukkuessakin pyörii takaraivossa sanamuotoja ja porokysymyksiä).

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Täyttä

Nähty seurakunnan vauvoja. Kannettu niitä sylissä ja viety niiden perheisiin ruokatervehdyksiä. Koettu tästä suurta iloa ja tyydytystä.

Käyty vilkasta ja kiivasta sähköpostikeskustelua porotalouden ja -tutkimuksen tilasta, ja ilmeisesti päädytty mukaan isoon hakurumbaan jonka pitäisi tuottaa joku hieno tuotos jo 11.1. Tunnettu rimakauhua ja pientä pelkoa kalenterin täyttymisestä.

Hakattu auton ovia auki kun märkä lumi jäätyi joka koloseen. Täytetty perheen joulukalenteri. Kestitty puolison serkkua.

Luettu Laura Ingalls Wilderiä ja Beck -sarjaa.

Täyttä ja monipuolista.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Ylös horroksesta

Harmi. Totta kai vieläkin on kaamosaikainen olo eikä koskaan kunnolla hereillä, mutta se viikonlopun ihana unisuus (joka sai nukkumaan hurmiollisen syvästi) meni jo ohi.

Marraskuu iskee

Viikko sitten sunnuntaina ajoin illan pimeydessä Rovaniemelle. Matka sujui reippaaseen tahtiin, KUNNES Kemin jälkeen, Rovaniemen tiellä, saavutin silmänkantamattomiin jatkuvan punaisten perävalojen ketjun! Suomen armeija matkalla harjoituksiin! Autojen perässä luki "Marssirivistö nro se-ja-se"! Tavallaan viimeinen sata kilometriä meni mielekkäämmin, kun joutui ohittelemaan armeijaa.

Viikon täyttivät  toimintakertomukset 2000-luvulta, ja siinä sivussa kolme tutkimushenkistä tapaamista. Ja flunssa. Seurusteluun ystävien kanssa  jäi vähemmän aikaa ja energiaa kuin tavallisesti. Yskä, nuha ja sumuinen pää ei toimi oikein minkään kanssa. Kaikkein vähiten pitkän ja pimeän paluumatkan perjantaina myöhään. Harvoin on ollut niin ihanaa nukkua (omassa sängyssä!) kuin tuon ajomatkan jälkeen. Ja koko viikonloppu meni niin autuaallisessa unisuudessa ettei tottakaan.

Eipä näillä keleillä ja valotasoilla paljon muuta kannata tehdäkään. Onneksi lapsetkin ovat unisessa iässä.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Välillä harmaata

Marraskuu. Nyt hohtaa hanki ja loistaa aurinko, välillä on ollut suhteellisen harmaatakin.

Puhuttiin eräänä harmaana päivänä tunti puhelimessa tutkijakollegan kanssa. Tutkimuksessa puhutaan harmaasta aineistosta, kun kyseessä ei ole mitattavissa oleva data tai vertaisarvioitu teksti. Todettiin molemmat kahlaavamme aika syvällä harmaassa aineistossa. Toinen lukee paliskuntien toimintakertomuksiin kirjattuja kokemuksia JA VANHOJA GRADUJA porotutkimuksesta. Toinen lukee kaivoksiin liittyviä mielipiteitä SUOMI24 -PALSTALTA.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Politiikka päihittää käsikirjoitetun draaman

Oli kello aikaisin soimassa. Olin luvannut puolisolle herätä hänen kanssaan katsomaan USA:n ääntenlaskentaa. No olihan se. Vähän samanlainen fiilis aamuviiden aikoihin sohvalla istuessaan kuin oli jokunen vuosi sitten kun keskellä yötä piti katsoa Suomi-USA -jääkiekkoa (tappiollista sellaista). Että oliko pakko tähän hyvää uniaikaa käyttää.

Vuosi 2016 on ollut "kiinnostava" uutisvuosi, ei voi muuta sanoa.

Seurataan ja katsotaan.

torstai 3. marraskuuta 2016

Kotonaan olosta

Äskeisessä postauksessa tunsin olevani kotonani meidän lasten alakoulun juhlissa ja juhlien väliajoilla. Kotonaan-olemisen -problematiikkaa on tullut keskusteltua kuluneen vuoden aikana aika monen (keski-ikäisen) ihmisen kanssa. Millä paikkakunnalla, missä talossa, missä elämäntilanteessa, missä työssä, missä roolissa voi olla kotonaan. Tästäkö se laulaa se Moonface, laulussaan Everyone is Noah (kandee kuunnella vaikka youtubessa):

Everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone has to build themselves up
When heaven's cruel

And everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone has to gather the souls around them
To feel useful, and loving, and loved

And everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone ends up talking to the sky
Or looking the elephant in the eye

Everyone is Noah
Everyone is The Ark
Everyone will turn their hands into the wood
When they really think that they really should
And I'm really sorry for your loss
I can't imagine how that feels
Please build yourself up
Heaven's Cruel
Everyone has found themselves at the end of their rope
Looking up at the boat
Saying, "I don't know

I don't know if I can call this home
I don't know if I can call this home
I don't know if I can call this home
I don't know if I can call this home"

Hyvässä koulussa

Lasten koulu täytti 50v. Juhlivat koko tämän viikon mm. vanhan ajan koulupäivän merkeissä, ja menevät kaikki luokat kaupungille syömään. Kaikille avoimia juhlia on järjestetty vaivaa säästämättä kolmen juhlan sarja (tosin joulujuhlia ei sitten olekaan).

Eilen olivat esiintymisvuorossa ensin kuudesluokkalaisemme alkuillan juhlassa (A-luokkien) ja sitten ykkösluokkalaisemme myöhäisillan juhlassa (B-luokkien). Olimme puolison kanssa koululla siis melko pitkään. Onneksi ruokalasta sai glögiä ja pipareita ja seuraa toisista vanhemmista - kun omat lapset ovat olleet tuossa koulussa jo kahdeksan vuotta ja lisäksi mukana kaikenlaisissa paikallisissa harrastekuvioissa, on tuttuja kasvoja paljon. Ja vieläpä sellaisia, että heidän seurassaan voi istua ja jutella ihan rennosti ja kotoisasti ja pingottamatta, aidosti vertaispohjalta.

Myös juhlassa tuntui kotoisalta ja juhlan jälkeen väkijoukossa velloessaan ja opettajia moikkaillessaan. Hauskinta oli, että juhliin tuli useita 9-luokkalaisia, joiden pikkusisarukset ovat vielä tuossa koulussa. Muun muassa meidän ysiläinen monen kaverinsa kanssa. Opettajat jututtivat heitä ilahtuneesti, ja pojilla oli hauskaa heidän ihmetellessään miten pieneksi koulu on käynyt ja miten hassusti ykkösluokkalaiset laulavat. Tästä opimme: lasten ja koulun välejä ei pilaa esimerkiksi se että viidennellä luokalla pojat kriiseilevät ja tappelevat ja joudutaan järjestämään huokailupalavereja poikien, vanhempien ja rehtorin kesken. Kun asiat hoidetaan kunnolla ja koulun henki on muuten hyvä, synkät viidennet luokat muuttuvat sujuvasti osaksi omaa tarinaa ja niitä voi muistella hiukan vanhempana ja viisaampana ihan hyvällä mielellä.

Mehän teimme muuttoa Jyväskylään puolitoista vuotta. Koulun sopiva läheisyys oli yksi kriteeri taloa ostaessamme. Kahden parhaimman vaihtoehdon kohdalla laitoin viestiä lähikoulun rehtorille. Toisesta tuli aika ylimalkainen vastaus kun tarpeeksi kauan odotimme. Toisesta, tästä omasta, tuli ripeästi vastaus jossa toivotettiin tervetulleeksi ja kerrottiin että tutustuminen kouluun järjestyy kyllä ja että katsotaan sopivat luokat sitten niin että lapsille löytyy kävelyseuraa omalta alueelta. Oli sillä merkitystä alueen valinnassa. Ja tyytyväisiä olemme olleet.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Marraskuulle

Kaikki hengissä Rovaniemeltä. Teini esitti reipasta ja asiallista lentokentällä koko viikon, minä kirjasin hassuja juttuja ylös toimintakertomuksista (viime vuosilta, ja vuodelta 2002/2003). Käytiin katsomassa Porco Rosso ystävän luona ja maisteltiin chilejä. Haettiin puoliso torstaina aamujunalta ja vietettiin yhteistäkin aikaa syöden Kauppayhtiöllä kummallisia burgereita ja maaten hotellin sängyillä.

Isovanhemmat olivat pärjänneet kotona hyvin, mitä nyt pientä säätöä nuorimmaisen koulumatkalle saattamisessa. On kiva tulla kotiin kun mummi on ollut täällä - kaikki on ojennuksessa ja kaapissa on ruokaa.

Nyt voisi viettää pari rauhallista ja tasapaksua viikkoa kotona ja käydä sitten vielä kerran pohjoisessa tälle vuodelle.

En saanut hakemaani lehtoraattia. Olen huojentunut, vaikka tosissani paikkaa hainkin. Ei olisi paljon ehtinyt kotona käydä seuraavan kahden vuoden aikana, jos sitä hommaa olisi päätynyt tekemään.

Käännymme marraskuulle, pimenee. Meillä on jo porstuassa jouluvalot ja autoissa talvirenkaat. Ehkä tästäkin kuukaudesta selvitään.

torstai 27. lokakuuta 2016

Kauneus on katsojan silmässä

Menin viime viikolla isoon markettiin ostamaan pojalle talvikenkiä ja kävelin siinä yhteydessä lastenvaateosaston läpi. Kas! Siellä oli 128-164 -senttisten osastolla aivan ihania tunikoja jotka oli kuvioitu pienillä hirven- tai poronvasoilla. Pakko oli semmoinen ostaa, kun se koko 164cm juuri ja juuri mahtui jopa päälleni. Puoliso katsoi kotiin tullessaan vinosti ja kysyi että onko se mekko. Ja kun hehkutin miten ihana paita oli, hän sanoi että "ahaa".

Annas olla. Sama paita oli päällä kun tulin maanantaina hommiin tänne Paliskuntain yhdistykselle. "Ihana paita! Siinä on ihan selvästi poronvasoja!" huusivat toimiston tädit välittömästi.

tiistai 25. lokakuuta 2016

...käyhän se niinkin

Joo kaikki hyvin Rovaniemellä. Tosin poika teki näyttävän sisääntulon ensimmäisenä TET-aamunaan. Me oltiin oltu sitä mieltä että ei autoa vielä tarvitse tankata, kyllä dieseliä riittää vähintään lentokentälle ja takaisin. No joo, jäi kolme kilometriä vajaaksi. Pienen kriiseilyn jälkeen soitin sääpäivystyksen numeroon ja pyysin sihteeriä pelastamaan meidät. Pelasti, toimitti pojan töihin ja minut parin kilsan päähän bensa-asemalle.

Ehkä tästä opittiin jotakin (sihteerit pyörittää maailmaa).

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Työmatkalla

Ajoimme 15-vuotiaan kanssa pohjoiseen. Makaamme ihanasti hostellin sängyillä ja katsomme tyhmää elokuvaa. Huomenna toinen TET-hommiin ja toinen arkistolle. Mieli on hyvä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Puolilomalla

Se on koululaisten syysloma. Loma melkein stressasi, sillä olimme lykänneet tälle viikolle suunnilleen kaikki syksyn koti- ja pihatyöt. Ja sitten kävi ilmi, että puolison on mentävä muutamaksi päiväksi kenttätöihin Iijoelle.

Sitten vedettiin henkeä ja päätettiin että ei kannata stressata. Isoin harteilla painanut homma oli kaatopaikalla käynti (peräkärryssä satoja kiloja huonokuntoista puutavaraa loppukesän siivoilujen jäljiltä). Se hoidettiin maanantaina, ennen kuin puoliso lähti. Sitten tsemppasin kolme koululaista urakoimaan kanssani jo kasoihin haravoidut lehdet kärryyn, ja heti tuli aikaansaanut ja hyvä mieli ja kaikki sen jälkeen tapahtunut onkin plussaa.

Ja kyllä olen ollut ahkera! Hoitanut yhden kauan rästissä olleen tapaamisen, uittanut nuorimmaista, ostanut koululaisille pullaa, vienyt roskia kierrätykseen, SIIVONNUT, ostanut albumin johon voisi laittaa kesälomakuvia. Jopa työn puolesta lähettänyt tärkeitä sähköposteja ja melkein hakenut syksyn viimeistä apurahaa.

9-luokkalainen kävi pari päivää Turussa hoitamassa pieniä serkkujaan (kuinka ihanaa, kaikkien osapuolten mielestä) ja 6-luokkalainen yökyläilee naapurin kanssa siellä tai täällä. Nuorimmaisellekin riittää lomaksi se että aamulla saa nukkua, pääsi uimaan, ja kerran naapuriin leikkimään. Onneksi.

Ja onneksi tosiaan loma oli omalta puoleltani budjetoitu juurikin rästihommien tekoon. Sääkin on tasainen eikä herätä intohimoja puoleen tai toiseen. Ja onneksi perjantaina saamme huusholliin yhden mummun ja yhden papan, ja sitten ollaan lomaviikonlopulla. Sunnuntaina minä ja 9-luokkalainen lähdemme Rovaniemelle. Minä arkistoon, hän TET-jaksolle. Puoliso lähtee Hollantiin ja tulee seuraksemme pohjoiseen torstaina aamujunalla. Meillä on siis toinenkin puolilomaviikko edessä. Ja kaksi nuorimmaista saavat nauttia täällä (koulupäivien jälkeen) isovanhempien hellästä huomasta.

torstai 13. lokakuuta 2016

Sotaa käydään aina, mutta mitä vastaan sitä kannattaa käydä?

Harvoin tulee linkitettyä mihinkään uutiseen tai tekstiin, mutta eilisessä Keskisuomalaisessa ollut Jaakko Palmun mielipide on sen arvoinen. Otsikolla "Kolmatta maailmansotaa käydään jo täyttä päätä" kysytään olisiko sota köyhyyttä ja eriarvoisuutta vastaan tehokkaampi kuin sota terrorismia vastaan.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Tervettä hurmosta liikuntatiloissa

Liikunta on kuulemma terveellistä ja treenaamisesta saa lisäksi hyvän olon. Olen myös säännöllisesti kirjoittanut olevani samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä esim. nuorille on oikein hyvä jos on liikuntaporukka, jonka kanssa viettää aikaa, ja mahdollisesti vielä fiksu valmentaja, josta ottaa mallia ja jolta saada hyväätekevää palautetta oman kasvun tueksi.

No melkein tuli liikutuksesta itku ensin viime viikon torstaina Killerin palloiluhallissa illalla kello puoli kymmenen ja sitten toisen kerran viime viikon perjantaina uimahallin kahviossa iltapäivällä kello puoli viisi.

15-vuotiaan tehtävänä on lähiviikkoina käydä eri seurojen eri joukkueiden harkoissa ja päättää miten ja missä ja kenen valmennuksessa jalkapalloa jatkaisi. Oltiin torstain myöhäisillassa osallistumassa naapurikunnan seuran harkkoihin, sillä palvottu "oma" valmentaja siirtyy todennäköisesti sinne. Paikalla oli yli 20 teinijätkää. Ja kun treenit oli ohi, sinne ne istuivat kaikki kylki kylkeen valmentajan ympärille. Suu auki suunnilleen istuivat ja olivat hiljaa ja vastaanottavia. Kuinka moni teini-ikäisten opettaja voi ylvästellä samanlaisella auktoriteetillä?

Nuorimmainen käy uimakoulussa vielä muutamana iltapäivänä. Minä siis joko lenkkeilen sen tunnin tai (todennäköisemmin) istun uimahallin kahvilassa lukemassa. Perjantaina jäin katsomaan lasi-ikkunoiden läpi hallin puolelle. Siellähän on nuorisoa joka ikinen iltapäivä ja ilta uimatreenaamassa. Ja välillä uinnin oheistreenaamassa. Kuntopiiriä, rappujen ravaamista, toistensa kantamista. Koko ajan näyttää olevan hyvä fiilis ja hyvä puheyhteys sekä nuorten välillä että nuorten ja heidän valmentajiensa välillä. Liikutuksen hetki tuli, kun valmennusryhmä sai tehtäväksi leikkiä peiliä. Valmentaja meni peiliksi. Ja nuoriso hiipi, loikki ja välillä jähmetti patsaaksi siinä lasiseinän takana. Kaikkien kasvoilla se keskittyminen, ilo ja hurmos, jonka leikki voi nostaa. Kun seura ja oma olo ja ympäristö tuntuu tutulta ja turvalliselta.

Siinä kaikessa on valtava arvo.

torstai 6. lokakuuta 2016

Puolivaloilla

Pientä syysflunssaa. Lapset ja aikuiset vähän puolikuntoisia.

Syksyn lehden ovat puoliksi kerätty kasoihin, enää tarvittaisiin kaatopaikalla käynyt ja tyhjentynyt peräkärry, jotta lehdet pääsisivät vuorostaan kärryyn.

Nuorimmaisella intensiivinen uimakoulu, joka iltapäivä, kaksi viikkoa. Muokkaa perheen muun ohjelman uimakoulun ympärille.

Arkistossa ollaan vuodessa -56. Jo toinen vaikea talvi peräkkäin.

torstai 29. syyskuuta 2016

Syvä talvi

Luin vanhasta paliskunnan toimintakertomuksesta että "syvän talven ajan porot olivat kotihoidossa". Epäilen että siinä on kirjoitusvirhe tai siis murteellinen muoto, eli pitäisi lukea "sydäntalven ajan". Silti tuo termi viehättää minua. Se oikeastaan kertoo hyvin sen miten vuodenajat muuttuvat ja syksy on sellainen vaihettumisen kausi jonka aikana kahlataan ensin nilkkaa myöten, sitten myöhemmin kaulaa myöten rännässä ja pimeässä kunnes talvi sulkeutuu pään päällä kokonaan kiinni ja ollaan syvässä talvessa. Pinta alkaa laskeutua taas kevättalvella, ja kohta kahlataankin alati madaltuvassa vuodenajassa ja sitten taas kohti syvenevää kesäntuloa, joka viimeistään juhannuksena on humauttanut uppeluksiin syvään kesään. Eikös sen voisi ajatella menevät jotenkin näin.

Tarina etenee kolmella eri aikatasolla

Rovaniemen viikko. Sää leuto, kostea, syksyinen. Istun aamusta iltapäivään paliskuntain yläkerrassa lukemassa papereita vuosilta 1988/1989 ja kun väsyn siihen, rinnalla papereita vuosilta 2014/2015. Tämä sekoittuu ihanasti kotipaikkakunnalla lukemaani, vuodelta 1954/1955.

Minua katsotaan kuin hiukan hassahtanuttta, tai ainakin kuin sellaista joka on ottanut harteilleen järjettömän urakan papereiden luvussa. Toisaalta sitten joku toimistolainen käy sanomassa että tietää henkilön joka haluaisi tietää kaikki maininnat porotaudeista, kunhan urakkani on päätöksessä ja kaikki kirjaukset ovat koneella. Minua on myös käynyt moikkaamassa jonkun paliskunnan joku setä, joka oli sitä mieltä että historialliset merkinnät olisi saatava yhteenvedonomaisesti ihan paperille ja paliskuntiin luettavaksi.

Onneksi olen myös uinut ja tavannut ystäviä ja kollegoja. Ystävän luona on ollut kylässä venäläinen ystävä, eli keskustelut siellä ovat ontuneet huonolla englannilla yhdestä väärinymmärryksestä seuraavaan. Lisäksi olen lainannut kirjastosta vanhoja graduja jostakin 70-luvulta. Ja onneksi dekkareita. Yhden tärkeän vanhemman kollegan tapasin ko. kirjaston pihalla. Hän kehotti penkomaan uutterasti, kirjoittamaan rohkeasti juttuja, ja kun totesin että pitää olla olematta jotain mieltä: "riittää että on oikeassa". Bonuksena sain kaameita tarinoita poroista nimeltä Alpo ja Alpo kakkonen.

Muutenkin viikon teema tuntuu olevan hiukan vanhempien miesten tarinoiden kuuntelu. Eilen aamulla laitoin kahvia hostellin keittiössä ja puhuin politiikkaa 75-vuotiaan, Australiassa elämänsä asuneen suomalaismiehen kanssa. Lounastin yhden paliskuntain virkamiehen kanssa ja kuulin hänen elämäntarinansa.

Äitini tuli myös eilen mökille syksyn viimeiselle käynnille, eli arkistopäivän jälkeen sain hieman tervetullutta reippailua veden noutamisen, äksyilevän uunin sytyttämisen ja sen sellaisten parissa.

perjantai 23. syyskuuta 2016

Hyvä, lämmin, hellä

Vanhimmainen sanoo että kaikki siellä uudessa ympäristössä ovat kivoja. Ja että ruokailurytmi sopii hänelle.

Äidin mieli on hyvä, lämmin, hellä.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Italian oppeja

En ole ollenkaan raportoinut siitä miten vanhimmaisella menee Italiassa. Johtuu osaksi siitä, etten ole saanut kovin kattavia raportteja itsekään. Johtuu osaksi siitä, että haluamme antaa tyttären olla rauhassa - hän ei todellakaan ole skype -henkinen ihminen.

Perille hän oli päässyt ja viettänyt muutaman vähäunisen vuorokauden Milanossa toisten saman järjestön ihmisten kanssa. Perheeseen oli matkustettu reilu viikko sitten lauantaina. Koira on ihana ja sen kanssa tulee vietettyä aikaa - ihmisetkin ovat mukavia. Koulussa ei juuri ymmärrä mitään, mutta ihmiset on kivoja sielläkin.

Perheen vanhemmilta tuli viesti jossa sanottiin että tyttö on hiljainen mutta nauraa usein. On syönyt. Kaikki hyvin.

**

Tässä yhteydessä tuli miettineeksi mitä meidän perheemme oppi kun meillä oli täällä puoli vuotta italialainen. No, ainakin tuntemaan sen yhden yksilön ja sen tavat. Asioita hänen perheestään, suvustaan ja koulustaan. Vaihto-oppilaan pitämisen kiemurat - mahdollisella seuraavalla kerralla ei tarvitse miettiä niitä. Saimme äärimmäisen hyvän lasagnereseptin ja nyt tiedän miten tehdään oikein carbonaraa. Meille tuli hankittua kunnollinen spagettilävikkö. Eiköhän siinä ollut jo monta oppia yhden puolen vuoden ajalle.

maanantai 19. syyskuuta 2016

Sadonkorjuun aikaa

Tervehenkinen, aurinkoinen, sosiaalinenkin viikonloppu. Puoliso kävi juoksemassa kilpaa, nuorimmainen kävi pelaamassa futaa, pojatkin tekivät jotain - jos eivät muuta, olivat mukana kun kävimme sunnuntaina partiohenkisesti pitämässä nuotiota. Mukana oli myös 15-vuotiaan kaveri ja nuorimmaisen kaveri ja jäi mukava, aurinkoinen olo.

(Hyvä niin, sillä etukäteen oli ko. nuotionpito herättänyt lähinnä ärtymystä ja ahdistusta kun mukana pitämämme kongolaistaustaiset eivät vastanneet puhelimiin, olleet kiinnostuneita tai sitten heidän perheillään ei tunnu olevan motivaatiota pitää lapsiaan/nuoriaan mukana toiminnassa tai ymmärrystä siitä miten se tehdään. Tämän selvittäminen vaatisi ponnistusta - ja pääpaino ponnistuksissa on tällä hetkellä ymmärrettävästi työssä. Olisi ja on myös vauvaperhetoimintaa, ja sen kanssa on myös tasapainoiltava herkästi jotta pysyy iloisella ja voimaannuttavalla saamapuolella.)

Työ on ollut ja on edelleen arkistossa istumista ja hakemusten lähettelyä. Syksyllä tulee menemään sisään 3-5 rahoitushakemusta ja yksi työhakemus. Syyskuun osalta molemmat rahoitushakemukset on lähetetty. Työhakemus lähtee tällä viikolla. Ja minä lähden ensi viikoksi taas Rovaniemen arkistoon.

Pihalta saatu kourallinen tyrnejä (ihme!), rutkasti hyvälaatuista omenaa ja jonkin verran pieniä luumuja. Kaupassa tarttui mukaan heräteostoksena LATVA-ARTISOKKA. Tervehenkisesti teimme siis hiukan omenamehua ja luumuchutneyn. Irvistelin tyrneille. Keitin latva-artisokan ja hämmästelin miten vähän syötävää niinkin isosta nuijasta jää. Ehkä latva-artisokkakutsut olisivat vegetaristin versio rapukutsuista (Helan går sjung hoppfaderallanlallanlej)?

Vaahtera on aloittanut pudottelemaan lehtiään. Haravointi antaa hyvää potkua viikottaiselle liikuntatuntien keräämiselle.

perjantai 9. syyskuuta 2016

Uutta aikaa

Aika kumma, kun vanhimmainen ei ole enää täällä vaan meni Milanoon ja viikonlopun aikana matkustaa tapaamaan uutta perhettään. Olen siivonnut hänen tavaroitaan aktiivisesti varastoon. Huoneita ei olla vielä ehditty vaihtaa, mutta tämäkin tehdään mahdollisimman pian. Uusi aika on tässä ja nyt.

Itsestä ei oikeastaan tunnu kovinkaan haikealta. Puolisoa oli itkettänyt, kun hän oli joutunut katselemaan lapsen menemistä turvatarkastuksesta. Se onkin paha paikka. Helpompi se on sanoa hei hei omassa eteisessä.

Mielenrauhaa ja tasapainoa voi hakea vaikkapa istumalla edelleen arkistossa ja lukemalla asioista vuodelta 1951. Tai ajamalla tänä iltana viikonlopuksi autuaalliseen Paraisten ystäväkotiin.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Lähdön edellä

17-vuotias lapseni lähtee kahden tunnin päästä ajelemaan isänsä kanssa kohti pääkaupunkiseutua ja huomenna aamutuimaan lentää maailmalle.

Mitä hän siis tekee? Matkalaukku on auki ja puolinaisesti pakattuna huoneen lattialla. Lähtijä järjestelee pikkusiskonsa kanssa saunakammarin eteisessä olevaa keppihevostalliaan. Osittain ehkä psykologisena hyvästijättönä kodille ja entiselle elämälle. Osittain ehkä lahjaksi siskolle. Osittain ehkä siksi että pakkaamisen viimeistely olisi aika lopullinen asia. Osittain ehkä siksi, että isältä on saatettu periä taipumus tehdä asioita viime tipassa.

Itselläni on hyvin outo olo, jolle en osaa antaa nimeä.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Yksi lähtee, kaikki vaihtaa paikkaa

Jaahas. Vanhimmainen lähtee Italiaan käytönnössä huomenna illalla. Lento on torstaina aamulla, mutta menevät puolison kanssa jo lähemmäksi kenttää yöksi.

Odotan edelleen, että joku iso unohtunut järjestelyasia tulee mieleen esimerkiksi huomenna aamulla.

Elellään tässä melko normaalia elämää, tosin päätin tehdä vähäiset työni kotitoimistolta jotta olisin läsnä vastaamassa kaikkiin "missä on" -kysymyksiin. Ja ehkä vaan ylipäätään läsnä. Illalla on tarkoitus syödä tytön lempiruokaa. Tänään hän menee kavereineen vielä viimeisen kerran tältä erää tallille.

Tytön lähteminen johtaa suureen huoneidenvaihtoruljanssiin yläkerrassa. Teimme sellaisen päätöksen, että otamme puolison kanssa taas käyttöön jättimäisen huoneen, jossa nyt ovat olleet tytöt sekä gerbiilit. Ihan itsellemme emme sitä saa, vaan nuorimmaisen sänky jäisi sinne myös. Mutta pojat saisivat sitten omat huoneet. Ja isompaan poikien huoneista muuttaisivat väliseinäkkeen taakse myös gerbiilit tavaroineen. Eilen vanhimmainen vaihtoi gerbuille vielä viimeisen kerran purut. Järki tuli päähän, ja tyhjensin pikavauhtia sen osan poikien huonetta johon eläimet olivat muuttamassa. Saatiin siis yhteisvoimin siirrettyä tarvikkeet, pöytä ja iso terraario (tyhjänä) uuteen paikkaansa ja laitettua gerbiilit uuteen kotiinsa uusien purujen kera. Sinne jäivät rapistelemaan ihan tyytyväisinä.

Toinen pojista päätyi siis nukkumaan lattiallemme pariksi yöksi, mutta ei se mitään. Ensi viikolla järjestely jatkuu.

Jaetun kasvatusvastuun ihanuudesta

Sekin on ihanaa, kun on kaksi vanhempaa perheessä. Muistaako tästä aina olla iloinen? Kun ei aamulla tarvitse olla se ainoa, joka jaksaa kiskoa koululaisia ylös sängystä ja muutenkin hoitaa sitä arkea.

Mutta entäs sitten se, kun ei tarvitse kantaa kotona kaikkea huolta lapsesta, saati sitten nuoresta? Koulu menee tässä kohtaa kategoriaan itsestäänselvyydet, meillä on ollut nyt jo niin monta vuotta hyvä suhde sekä alakoulun että yläkoulun toimintaan (lukion toiminta on vielä hieman hämärän peitossa). Mietin kolmea muuta tahoa, lähinnä siksi kun aloin ajattelemaan miten hyvä kesä ja hyvä syksy meidän 15-vuotiaalla tuntuu olevan meneillään. Intoa ja jaksamista tuntuu piisaavan järjellisiin asioihin, käytös ei ole ihan samalla tavalla hermot pinnalle nostavaa kuin pari vuotta sitten ja yleisesti hankalaa on vähemmän. Onhan tässä ihan aikakin kulunut, poika kasvanut ja vanhemmat kypsyneet. Mutta annan minä tunnustusta tästä hyvästä kehityksestä kyllä muullekin kuin ajan kululle ja omalle osaamiselle:

1) Jalkapallojoukkue. Joukkueen nuori kurditaustainen valmentajamies tekee semmoista sosiaalityötä ettei paremmasta väliä. Joukkue on haastajatasoa, ei mikään huippu, ja poikien taustoja on sekä Suomesta että muualta. Valmentajan tavoitteena oli alusta asti tehdä joukkueesta yhteenpuhaltava porukka, joka on ylpeä tekemisestään. No onnistunut on. Ja esimerkiksi meidän poikaa tsempataan niin paljon ja niin hyvällä asenteella etten osaa edes sanoa miten iso merkitys sillä on ollut, on ja tulee olemaan.
2) Rippikoulu. Oikein vedettynä ihan selkeästi kasvun paikka. Ja taas silleen fiksusti: itsetuntoa ja itseluottamusta, toisia ihmisiä unohtamatta.
3) Serkkuni, joka huoli pojan ensin TET-jaksolle ja sitten kesällä viikoksi luokseen asumaan ja "kesätöihin". Rehellistä työtä navetassa, tasaveroisena ja hyödyllisenä porukan osana. Ja meidän poika kehrää.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Huojennuksia

Aika huojentavaa on ollut, kun nuorimmainen on ruvennut kävelemään itsekseen kotiin koulun iltapäiväkerhosta. Ketään ei tarvitse hakea mistään! Aamusta on kokeiluasteella järjestelmä, jossa tämän suunnan kolme tyttöä kävelevät yhdessä kouluun. Jos tämä alkaa toimia, huojennus on vielä isompi. Katsotaan nyt - itseä huolettaa lähinnä se, että meidän perheellemme minuuttiaikataulujen noudattaminen on monesti yhtä tuskaa. Jospa toisilla kahdella on lehmän hermot ja aikaa odottaa.

VIIMEINEN viikonloppu ennen kuin vanhimmainen lähtee. Tässä asiassa huojensi avoin ja lämminhenkinen kirjeenvaihto italialaisen isäntäperheen kanssa. Sain sen käsityksen, että he eivät odota säkenöivän sosiaalista, kaikkiruokaista, helppoa tyyppiä. He käyttivät sanaa "resourceful". Sellaisen he kyllä saavat.

Tätä viimeistä viikonloppua yhdessä vietämme niin että emme ole yhdessä. Minä ja kaksi nuorimmaista laiskottelemme kotona. Puoliso ja vanhimmainen moikkaavat isovanhempia Järvenpäässä ja 15-vuotias matkusti Valkeakoskelle pelaamaan futaa.

maanantai 29. elokuuta 2016

Hidasta ja myräkkää

Aika hidasta on käydä läpi noita arkistojuttuja. Olin siis viime viikon Rovaniemellä, ja kaiken muun häsäämisen ohessa (tutkijakaverin kanssa työn suunnittelua, mummun kanssa mökillä oloa, entisten työkavereiden kanssa luuhaamista mm. taidenäyttelyssä (!) ja Kauppayhtiöllä) luin toimintakertomuksia sen minkä ehdin. Vuoden ehtii lukea ja muistiin merkitä päivässä. Onneksi materiaalia kertyy vaan se kansio vuodessa, eli kyllä minä ehdin ja jaksan tehdä merkinnät ennen joulua.

Mökkimme tienoilla on ilmeisesti vaarallinen tie, vaikka onkin iso ja suora ja hyväkuntoinen. Siinä tipahti nimittäin kaksi isoa rekkaa ojaan viikon sisällä.

Tulimme äitini kanssa lauantaina mökiltä tänne. Hän halusi nähdä vielä vanhimmaisen ennen kuin tämä lähtee maailmalle. Tämä päivä menee siis hänen linja-autoon pistämisensä merkeissä, ja pari lasta pitää rokottaa, mutta sitten olisi loppuviikko taas arkistotyötä - onneksi täällä Maakunta-arkistolla.

Oli ollut myräkkää perjantaina ja lauantaina. Keräsimme eilen pihalta melko paljon oksia. Tyrnipensaamme on tekemässä ensimmäisen kerran satoaan (vaikka on seissyt pihalla jo neljä vuotta). Karviaisia oli ennen pohjoiseen lähtöä pensaallinen, mutta onneksi olivat linnut tehneet selvää jälkeä viikon aikana.

Nuorimmainen on oppinut tulemaan koulusta itse kotiin, ja intoa olisi jopa kävellä aamulla itse koululle. Kunhan saisivat nyt tehtyä koulutien remontin loppuun!

keskiviikko 24. elokuuta 2016

On vuosi 85

Tai siis on poronhoitovuosi 1985/1986. Keväällä pamahtaa Chernobyl, mutta sen vaikutukset eivät vielä näy tämän vuoden toimintakertomuksen lehdillä.

Istun siis tämän viikkoa Rovaniemellä Paliskuntain yhdistyksen arkistossa, ja teen sitä mihin varsinaisesti sain apurahan. Luen läpi Paliskuntien toimintakertomuksia ja kirjaan niistä ylös huomioita liittyen vaikkapa luonnonoloihin, säähän, laitumiin, tuotteiden kauppaan, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, lainsäädäntöön, petokysymykseen, teknisiin vimpaimiin. Tämä on hidasta työtä, mutta luulenpa että jouluun mennessä minulla on koneellani aineisto jota arvokkaampaa en koko urani aikana pääse käsittelemään. Eli kärsivällisesti nyt vaan naputellaan.

Olen päässyt siis jo vuosista 1982/1983, 1983/1984 ja 1984/1985. Tämän iltapäivän aikana pääsen varmaan tuon 1985/1986 -kansion loppuun ja ennen kotiin lähtöä saatan ehtiä näkemään vielä Poro ja Riista Oy:n konkurssin keväällä 1989.

Joo ja näitä arkistokeikkoja tulee syksyn mittaan noin viikko kuukaudessa. Hissun kissun etenen kohti nykypäivää. Jyväskylässä pystyn lukemaan Maakunta-arkistossa vuodesta 1928 alkaen kohti maagista vuotta 1982 (jota vanhempia papereita eivät siis ole saaneet toimitetuksi Maakunta-arkistoon täältä Rovaniemeltä).

Aika kiehtovaa on käydä läpi noita JUURI SILLÄ HETKELLÄ kirjattuja lauseita, kun tulevaisuudesta katsoen tietää mitä elinkeinolla on edessä. Toisaalta, tulevaisuudesta katsoen tulkinta on niin helppoa ja näkee jotain trendejä ynnä muuta, joista ei jossain tietyssä hetkessä ole kuin aavistus tai häivähdys. Tosi kiinnostavaa on lukea niitä välittömiä reaktioita vaikkapa tekniikan muutokseen tai maankäyttöasioihin.

perjantai 19. elokuuta 2016

Sitku

Tämä on varmaan juuri sellaista aikaa, jota tulee ikävä sitten joskus vanhana. Täydet kalenterit ja antoisassa iässä oleva lapsilauma moninaisine menoineen, tarpeineen ja suunnitelmineen.

Tein aamulla munakokkelia pojille ja mietin, että kyllä puolisokin varmaan ihmettelee sitten keinutuoli-ikäisenä että miten kummassa minä sain aikaiseksi pitää huolta perheestä, kun vanhana toteutan itseäni rehellisesti eli lähinnä vaan istun ja luen.

Onko tämä pahimman laatuista sitku -ajattelua, sukua sille että kyllä haudassa ehtii sitten levätä? Nää, minä olen siinä kohtaa onnekas, että esimerkiksi työni olen voinut järjestää pitkälti haluamallani tavalla ja monella muulla mielekkäällä tekemisellä maustaen. Lapset tämän aikataulun vieläkin pitkälti sanelevat, ja uskon kaikkia niitä jotka sanovat että tämä investointi kyllä kannattaa.

Ja paljon olen ehtinyt vaikkapa tänä kesänä lukemaankin. Kirjoittamista lähinnä ajattelemaan.

tiistai 16. elokuuta 2016

Pikainen työpäivitys

Yhden puolikkaan päivän olen siis apurahatutkijana istunut yliopiston työkolossani. Eilen istuin puolikkaan päivän maakunta-arkistolla ja plarasin vanhoja papereita. Tätä osastoa tulee olemaan tarpeeksi syksyn aikana. Tänään olisi tarkoitus puhua kollegalle Ranskaan, ja suunnitella yhtä kauan aikaa työn alla ollutta käsikirjoitusta.

Syksyn aikana pitänee kirjoittaa kaksi pientä apurahahakemusta: tämän arkistotyön jatkolle, ja yksi lumimallinnnukseen. Mutta nämä ovat viime syksyltä valmiina eli kovin paljon työaikaa ei niihin mene. Sitten. Oman tieteenalani lehtoraatti on avoinna haettavaksi Helsinkiin. Kaksivuotinen pesti. Johon minulla ei ole mahdollisuuksia jos kukaan oikeasti dosenttitasoinen vaivautuu paikkaa hakemaan. Ja joka veisi kaiken ajan ja energian jos sen kumminkin saisi. Mutta haettava sitä on, muu ei auta.

Mutta onhan noita muitakin jatkosuunnitelmia.

Harrastepuolellakin on asioita joita voisi jatkossa tehdä jonkin verran myös ns. rahasta, mutta pidän ne mielellään harrasteina jos mahdollista.

Lähinnä toivon että saan tehtyä mielekästä hommaa tämän vuoden, ja sen jälkeenkin. Sekään ei haittaisi, jos heinäkuun lopussa tekemäni työttömyyspäivärahahakemus olisi viimeinen pitkiin aikoihin.

maanantai 15. elokuuta 2016

Mitä ajattelin TÄNÄÄN

No en vielä ole ehtinyt ajattelemaan juurikaan. Toimimaan lähinnä. Lapset kouluun, auto katsastukseen, muutama sähköposti. Iltapäivällä voisi käydä muutaman tunnin meditoimassa arkistolla: katsomassa mitä papereita Oulusta on minulle lähetetty, ja laskemassa kuinka kauan niiden tarkka läpikäyminen tulee viemään. Olympialaisia ei ehdi enää katsoa kylliksi, kun pitää olla aamusta skarppina ja tehdäkin jotain.

Koulu on alkanut pojilla rutiinilla ja nuorimmaisella kevyen innostuneesti. Tällä viikolla hän aloittaa olla myös iltapäiväkerhossa eli päivät venyvät noin neljään ja alkavat olla aika väsyttäviä. Mutta saapa olla jonkun aikuisen valvovan silmän alla eikä tule pelattua Hay Daytä liikaa.

Olipa turistinen viikonloppu. Puoliso halusi käydä juoksemassa kilpaa Helsingissä ja päätimme lähteä yhdessä. Kun oli isohko hotellihuone jo varattuna, ja ylijäämäiset ihmiset pystyivät nukkumaan Järvenpäässä junamatkan päässä mummilla ja papalla. Isot lapset kävivät peräti elokuvissa ja Kansallismuseossa (joka oli pieni pettymys teineille, osa talosta oli remontissa ja "Vedenalaiset huoneet" oli valokuvanäyttely). Nuorimmainen seurusteli mummin kanssa. Näin marathonin lähdön ja totesin tapahtuman melko hurmoshenkiseksi. Kestävyysurheilu aiheuttaa ilmeisesti aikomoista riippuvuutta, mutta sellaista jota ei pidetä pahana. Sitten katsoimme isojen lasten kanssa vähän lisääkin juoksua ja kaikki näimme maaliintuloa melkein tunnin. Puolisokin tuli ja oli ihan hyvävoimainen. Sunnuntaina menimme monen vuoden tauon jälkeen vielä Linnanmäelle. On se kiva paikka, vaikka onkin kallis. Kuljin nuorimmaisen kanssa ja isot menivät omia teitään.

perjantai 12. elokuuta 2016

Oma kolo

Jotenkin iso hitaus ja arkuus on ollut lähteä taas liikkeelle kotitoimistolta, ja mennä nysväämään omia pieniä juttujaan yliopistolle muiden sekaan. Minulla on nyt siis työtila huoneesta, jossa on yksi minulle tuttu intialainen mies sekä kaksi suomalaista naista, toinen tuttu, toinen ei. Tähän mennessä olen saanut kipattua työpisteelleni muutaman kassin tavaraa, mutta tänään päätin mennä ihan istumaan hetkeksi. Hetki kesti sen aikaa kun nuorimmaisen koulupäiväkin, eli sen aikana ehti järjestellä tavaransa, oikoa kynänsä, päivittää tietokoneensa ja säätää työtuolinsa. Ja puhua muutaman sanan huonekavereiden kanssa (typistynyt tällä viikolla yhteen intialaiseen), lounastaa puolison kanssa hyvää yliopistoruokaa, nähdä vähän mieltänostattavaa väitöstilaisuushermostuneisuutta ja moikkailla tuttuja käytävillä.

Ehkä minä mahdun sinne yliopistoelämäänkin, vielä vuodeksi. Sen verran kun siellä arkistossa-istumis-työltä ja elämän muulta touhulta ennättää olla. Ruoka on hyvää, seura on plussaa, eikä sekään haittaa että pitää oikeasti keskittyä.

tiistai 9. elokuuta 2016

Uutta kohti

HUOMENNA alkaa koulu. Eilen on ostettu vielä vähän vaatteita ja päivitetty esim. repputilanne. Tänään pitäisi leikkuuttaa poikien ja oma tukka ja leikata nuorimmaisen kynnet. Mennä ajoissa nukkumaan. Alkaa arki.

Ja meiltä lähtee koulutietään kulkemaan nuorimmainenkin. Ei se taida olla vauva enää? Tässä vaiheessa sitä jotenkin arvioi omaa vanhemmuuttaan - onko lapsi semmoinen että se tulee pärjäämään koulun käynnin kanssa ja koulun ihmisten kanssa. Kyllä kai.

Vanhemmat lapset ovat jo aika sinut oman koululaisuutensa kanssa. Kuudesluokkalaisen pitää lähinnä jaksaa paarustaa tuo vuosi läpi. Ysille menevän haasteena on tietenkin valita fiksusti seuraavat koulut, mutta suhtaudun häneen nykyään tosi luottavaisesti. Hän tuntuu olevan hyvässä elämänvaiheessa ja jotenkin valoisa tulevan suhteen.

Vanhimmaisen lähetämme 8.9. aamulla kohti Italian kouluvuotta. Ja uutta perhettä siellä. Hänen luonteellaan varustetulle se ei tule olemaan helppo vuosi. Taas tulee arvioitua omaa vanhemmuutta. Olenko osannut antaa eväitä niin, että hankaluuksista huolimatta vuosi jää positiivisen puolelle?

Kesän laukut purettu?

Olisiko kohta kaikki kesän nimissä tehdyt reissut takana päin ja pyykit pesty? Vanhimmainen on kylläkin kaverin mökillä yökylässä, eli sieltä tulee varmaan jotain nuhjuista pyykkikoriin. Mutta leirikamppeet on jo ojennuksessa, matkalaukut paikoillaan ja melkein kaikki viime viikon elukkavaatteet pesty. Meillähän oli vanhimmainen melkein koko ajan tallilla, myös kaksi yötä teltan kanssa, ja toiseksi vanhimmainen serkun navetalla Savossa. Pyykkikorissa oli siis sekä hevos- että lehmätuoksuista materiaalia.

Savossa oli myös lauantaina kerran viidessä vuodessa pidettävä lähisuvun tapaaminen. Paikalle kutsuttuna mummulani jälkikasvu eli äitini sisarukset puolisoineen ja heidän aikuistuneet lapsensa perheineen. Tällä hetkellä kolme sukupolvea. Meitä oli läsnä jotakin alle 50 henkeä, ja paljon puhuttiin ja mukavaa oli.

Jos olen oikein ymmärtänyt, olemme ehkä kaikki Helsingissä ensi viikonlopun - ja minä Lapissa ennen kuin kuukausi loppuu. Ja kohta joudumme ostamaan uuden ison matkalaukun kun vanhimmainen alkaa pakata Italiaan lähtöään varten. Mutta nämä pakkaukset ja reissut saavat mennä jo syksyn piikkiin.

perjantai 5. elokuuta 2016

Viikonlopuksi Savoon puhumaan

Lähdemme kokoamaan perhettä takaisin Savosta. Huomenna on kerran viidessä vuodessa pidettävä sukutapaaminen. Paikalle odotetaan yli 50 henkeä kolmesta eri sukupolvesta ja ympäri Suomen. Paljon puhetta? Sunnuntaina keriydymme kaikki kotiin, pitkästä aikaa, koulun alkuja odottamaan (?).

torstai 4. elokuuta 2016

Kirjahaasteita

On ollut ihanaa kun on ollut aikaa ja mahdollisuus lukea, ja jopa paljon hyviä kirjoja käsillä. Ah. Sain varattua jopa Vandermeerin Eteläraja -trilogian kolmannen osan ja ehkä ehdin jopa lukea sen ennen koulujen alkua (kun sitten taas väsyttää niin kamalasti iltaisin kun aamuisin pitää herätä seitsemältä).

Kun vein nuorimmaista mummun luokse Savoon, mietin että ei varmaan olisi fiksua mennä samalla käymään kotipaikkakunnan kirjastossa - kun sieltä kumminkin tarttuisi jotain mukaan ja sitten pitäisi miettiä palautuksia ynnä muuta hankalaa. No tietysti menin. Ja löytyi Kate Atkinsonin Hävityksen jumala, Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa sekä vielä Erin Morgensternin Yösirkus. Kaikki paksuja tiiliskiviä. Kuka käski mennä.

Just muutama päivä aikaisemmin olin huomannut olevani jo hyvässä vauhdissa tuttujen suosikkien lukemisen kanssa. Minullahan on tuossa oikeassa sivupalkissa lista kirjailijoita otsakkeen "Kirjahyllyn kestosuosikit" -alla. Listalla seuraavat kirjoittajat, joiden tekstejä olen lukenut teinistä asti, tai yli kymmenen vuotta ainakin: Guillaume Apollinaire, Italo Calvino, Agatha Christie, Gabriel Garcia Marquez, Peter Höeg, Ursula LeGuin, Stanislaw Lem, Rex Stout, veljekset Strugatski, JRR Tolkien, Göran Tunström, Kurt Vonnegut.

Apollinairen runokokoelman luin vahingossa läpi kevättalvella, kun piti suositella lukiolaiselle joku runokirja (ja taas hurmaannuin niistä runoista). Tolkienin Hobittia luen parhaillaan iltakirjana nuorimmaisen kanssa (ja taas ihailen valtavasti tarinankirjoittamisen taitoa, kieltä ja huumoria). Agatha Christien kirjoihin pohjautuvia Miss Marpleja katsomme puolison kanssa Yle Areenasta urakalla. Strugatskien Stalkerin luin talvella eikä viehätys ole kadonnut minnekään - Stalkerin luen noin joka toinen vuosi. Ja muutama ilta sitten otin hyllystä käteeni Vonnegutin Kalmasilmän ja aloitin sitä lukemaan. Loppuun tuskin pääsen ihan heti, kun on  nuo kirjaston kirjavuoret kahlattavana, mutta ehkäpä tämän vuoden aikana voisin palata uudelleen tähän ja samalla muihinkin kestosuosikkeihini. Vonnegutin jälkeen jäljellä olisivat vielä Italo Calvino, Gabriel Garcia Marquez, Peter Höeg, Ursula LeGuin, Stanislaw Lem, Rex Stout ja Göran Tunström. Olkoon tämä loppuvuoden 2016 oma henkilökohtainen kirjahaasteeni. Palaan mahdollisesti kertomaan, millaisia mielteitä nuo suosikit tässä hetkessä herättävät.

Jätehaasteita

Vuoden 2016 huippu-uutisiin kyllä kuuluu se muovinkeräyksen aloittaminen. Olen niin tyytyväinen siihen, miten kierrätys tällä hetkellä meidän huushollissamme toimii. Roskiin menee tosi vähän mitään. Semmoista epämääräistä menee, jota ei viitsi lähteä riipimään palasiksi jotta saisi muovin ja pahvin ja metallin erilleen, ja kovin likaista jota ei viitsi ruveta pesemään. Meillä on nyt isot kankaiset "tynnyrit" pahville, paperille, muoville ja panttipulloille. Sitten on kaapissa sangot metallille ja lasille ja pieni astia paristoille ynnä muulle sellaiselle. Sitten siellä on toki sangot seka- ja biojätteelle, joita tyhjennetään ulkona oleviin isoihin säiliöihin tarpeen mukaan (ja jäteauto tyhjentää ne kerran kahdessa viikossa). Useimpia kierrätyspöniköitä tarvitsee tyhjentää kerran parissa viikossa (kamat autoon, autolla lähimmälle kierrätysasemalle) paitsi panttipulloja vievät pojat rahantarpeen iskiessä. Ja paristoja ynnä muita viedään ehkä kerran vuodessa. Vanhoja vaatteita tulee perattua kaapeista myös noin vuosittain. Käyttökelpoinen menee Uffille tai Katulähetyksen laatikoihin, lumput myös Katulähetyksen laatikoihin. Onhan tuosta jonkin verran hommaa, mutta se on tosi tyydyttävää hommaa. Tuntee täyttävänsä velvollisuutensa eikä tavara jää olkapäitä painamaan, kuten se jää tarpeettomana kaapissa TAI jos sen heittää roskiin.

Onneksi asiat ovat jätepuolella kehittyneet huimasti viime aikoina.

Tämän sanottuani joudun tunnustamaan että huomenna ajamme Mustankorkean jäteasemalle peräkärryllisen sekalaista jätettä. Sain tyhjennettyä puuvajan 80-prosenttisesti (jääköön ne nurkassa olevat pilkotut laudat, vaikkei niitä koskaan poltettaisikaan) ja osa ulos heitetystä kamasta meni vain oikeille paikoilleen - suurin osa kuitenkin asettuu peräkärryyn ja sen jälkeen lavoille "käsitelty puu" ja "kuivajäte".

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Syyskesän merkkejä

On hyväksyttävä että kesä vaihtuu syyskesäksi. Yöt pimenevät, ja kohta sen ottaa jo luonnollisena asiana. Yölaulajat ovat hiljentyneet, mikä on omille yöunille plussaa.

Koulut alkavat jo ensi viikolla (!) eli elämme viimeistä hajaannuksen viikkoa nyt kun se vielä on mahdollista. Yksi on mummulassa (nuorimmainen), yksi meni tänään Savoon serkulleni "kesätöihin" auttamaan lehmien ja lapsien kaitsennassa (15-vuotias) ja vanhimmainen viettää suurimman osan ajastaan tallilla.

Nuorimmaisen kanssa on pakattu koulureppu (ei kai se nyt voi tapahtua liian aikaisin?), katsottu syysvaatteet ja käyty kertaalleen kävelemässä koulumatka. Koulu ja reittihän ovat neidille tuttuakin tutummat. Jännitystä aiheuttaa lähinnä se, että koululle menevä iso tie tulee olemaan remontissa vielä monta viikkoa, ja turvallisin reitti vaihtelee varmaan päivittäin. Lupasimme että kävelemme hänen kanssaan sen aikaa, että remontti pääsee hyvään vaiheeseen. Ja onhan tässä isoveli naapurissa asuvine kavereineen, jotka voi sen jälkeen velvoittaa koulumatkaseuraksi.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Kesäpäiviä

Tämän viikon olemme vanhimmaista lukuunottamatta kotosalla, viettämässä enemmän tai vähemmän lomaisaa kesäviikkoa. Puoliso tekee töitä, mutta kannettava on välillä toimiston sijaan keittiön pöydän ääressä tai sohvalla. Toki hänellä on myös vuorokausirytmi ihan sekaisin, eli iso osa töistä tehdään yöllä (rytmin oikaisua tarvitsevat siis muutkin kuin koululaiset). Itse teen ehkä pari tuntia päivässä jotain pientä kirjallista.

Kelitkin ovat kesäiset.

Pojat ovat pelanneet jalkapalloa mutta myös Pokemon Gota ja vesisotaa. Nuorimmaisen kanssa olemme käyneet kirjastossa, kahvilassa ja joka päivä uimarannalla. Vesiinkin uskaltaa mennä, sen verran ovat lämmenneet. Komeroita on pengottu ja vanhaksi käyneitä vaatteita viety Katulähetyksen laatikoihin. Elokuvia on katsottu: Ryhmä Haun lisäksi pojat katsoivat taas Yksin Marsissa ja minä katsoin kerran yksin ja kerran puolison kanssa mainion finanssikriisi -elokuvan Big short. Illalla luemme nuorimmaisen kanssa Hobittia. Olemme päässeet Synkmetsään asti.

Nukkumaan pitäisi mennä hiukan aikaisemmin, mutta Kate Atkinsonin Elämä elämältä on niin hyvä  ja koukuttava (ja pitkä), että jumin lukemaan sitä aivan liian pitkään.

Ihana joutilaisuus ennen kuin kahden viikon päästä alkaa kouluarki ja sen myötä ryhdikkäämpi työskentelyarki.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Mauritiuksen matkan jälkilöylyjä: mitä kustantaa?

Jälkilöylyjä hyvinkin. Jyväskylässä on kuumempaa kuin reissussa kertaakaan, eikä ilmastoinnista puhettakaan.

Meillä siis appiukko sattuneista syistä kustansi Maurituksen lennot, suuren osan reissun aikaisista bussikyydeistä sekä majoituksen. Omaa rahaa laitettiin ruokaan, ostoksiin (lähinnä vaatteita), takseihin ja busseihin sekä aktiviteetteihin (eläintarha, kasvitieteellinen puutarha, vesihiihtoa ja polkuveneilyä, yksi ratsastus, keilausta, pari hullutusta eli canyon swing yksille ja vedenalainen kävely toisille).

Jos kuittipino ollenkaan pitää paikkansa, näihin omakustanteisiin hupeihin upotimme noin 1500e eli keskimääräisen hotellimajoitteisen autolomamme verran (vertailukohtana siis vajaan viikon keikat Virossa ja Suomen länsirannikolla).

Jos pitäisi kuudelle löytää lentolippurahat, pitäisi varmaan mennä halvimpaan (eli kaikkein kuumimpaan) aikaan vuodesta ja tosissaan metsästää tarjouksia. Näin saattaisi päästä lentämään hintaluokassa 1000e/hlö. Majoituksia löytää alle 100e/yö luokassa hyvinkin, isollekin porukalle. Eli kaikkinensa parin viikon lomaan saisi varmaan uppoamaan noin 9000e. Eli kuusi kertaa pääsisi pienemmälle autolomalle Mauritiuksen keikan hinnalla.

Pitänee säästää ihan tarkoituksella, jos tuolla joskus vielä aikoo käydä - ja ihan omakustanteisesti.

Päivitys 2010 -luvulle

Halvan hätävarapuhelimen hajoaminen pakotti vihdoinkin puhelinkauppaan. Olin luvannut lapsille ja kavereille päivittyväni vihdoin älypuhelinaikaan. Ja niinhän kaupasta lähti mukaan Sonyn Xperia. Viikon käyttökokemuksella sanoisin että aika helppo ja hauska kapistus. En ole niin päivittynyt, että bloggaisin vielä puhelimella. Mutta kuvia osaan ottaa ja ehkä jakaakin - ja soittaa osaan, ja lähettää tekstareita uudellakin vehkeellä.

Lapsia kiinnosti lähinnä lupaukseni hankkia Spotifyn perheversio ilman mainoksia. Nyt on lapset soitelleet hassuja soittolistoja kilvan.

Verotonta tuloa?

Kävin juuri pitkän puhelinkeskustelun verottaja -sedän kanssa. Alkuvuodesta on siis tullut nostettua soviteltua päivärahaa työttömyyskassasta JA tehtyä tuntitöitä neljälle eri työnantajalle (aineistonkäsittelyä ja opetuksia). Elokuun alusta alkaen sen sijaan teen töitä apurahalla ja siinä sivussa ihan vähän tuntitöitä. Olen koettaut selkkoa mitä se oikein tarkoittaa, kun apuraha on verotonta taiteilija-apurahan määrään asti, ja miten sivutulot lasketaan verotuksellisesti, ja miten se lopullinen veroilmoittelu ja -maksu tapahtuukaan, sitten joskus ensi vuonna. No ei se verosetä ollut paljon enempää kärryillä. Hänen järjestelmänsä laski ja laski, ja lopputulemana oli että nollaverokorttia pukkaa.

Kyllä tämä varmaan iskee takaisin jossain vaiheessa, mutta kaiken järjen mukaan loppuvuoden pystyy tekemään töitä ilman että verokarhu käy kukkarolla.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Mauritiuksen ruokatuliaiset

Pitänee kirjoittaa lisää aiheesta Mauritiuksen reissun ruoat.

Aamiaiseksi meille kannettiin joka aamu iso korillinen kaikkea. Patonkia, croissantteja tai vastaavia, mehua, jugurttia, kahvia, teetä ja maitoa sekä vaihdellen esim. Nutellaa, maapähkinävoita, juustoa, munia, kinkkua. Korilla selvisi aamiaisen lisäksi päiväkahvista, välipaloista sekä iltapalasta. Leipä oli toki kamalan vaaleaa mutta ei siitä muun yltäkylläisyyden rinnalla viitsinyt valittaa.

Lapsille tuli keitettyä tarpeen mukaan makaronia, tehtyä munakokkelia tai paistettua ranskalaisia ja kananugetteja (myös vastaavat soijanugetit menivät alas ilman huomauttamista). Mutta muuten söimme aika usein ravintoloissakin. Tarjonta oli laajaa: intialaista ja kiinalaista, ja sitten pakolliset ranskalaiset ja pihvit tuntui löytyvän joka paikasta. Paikallisinta olivat biryani -padat.

Söivät teinit pariin kertaan McDonaldsillakin - eivät tosin siinä, josta sai vain kanaa. Pizza Hutiin ei päästy koskaan, mutta sen naapuriin hiukan sovelletumpia pizzoja syömään sitten päästiinkin.

Ns. katuruokaa tuli syötyä myös paljon (etenkin papalla tuntui aina olevan joku nyssykkä mukana kun hän tuli kauppareissulta). Ne olivat turvallista syötävää ja maukkaita. Syötiin linsseistä tehtyjä dhal puri -lettusia, samosa -kolmioita kasvis- ja kalatäytteillä, kasvispyöryköiltä vaikuttavia chili -pullasia, ihmeellistä hyllyvää maissikakkua sekä curry -täytteisiä munkkeja (!). Ehkä katuruoaksi voi laskea myös hedelmäkojujen hedelmät: ainakin valmiiksi "tikkarin" muotoon leikatut ananakset ja muovipussissa mausteliemessä myytäjät hedelmälohkot. Ja jäätelön.

Pari meistä osti muutaman tunnin kokkauskurssin, ja siellä opeteltiin tekemään dhal pureja ja niiden kanssa syötäviä pöperöitä.

Yhteisiä illallisia meillä oli muutama. Pappa laittoi kaikille curryä yhtenä iltana. Yhtenä tarjosimme lapset perheineen isovanhemmille noutoruokana haettua intialaista tykötarpeineen, ja silloin oli myös täytekakku. Viimeisenä iltana söimme ulkona lähiravintolassa. Alle sadan euron sai kaiken tarpeellisen 13 hengelle.

Kaupoista ja kojuista tuli ostettua paljon ruokatuliaisia ystäville ja omaan käyttöön. Ja niistä runsaista aamiaiskoreistakin jäi kaikenlaista tähteeksi. Kun aloitimme pakkaamista ennen kotiin lähtöä, ahdisti hetkellisesti kun näin sen useamman kilon ruokaläjän, joka laukkuihin piti ahtaa (muiden ostosten lisäksi). Onneksi olimme varautuneet ylimääräisellä kassilla, ja muutama pyyhe jätettiin jälkeemme. Kotona purettiin siis laukuista seuraavaa:

  • 15 dahl puria
  • Tähän liittyen: pussillinen dholl gramme -linssejä
  • Runsaasti aamiaiskoritähteitä: kahvi-, sokeri- ja teepusseja, välipalapatukoita, Nutella- ja maapähkinävoirasioita, sulatejuustokolmioita sekä järjetön kasa pieniä lasisia hillopurkkeja
  • 6 pussia moolkoo doree -tapiokanaksuja
  • Eteläafrikkalainen keksipaketti
  • 3 laatikkoa teetä
  • 4 pakettia kahvia
  • Iso purkki sikurikahvia
  • 200g kurkumaa (jota luultiin kaupan maustehyllyn edessä sahramiksi, kun pussissa LUKI SAFRON) sekä kaksi 1g rasiaa oikeaa sahramia (joka ostettiinkin palvelutiskin alta)
  •  Agar agaria
  • Maustepurkilliset chilijauhetta, kanelia, inkivääriä ja currya
  • Jellypaketti
  • Kilo merisuolaa (made in Mauritius)
  • 4 puolen kilon pakettia ruskeaa ruokosokeria (myös made in Mauritius)
  • Purkki hunajaa
  • Purkki ananashilloa
  • Purkit sitruunapikkelsiä, mangotahnaa, chilitahnaa, inkivääritahnaa ja jackfruit -pikkelsiä
Iso osa tästä on jo jaettu ja jaetaan edelleen tuliaisina. Kahvi ja tee ovat jo omassa käytössä (ja dahl purit syöty). Ruskea sokeria ja mausteita on jo ruoanlaitossa käytetty. Mutta matka ruokkii meitä keittotaidon kehittämisen merkeissä taatusti pitkään: voi opetella tekemään marmeladia agar agarin kanssa, tutustua miten pikkelsejä ja tahnoja voi parhaiten käyttää, ja saako dholl grammeista tehtyä itse oikeasti hyviä dahl pureja.

Minusta matkoilta on aina hauskinta tuoda juurikin ruokaa.

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Mauritiuksen matkan ensivaikutelmia

Oltiin. Tultiin kotiin lauantaina. Nyt on pesty pyykkiä ja koetettu asettautua kotimoodiin (tosin yksi lapsi lähtee huomenna Tanskaan ja toinen keskiviikkona Kokkolaan ja loppujen pitäisi pistäytyä torstaina ja perjantaina mummun luona).

Mitä jäi käteen Mauritiuksen reissusta? Tulen varmaan miettimään tätä muutamassa seuraavassakin postauksessa, mutta ensivaikutelmia:

  • Rauhan maa. Ei se varmaan mikään täydellinen onnela ole, mutta ihmeen sopusointuisesti siellä ovat eri taustoista tulleet ja eri uskontoja edustavat asuneet, ja asuvat. Kirkot, hindutemppelit ja moskeijat ovat sulassa sovussa sikin sokin, ja kukin uskontokunta pitää omat leopopäivänsä ja eri ruokavalioiden mukaisia syötäviä ja juotavia on tarjolla kaupoissa ja ravintoloissa. Hiukan jopa ahdisti lentää kohti Pariisin lentokenttää ja epäennustettavaa eurooppalaista elämää.
  • Kyllä trooppinen valon vuorokausirytmi iskee kuin nuija, kun tuollaiseen paikkaan matkustaa keskellä Suomen kesää! Pimeä on puoli seitsemältä. Tämän jälkeen hereillä pysytteleminen vaatii sankarillisia ponnistuksia.
  • Meri on sininen ja turkoosi ja kirkas ja kaunis. Mutta ei kovin lämmin.
  • Mauritius on ollut kauan turistimaa. Niinpä turistiin ei kiinnitetä juuri huomiota, paitsi basaareissa. Rauhassa saa olla. Olo on turvallinen.
  • Missä kaikki itikat, mäkärät ja sen sellaiset? Lämpimästä pystyy todella nauttimaan, kun rannalla tai pihalla istuessaan ei tarvitse hätistellä syöpäläisiä. (Eikä ollut mitään hirmuisuuksia sisälläkään. No kaksi torakkaa oli, ja liskoja parvekkeella, mutta ei niitä lasketa.)
  • Ilma tuoksui usein aika trooppiselta. Lämpö, vieno kasvien ja ehkä ruoankin tuoksu, mutta huomattavimpina liikenteen päästöt (ei taida olla katalysaattoreita käytössä, enkä tiedä lyijyttömästä bensiinistäkään) sekä jossain palavat roskat.
  • Paikasta toiseen siirtyminen oli aika vaivalloista. Moottoritie vie etelästä pohjoiseen, mutta silläkin nopeus on keskimäärin 60 km/h. Muuten mennään asutuskeskittymästä toiseen hidastaen joka risteykseen, liikenneympyrään ja mäkeen.
  • Jännittävintä: bussit! Mennään kuin viimeistä päivää, kokoo vehje tärisee ja rämisee, tukka lepattaa avoimista ikkunoista sisään pakkaavasta tuulesta. Tyly rahastaja huutaa SISÄÄN! kun turisti odottaa nätisti pysäkillä.
  • Meitä oli reissussa 13. Ihmeen hyvin pysyi sopu, kun olimme majoittuneet väljästi (kolmeen huoneistoon) ja koetettiin tasapainoilla kaikkien tarpeiden ja mielenkiinnonkohteiden mukaan. Hajaannuttiin useimpina päivinä, ei juuri tehty yhteisiä retkiä, liikuttiin myös perheporukoin ja yksin ja kaksin. Kolme yhteistä isompaa illallista syötiin.
  • Rahaa sai kulumaan eläinpuistossa ja aktiviteetteihin. Kaupassa ja ravintolassa pärjäsi pikkurahalla pitkälle. Ainakin jos shoppaili ihan tavallisissa marketeissa ja kaupoissa joista ostivat vaatteita paikallisetkin.
  • Aina kannattaa sisällyttää matkustusporukkaan yksi kaksivuotias. Sen hoitaminen rauhoittaa kenen tahansa mieltä, esimerkiksi teinien. Meidän teinimme olivat sitä mieltä, että voitaisiin ottaa pieni serkku meille asumaan ja lähettää hänet takaisin kotiin kun hän täyttää neljä.
  • Kahdentoista tunnin lento on PITKÄ.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kaukomaille

Menisikö kesä 2016 tapahtumarikkaimpien kesiemme listalle?

Ylihuomenna ajamme yöksi Järvenpäähän. Perjantaina tapaamme Helsinki-Vantaalla mummin ja papan, sekä puolison kaksi siskoa. Ja toisen siskon puolison ja kaksi lasta. Tällä 13 hengen porukalla nousemme Pariisin koneeseen ja siellä Mauritiuksen koneeseen. Paikan päällä toivon mukaan nautimme kaksi viikkoa auringosta ja merestä, mangoista ynnä muista, lokoilemme, käymme hassuissa kaupoissa, tapaamme muutaman sukulaisen. Toivottavasti emme riitele kovin paljon (vaikka porukkaa onkin paljon yhdessä). Toivottavasti on aikaa lukea ja ehkä kirjoittaakin.

Tämä on papan lahja meille kaikille, hän kun sai viime vuonna jonkin verran perintörahaa Mauritiuksella kuolleelta äidiltään. Koetamme iloita lahjasta täysin rinnoin.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Miltä nyt tuntuu?

Alkuviikosta teimme omia juttujamme mutta myös autoimme vaihto-oppilasta ostamaan suomalaisia ruokatarpeita, postittamaan osan vaatteistaan, pakkaamaan ja purkamaan lähdön nostamia tunteita juttelemalla. Tuntui tosi kummalta ajatella että hän on lähdössä pois. Tavallaan helpottavalta (voi rentoutua), mutta eniten surulliselta ja KUMMALTA. Miten niin meitä olisi sitten vain normaali kuusi henkilöä? Vaihtaria itseään huoletti se että Italiassa on jo kuuma, se että hän ei enää pidä siitä ettei saa olla yksin ja että ihmiset tulevat iholle, ja että yöllä on pimeää.

Keskiviikona ajoimme kahden lapsen ja vaihtarin kera Helsinki-Vantaalle. Hirmu hässäys matkalaukkujen kanssa, kun olivat painavia ja niitä oli liikaa. Ja sitten ahtaaseen Burger Kingiin, ja sitten ei auttanut muu kuin sanoa hei hei ja halata ja laittaa lapsi jonottamaan turvatarkastukseen - taskut pullolleen pakattuine talvitakkeineen päivineen.

Ja miltä nyt tuntuu? Nuorimmainen on palannut nukkumaan omaan sänkyynsä. Mutta hän ikävöi, ja kovasti. Pojat ja puoliso kyselevät välillä mitähän vaihtarimme nyt tekee. Vanhimmainen on aika huojentunut. Itse en osaa vielä arvioida kokemusta. Täytyy palata asiaan muutaman viikon jälkeen. Vaihto-oppilas itsekin totesi ettei osaa lähtiessään sanoa miten on muuttunut, mitä on oppinut. Muutaman viikon päästä voimme olla yhteydessä ja kysyä. Että miltäs se Italia nyt tuntuu?

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Lähdön tunnelmaa

Pidimme rippijuhlat. Liikuttavaa, yhteisöllistä, kaikkea muuta kaunista. Kotona touhua ja tohinaa kun valmistelimme juhlia noin 30 hengelle. Eniten tohinaa aiheutui toki siitä että meillä oli koko viikonlopun kolme yövierasta oman seitsemän hengen päälle - plus kokonainen perhe vielä lauantaista sunnuntaihin.

Sitten sunnuntai-iltana lähti lasten ihana täti. Sitten maanantaina lähti yksi mummu. Sitten tänään toinen. Jäimme omalle porukallemme.

Vaihtarimme lähtee huomenna. Kaiken hässäyksen keskellä hän on pakannut, huolehtinut pakkaustensa koosta, määrästä ja painosta, miettinyt mitä on unohtanut ja tavannut ystääviään täällä ehkä viimeistä kertaa. Tunnelma on erikoinen, tunnetila outo. Lähinnä se sisältää ihmetystä siitä että opittu tasapainotila muuttuu taas. Miten niin meitä on kohta enää kuusi?

Kirjoitan kaikesta tästä myöhemmin lisää.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kohti kotia

Paljon olisi. Sanottavaa. Sanotaan nyt vaikka se, että rippileirillä olevaa 15-vuotiasta lukuunottamatta olemme kaikki palanneet hajaannuksestamme. Kaikki suurin piirtein hyvin ja pyykit suurin piirtein pestyt. Yskää siellä ja täällä, mutta ei sen kummempaa.

Rovaniemi oli paikoillaan, Poroparlamentti samanlainen kuin kaksi vuotta sitten, mökillä kaikki hyvin. Ystävät olivat hekin ennallaan. Hyvä. Ystävien luona voi käydä vaikka lojumassa parvekkeella jaksamatta jutella ja kiukutella turhasta.

Vaihtarimme sai käyneeksi papan kanssa Tallinnassa. Oli tullut takaisin kotiin vanhimmaista vaille tyhjään taloon ja lähtenyt pian sen jälkeen taas keskustaan tapaamaan kaveriaan. Oli puhunut puhelimessa kaverinsa kanssa ja selittänyt että ei ole oikein varma missä kaikki ovat, kun ollaan koko viikko niin paljon menossa. Sanoi että voi eteisen tussitaulusta tarkistaa missä on esimerkiksi host-isä (oletusarvoisesti Espoo). Ällistys oli suuri, kun taululla luki että RUOTSISSA. No, onneksi vaihtari tässä vaiheessa osaa jo huolehtia itsestään, eikä kouluvuoden loputtua meillä ole edes sopimusvelvoitteita ruoanlaitosta ja tarkasta kurinpidosta.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Jo joutui armas aika

Se alkaa olla siinä. Huomenna viidestä talouden lapsesta kolme menee vielä juhlimaan: 5-luokkalainen hakemaan todistuksen ja laulamaan lähteville 6-luokkalaisille, 8-luokkalainen koulunsa kevätjuhlaan ja vaihto-oppilas katsomaan millainen on suomalainen ylioppilasjuhla.

Omakin lukiolaisemme sai painettua "send" siinä sähköpostissa, jonka liitteenä oli kevään viimeinen essee.

Reppuja on jo tyhjennetty. Koulukirjoja kannettu pois yläkerran rappusilta. Lukujärjestyksiä poistettu jääkaapin ovesta. Kuvistöitä laitettu rappusten seinälle näytille. Jo joutuu armas aika.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Hajaannukseen

Ylihuomenna loppuvat koulut! Alkaa loma! Toivottavasti lapsilla on kesäfiilis, kun itsellä se on hiukan vielä hukassa. Viime kesien perinteitä kunnioittaen aloitamme loman hajaantumalla tosi moneen suuntaan (sitten loman tokalla viikolla voimme mennä YHDESSÄ Lappiin).

Sunnuntaina minä lähden mummun kanssa Rovaniemelle laittamaan mökkiä kuntoon ja - ah - Poroparlamenttiin. Palajan kotiin keskiviikkona.

Maanantaina 15-vuotta täyttävä lähtee rippileirille ja palaa sieltä seuraavana maanantaina. Maanantaina myös vaihtarimme matkustaa Järvenpäähän ja sitten papan kanssa Tallinnaan. Palaa kotiin keskiviikkona. Oma 17-vuotiaamme lähtee kaverin mökille yöksi.

Tiistaina lähtee 12-vuotias naapurin 12-vuotiaan kanssa Joensuuhun. Palaavat perjantaina. Tiistaina myös puoliso lähtee yllättäen eteen tulleelle työmatkalle Ruotsiin! Paluupäivä tuntematon. Tämä tarkoittaa sitä, että nuorimmainen pääsee eskarikaverin luokse yökylään tiistaista keskiviikkoon.

Saadaan ainakin jokainen välitön irtiotto arjesta?



Mitä Suomessa ei ole?

Vaihtarimme ja toinen italialainen vaihtari olivat päätyneet listaamaan asioita joita ei ole Suomessa mutta on Italiassa. Tässä kolme meiltä puuttuvaa asiaa.

1. Hyttyssumutteet. Näytin ehkä ihmettelevältä, mutta tyttöjen mukaan he eivät ole nähneet kenenkään Suomessa käyttäneen hyttysmyrkkyjä. No, kyllähän me hätätilassa Lapissa käytämme ja ehkä jotkut käyttävät muuallakin päin maata, mutta ehkä kaupunkihyttysiin suhtaudutaan täällä sallivammin kuin siellä. Eikä koko ajan suihkita sumutteita.

2. Juomalähteet kaduilla. No joo, ei ole sellaisia.

3. Kirkon kellojen soitto. Niin tosiaan. Keski- ja Etelä-Euroopassa niitä kelloja moikuu joka kulmassa aina puolen tunnin välein. Se äänimaailma meiltä puuttuu.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Synttäreitä urakalla

On ollut taas se viikonloppu, kun meillä juhlitaan nuorimmaista (ensin kaverit, sitten isovanhemmat) ja siinä sivussa toiseksi vanhinta joka kohta siis täyttää kypsät 15 vuotta. Ja samalla on kotikadun järjestämä katukirppis.

Kirppis tuli pidettyä puolivaloilla, mutta meni siinä futiskortteja, frisbeegolfin kiekkoja ja jotain pientä muutakin. Ja ainakin tapasi taas ihmisiä. (Ja tuli ostettua vain yhdet juhlakengät.)

Ja synttäreillä oli pieniä ja isoja - sunnuntain katukirppiksen yhteydessä ja jälkeen vielä rääppiäisillä kutsuttuja ja kutsumattomia lapsia ja aikuisia. Bueno.

Mutta onhan se väsyttävää! Laskin, että jos lapsen synttäreitä juhlii edes jollakin tavoin noin 20 vuotta per lapsi (jos se vaikka käy kotona synttäreiden kunniaksi vaikka muualla jo asuisikin), niin meidän huushollissa se on yhteensä 80 kertaa. Tämän viikonlopun hulinat mukaan luettuina olemme hoitaneet tästä urakasta jo 51 synttäriä! Ja kaiken aikaa sankarit ja heidän vieraansa kasvavat ja kypsyvät.

PS. Puolisoa oli tullut ehkä informoitua vähän huonosti siitä ketä kaikkia meillä ramppaa päivän aikana. Totesi iltapäivällä että meillä on vissiin avointen ovien päivät. Ihan hyväntuulisena onneksi.

PPS. Ja mummi totesi että jos joskus ei jaksaisi lähteä tapaamaan ihmisiä mutta kumminkin haluaisi heitä tavata, voisi varmaan ottaa tuolin meidän eteiseen ja seurata ketä tulee ja ketä menee.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Yskää, riparia, kakkuja

14-vuotiaalla paha yskä. 6-vuotiaalla menossa viimeiset päivät ennen synttärijuhlia ja samaten viimeiset päivät eskarin kiinteistössä - kesäkuun aluksi siirtyvät kesäeskariin ennen kuin jää lomalle. Isoilla tytöillä menossa lukuvuoden viimeinen koeviikko - hiukan stressiä ilmassa.

Olin keskiviikkoiltana 14-vuotiaan rippikoulun vanhempainillassa. Tunnelma oli jännä. Tuli sellainen olo, että tämänikäinen ja tässä elämäntilanteessa olevien porukka se sitä rippikoulua juuri tarvitsisi. Puhuttaisiin tärkeistä ja isoista asioista, punnittaisiin elämää ja arvoja. Ja just tuolleen puolituttujen kanssa ja sielunhoidon ammattilaisten ohjaamana.

Miellytti kyllä, kun pappi korosti että rippileiri ei ole mikään käännytysleiri. Reilun hengellisesti aikoivat toki keskustella. Mutta totesi että vetäjienkin kesken on linja- ja käsityseroja, eivätkä he kuulemma "pyri keinotekoiseen yksimielisyyteen". Minusta tämä oli mahtava, raikas tuulahdus. Aito dialogi ei ala yhteisymmärryksestä tai yhteisymmärryksen tavoittelusta eikä useinkaan pääty yhteisymmärrykseen. Tärkeää on kuunnella ja tulla kuulluksi, ymmärtää moninaisuutta ja sitä miten erilaiset ajattelutavat voivat sovussa asustaa ja työskennellä rinnakkain. Kenellekään ei sanota miten kuuluu ajatella ja uskoa. Ah.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Taistelua

Käki kukkuu ja pääskytkin tulivat muutama päivä sitten. Heräsivät sitten itikatkin. Viime yö oli jo melko mielenkiintoinen, ja esimerkiksi vaihtarimme ei saanut enää aamuyöstä nukuttua kun ensin herättivät ötökät ja sitten piti valveilla valo.

Myrkyttää en halua, eli mekaanisia esteitä peliin taas. Savupiippuun menevistä tuuletusluukuista ne enimmäkseen tulevat. Nyt on teipattu luuttukankaat niiden eteen, kuten joka alkukesä. Ja kaupasta löytyi parempi versio oviverhosta, ja aloitin tämän työpäivän virittämällä sen tyttöjen parvekkeen oveen.

torstai 19. toukokuuta 2016

Daa

Niin, olen koko ajan ajatellut että nuorimmainen saa juhlien yhteydessä ihottumaa karkeista ja niiden lisäaineista. No tuli muutama viikko sitten mieleen että kummasti lapsi raapii itseään kun on syönyt isoja porkkanoita välipalaksi. Nyt on koetettu olla ilman raakaa porkkanaa ja omenaa ja olen taipuvainen ajattelemaan että iho on parempi. Daa. Ei ne ehkä olekaan olleet ne herkut, vaan terveellisyyttä ylläpitämään lisätyt dippiporkkanat ja automatkoilla järsityt omenat...

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kasvua

Tähän aikaan vuodesta kasvavat muun muassa nurmi ja lehdet, mutta kasvavat lapsetkin. Meillä on kohta 7-vuotiaalla nuorimmaisella joku henkinen kasvupyrähdys. On koetettava pysyä perässä, ettei tule vahingossa jarrutelleeksi. Lapsi tykkää olla kavereilla, jopa yökylässä. Pupu, vanha rakas pupu, on unohtunut hyllyn päälle. Ja ihme! Lapsi on ruvennut lukemaan itselleen iltasatuja ja jopa nukahtamaan yksin. Tätä on koettanut saada aikaan jo vuosikausia - JA NYT!

maanantai 9. toukokuuta 2016

Ihan mahtavaa

Ette nyt naura, mutta melkein hienoin uutinen tänä keväänä oli se, kun Jyväskylässä aloitettiin muovijätteen keräys. Ja meidänkin kulmillemme tuli keräysastia. Perustin eilen meille vielä yhden keräyssankon keittiön kaappiin, ja tavoitteena on että sekajätesankoon kertyisi oikeasti tosi vähän tavaraa.

Kun toukokuun palkka vihdoin tulee (tämä osittaistyöttömän elo on siitä hankalaa, että tulee kyllä erilaisia palkkoja ja päivärahoja, mutta epäennustettaviin aikoihin), ostakaamme siistimpiä kierrätyskasseja ja perustakaamme vihdoin sellainen kunnollinen kierrätysasema, vaikka porstuaan.

Aurinkoa

Ah. Lämpöisää vielä pari päivää. Eilen illalla esimerkiksi söimme vaihtarin uppopaistamaa tavaraa (paprikaa, avokadoa, mozzarellaa) ja nuorimmainen söi leikkimökin katolla. Ja rupatteli naapurin isän ja äidin kanssa jotka istuivat iltahkahdeksalta ottamassa aurinkoa naapurin puuvajan katolla.

Kertakaikkiaan, oli mukava aurinkoviikonloppu. Lauantaina kävimme osan porukasta kanssa puolison siskon luona Turussa, lasten serkun 2v päivillä. Puoliso ja kaksi siskoaan olivat pitkästä aikaa samassa paikassa samaan aikaan, eli jumivat keittiöön puhumaan liki koko ajaksi.

Eilinen äitienpäivä meni toipuessa ja ostokakun varassa, mutta päästiin iltapäivällä puolison kanssa katsomaan JJK:n voittoisa kotipeli, ja illalla tosiaan lämpöä ja uppopaistettua mozzarellaa. Ei hullumpaa. Ihme muuten: ei tullut kylmä siellä jalkkispelissä!

(Nuorimmainen elää ihanan vapauden ja innon aikaa, kun hän on oppinut pyöräilemään ja hänellä on lupa mennä yksinkin. Samoin hän on keksinyt innostua jalkapallosta, ja siihen hän saa jopa veljiä seuraksi pihalle joskus. Ja kumma kyllä, lapsi touhuaa pihallakin itsekseen aina välillä. Nytkö hän kasvoi isoksi? Pikkulapseudesta taitaa muistuttaa enää se, että illalla ei ole kivaa nukahtaa yksin.)

perjantai 6. toukokuuta 2016

Puoli vuotta vai vuosi?

Vaihtarimme on meillä enää reilun kuukauden. Vanhimmaiselta jos kysytään, hän ei lähde yhtään liiian aikaisin. Ei meillä mitään varsinaista kriisiä ole ollut eikä ole, mutta vanhimmaistamme rasittaa ylimääräinen henkilö hänen huoneessaan, eivätkä henkilökemiat synkkaa ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

Itse huomaan, että tämä viiden kuukauden vaihto on liian lyhyt. Hyvä että meidän lapsukaisemme on Italiassa koko vuoden. Vaikuttaa siltä, että tässä neljän kuukauden paikkeilla tulee joku notkahdus, ja veikkaisin että vaihto-oppilas alkaisi integroitumaan kunnolla osaksi perhettä vasta tämän vaiheen jälkeen. Olisi pakko keskustella hiukan enemmän molempien osapuolten tarpeista ja tavoista ja alkaa etsiä lisää uusia yhteisiä tekemisiä. Mutta kun lähtö on kohta edessä, ei kumpikaan osapuoli koe tähän tarvetta. Suhde jää pinnallisemmaksi, joskin taatusti pysyy yllä vuosia ja vuosia sen jälkeen kun vaihtari on matkustanut takaisin kotiin.

Mutta enemmän tämä silti on pitkä vierailu kuin uusi sisarus- tai vanhemmuussuhde. Jäädään odottamaan, miten vanhimmaisemme käy.

Kesä?

No nyt on sitten kesä. 6-vuotias pyöräilee uudesta taidosta innostuneena, pojat pyörivät ulkona, vaihtari odottaa että toipuisi pikkuflunssastaan ja pääsisi hänkin ulos.

Olin maanantain ja tiistain Helsingissä viimeisiä opetuksia hoitamassa. Tämän päälle olin sopinut niin monia omiin töihin liittyviä tapaamisia, että kotiin palatessa oli pää aika täynnä puhetta ja kuultua. No tästä voi rauhoittua loppukuuksi organisoimaan osaksi dataa, osaksi omaa päätä.

Tapasin muun muassa kollegan, jonka kanssa nykyään paljon kirjoitamme. Totesimme että saattaisi olla aika siirtyä tutkimussektorilla enemmän yksityisen rahan perään. Kun ihan perustutkimuksellekin pitäisi alkaa hankkia YRITYSKUMPPANEITA! (Ja kun tämän vuoden kokemus konsulttifirmalle työskentelystä on ollut ihan hyvä.)

Osaksi pitää alkaa organisoimaan perheen menoa. Toukokuu on aina yhtä haipakkaa.

Olin yötä Vuosaaressa sen aikaisen tuttavan luona. Vuosaari oli entisensä - siellä voisi edelleen asua, se on hyvä paikka. Kuuluimme tuttavan kanssa samaan pienryhmään silloin joskus kymmenen vuotta sitten. Emme ole koskaan olleet sydänystäviä, mutta pienryhmäläisyys aiheuttaa sen, ettei harvoin tavatessamme tarvitse puhua sisustuksesta ja TV-ohjelmista vaan voi suoraan sukeltaa merkityksellisiin aiheisiin. Tyytyväistä hyrinää tähän.


keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Pyörii, pyörii

Pyöritys jatkuu.

Viime viikolla pyöri hiukan eri tahtiin, sillä oltiin Savossa - 14-vuotias TET-jaksolla navetalla ja minä ja pari tyttöä mummun seurana ja sukulaisia tapaamassa. Se oli varmaan oikein hyvä irtiotto tästä muusta pyörityksestä. (14-vuotias tykkää serkustani, kummitädistään, ja hänen luonaan touhuamisesta. Kissoista, koirasta, lapsista ja etenkin 190 lehmästä. Vasikoista puhumattakaan. Oli kuulemma ollut ihan positiivinen yllätys myös serkun miehelle. Oli pelännyt vähän että mikä kaupunkilaisteini sieltä tulee. Tulikin jatkuvasti puhuva ja nauravainen poika, joka tarttui työhön kuin työhön eikä välittänyt hajusta. Äiti on nyt ylpeä.)

Vesisade lankeaa maahan toista päivää peräkkäin. Vappuko tulee? Toivon että ennusteet pitävät paikkansa, ja että vapulta oikeasti lämpenee. Vaihtariakin alkaa kyllästyttää tämä kevään empiminen. Vappua varten tehtiin hatarasti mitaten simaa (öö... kai tässä nyt on 250g sokeria? herneenkokoinen nokare??). Seurakunnalla on perinteikkäät munkkimyyjäiset perjantaina, ja siihen voisi osallistua vaikka lähettämällä paikalle teinityttöjä.

Olin alkuviikon muilla paikkakunnilla opettamassa vesiasioita ja huomenna menen Espooseen kokoustamaan vesiasioissa. Maanantai ja tiistai vielä menee opetuksissa ja ihmisten tapaamisissa pääkaupunkiseudulla. Sitten asetun aloilleni. Haravointia, ruoanlaittoa, kotitoimistolta työskentelyä kesää kohden.

torstai 14. huhtikuuta 2016

Aamut, päivät, illat, yöt

Aamuisin koetetaan olla, edelleen, tarkkana siinä kenen pitää milloinkin herätä ja lähteä kouluun. Kovin paljon vanhempien muistamista ei enää tarvita siinä mitä on muistettava ottaa mukaan yms. Helpottavaa.

Päivisin tehdään töitä laajalla skaalalla. Joinakin päivinä opetetaan, ja tähän liittyy pitkähköä autoilua ja jonkin verran stressaavaa neuvottelua ja vääntämistä opetuskuvioiden jatkosta. Joinakin päivinä ei opeteta ja silloin tehdään pieniä kirjallisia töitä tai harrasteisiin liittyviä suunnittelutöitä. Tekemistä on paljon. Puolisoa koetetaan muistaa jututtaa juurikin päiväsaikaan silloin kun olemme samalla paikkakunnalla.

Iltapäivisin ja alkuillasta otetaan vastaan koululaisia ja koetetaan jututtaa heitä ja tarkistaa onko eskarilaisella täitä päässä samalla kun eskarilainen katsoo Oktonautteja tai Ryhmä Hauta (Ukaasi eskarin tädeiltä. Kaikkien pitää tarkistaa päät kahden viikon ajan tai muuten.) Vaihtarin kanssa elämä sujuu aika urautuneesti ja hänenkin ajatuksensa alkavat kääntyä kohti lähtöä. Mutta edelleen on jututettava ja huomioitava, tietenkin. Ruokaakin on laitettava.

Iltaisin en jaksa panostaa siihen että eskari-ikäistä ei pitäisi enää "vaahtia" hänen mennessään nukkumaan. Minulla on nimittäin kesken Vernor Vingen Taivaan syvyydet, ja siinä riittää menoa ja meinkiä tuhansien vuosien ajalta.

Öisin nukuttaa hyvin.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Klassista musiikkia

12-vuotias istui auton kyydissä matkalla futisharkkoihin. Poika alkoi hakea jotain kuunneltavaa joululahjaksi saamaltani sekoitus-CD-levyltä. Kaikenlaisen yli loikittiin, Juicen ja Dave Lindholmin ja Eppujen ja J. Karjalaisen, kunnes löytyi onneksi Scooteria. "On niin tylsää tuo tuommoinen... KLASSINEN MUSIIKKI!"

Niinpä

Kun on ollut näin hiljaista näin pitkään, lukijan on viisasta olettaa että in real life on tekemistä riittänyt. Niinpä.

Pääsiäisen tienoolla pidimme mystistä mahatautia, joka toimi siten että yksi lapsi oksensi yhtenä iltana, oli pari päivää vaisu, ja sitten kunnossa. Seuraava lapsi oksensi siitä noin neljän päivän päästä jne. Tämä aiheutti mm. sen, että en uskaltanut pitää rovaniemeläistä ystävää enää kolmatta yötä, vaan pakkasin hänet jo keskiviikon Onnibussiin kun alun perin oli tarkoitus viivyttää häntä meillä torstaihin asti. Mutta tämä vitsaus taisi loppua käymättä läpi meitä kaikkia.

Joo ystävä oli täällä pari päivää ja solahti joukon jatkoksi ihan luontevasti. Saatiin ruokittua hänet vegaanisesti ja hän pääsi mm. osallistumaan vaihto-oppilaan mielenkiintoisesta Salsa tartuffo -purkista. Tiedoksenne, että tryffelikastike haisee todella voimakkaasti, siinä on sellainen liuotinmainen tuoksu. Maku ei ole yhtä voimakas, mutta ei noussut minun herkkulistalleni! Sitten kävelimme kaupungilla ja puhelimme paljon. Oli hyvät päivät, mutta edellä kuvailtu tautitilanne oli tehnyt minut univelkaiseksi ja vaisuksi eli toivomme seuraavan vierailun osalle vähän pirteämpää päätä.

Työt. Niinpä. Oli tarkoitus olla löysä aikataulu, mutta sittenhän kävi niin että professorini Helsingin yliopistolta alkoi viettää aikaa sairaalassa (hänen huonosta kunnostaan oli jo kiirinyt huhuja meillekin asti). Sain pikaisen pyynnön tulla auttamaan luentojen pitämisessä. No, kun oli väljä kalenteri, niin siihenhän mahtui muutama opetuspäivä Fysiikan laitoksella. Kävin viime maanantaina, menen ensi maanantaina, ja elän jännityksessä kun en tiedä kuinka monta maanantaita (ja tiistaita?) tämä mahdollisesti vielä vie. Mielelläni toki opetan, ja tuolle laitokselle meno on kuin kotiin menisi.

Kevät tulee. Lumet sulaa. Talvitakkeja voi hissukseen siirtää komeroihin ja alkaa ärsyttää kun täällä on edelleen suksia joka paikka täynnä. Taisi jäädä laskettelut tekemättä tältäkin vuodelta. Sen verran menoisalta alkaa tuo kalenteri jo näyttää. Opetuskeikkojen lisäksi on joku muukin Helsingin meno - itsellä, ja puolisolla tietenkin omansa. Lapsetkin pyrkivät liikkeelle. Neidillä 17v on joitakin menoja kotikaupungin ulkopuolella ja teinillä 14v ihan hirveästi. On yksi TET-jakso, jonka hän menee tekemään Savoon serkkuni karjatilalle (ja olemme pari päivää mummun luona myös minä, vaihtarimme ja nuorimmaisemme). Ja sitten on futisjoukkueen menoja. Ne aikovat lopultakin mennä viikon leirille Espanjaan. Tämä on iso juttu, ja kun sattui rahat löytymään, menkööt.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Taas se aika vuodesta

Pihamaalla kova jää, metsässä kova hanki. Viikonloppuna käveltiin metsässä ja hakattiin jäähän turvallisia kulkureittejä. Tämä aika vuodesta. Talitintti antoi maanantaina ensimmäisen herätyksen tälle keväälle. (Kop-kop-kop alkaa kuulua tästedes joka aamu pohjoisen puoleisesta päädystä. Tietäis vielä miksi.)

Kävin perjantaina pitämässä perinteeksi muodostuneen 5-luokkalaisten lumitunnin. Alakoululaisille on niin kiva pitää tunteja. Ovat kiinnostuneita ja innokkaita myös mittaamaan.

Eilen olimme vauvaperheihmisten kanssa kahvilassa parantamassa maailmaa pari tuntia. Tuntuu tärkeältä - kaikki mitä tällä iskujoukolla koetamme tehdä. Muun muassa osallistua uuden sairaalan suunnitteluun.

Työtahti tulee olemaan hidas toukokuulle saakka. Koetan nauttia siitä.

Pääsiäisenä tiedossa yksi haasteottelu sählyä, pieni futisturnaus, jonkinasteista rauhoittumista ja paljon ruoanlaittoa. Ja maanantaina odotamme rovaniemeläisen saapuvan.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Kevät tuli

Vaihtarimme sanoi että hänelle tulee mieliteko vaihtaa hiustensa väriä aina kun vuodenaika vaihtuu. Tänään hän tuli kotiin hiusvärin kanssa ja painui saunalle värjäämään.

On ilmeisesti oikeasti kevät.

Paistaa se

Edellinen postaus päättyi toteamukseen että kevätaurinko paistaa. Paistaa edelleen. Ladut ovat kuulemma edelleen hyvässä  kunnossa, ja viikonlopuksi ennakoin hankikelejä. Parveke on lapioitu puhtaaksi ja melkein jo kuivunutkin, ja siellä voi käydä ottamassa valoterapiaa.

Ystävä Rovaniemeltä on laittanut kalenteriinsa päivän, jona hän lopulta tulee meille kylään (se on 28.3.). Tämä tieto aiheuttaa hyvän mielen hyrinää.

Kun on kotona italialainen, tulee kiinnittäneeksi huomiota siihen, miten usein oikeasti laittaakaan ruoaksi perunaa, muodossa tai toisessa.

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Haipakkaa

Haipakkaa. Olen tehnyt tosiaan aineistonkäsittelyjä ystävän firmalle, ja näiden kanssahan tuli melkein kiire. Aineistot on toimitettava tietyssä muodossa ja tiettyjen liitteiden kera, ja vastaanottaja on äärimmäisen tarkka ja viilaa pilkut kyllä kohdalleen. Eli pää oli aika täynnä numeroita ja kirjaimia muutaman päivän (ja myöhäisen illan ja aikaisen aamun) ajan, mutta tulipa tehtyä (tulee palkkaakin). Ja oli oikein hauskaa kun tein tätä yhdessä jonkun kollega X:n kanssa, jota en ole koskaan tavannut enkä tavannut vieläkään. Kommunikointi sujui ihan hyvin sähköpostitse ja totesimme olevamme hyvä työpari.

Eilen lähti viimeinen datapaketti (niin, näihinhän tulee vielä ainakin kaksi kommenttikierrosta, mutta oletettavasti kevyempiä koko ajan). Tänään oli kalenterissa siis uimista, huushollaamista ja eskarilaisten jalkapalloturnauksen katsomista Hipposhallissa. Melutaso hallissa oli aika kova. Jäin juttelemaan 14-vuotiaan joukkueen valmentajan kanssa, joka oli epäonnekseen kuulemma päässyt tuomaroimaan heti aamusta nassikoiden peliä. Raskasta oli kuulemma ollut. Se on oikein mainio mies se valmentaja. Ottaa homman tosissaan ja omaa just sellaista psykologista silmää kuin teinipoikien kanssa pitääkin omata. Luulen, että moni positiivinen kehitys pojassamme on laitettava tuon valmentajan piikkiin.

Vaihto-oppilaan kanssa elämä jatkuu ilman kriisejä. Omia lapsia on muistettava toki huomioida - ja juuri omina itseinään, ei vaihtarin isäntäperheen lapsien rooleissa. Etenkin vanhimmainen tuntuu helposti jäävän syrjään ja ehkä kokee olevansa toisarvoinen tässä tilanteessa. Mutta eihän hän ole, hän on meidän ihana oma teinimme. Kovin erilainen kuin se toinen, mutta oikein hyvä sellaisenaan.

Vaihtarilla oli muuten myös kiireinen viikko. Koulussa oli ranskalaisia vierailijoita, ja näitä juoksutettiin ympäri kaupunkia, käytettiin avantouimassa ja sen sellaista. Ja hän kulki porukan mukana. Keskiviikkoiltana kyyditsin hänet ja yhden toisen italialaisen ja yhden espanjalaisen sinne sauna- ja avantopaikkaan ja illalla pois. Tai se toinenkin italialainen tuli meille yöksi. Oli vähän hiljaisempi versio kuin meidän vaihtarimme, ja harrastaa ampumahiihtoa. Tulisipa hän uudelleenkin kylään, ja hiihtäisi meidän hiihtäjien kanssa!

Kaikkeen sitä perheessä päätyykin.  

Kevätaurinko paistaa!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kulttuurikokemuksia DVD:n äärellä

Eilen tapahtui niin kummallisesti, että puoliso lähti kahdeksi päiväksi töihin Espooseen ja otti vaihtarin ja 14-vuotiaan samaksi ajaksi isovanhemmille Järvenpäähän. Oli ihan mahdottoman rauhallista kotona. Kun vielä nuorimmaisella oli leikkikaveri, itse pystyi valitsemaan peseekö pyykkiä, tekeekö vähän töitä tai lukeeko. Ah. Ja illalla 12-vuotias meni naapuriin yökylään. Jäimme siis 6-vuotiaan kanssa KAHDESTAAN.

Hyvänä ennakoijana olin käynyt vuokraamassa romanttista elokuvalaatua itselleni: Rakkautta ennen auringonlaskua ja Rakkautta ennen keskiyötä eivät ole aiemmin kuuluneet sivistykseeni. Lapsen nukahdettua sain vajota ihanaan ja todentuntuiseen parisuhdepuheeseen: ensin 76 minuuttia Pariisissa kolmekymppisten Jessen ja Celinen tarinaan, ja sitten 104 minuuttia Kreikassa uudelleen. Etenkin pidin jälkimmäisestä. Keski-ikäiset ja perusarkea puurtavat ovat kadottaneet sen rakkauden tunteen joka joskus oli elämää suurempi. Toisen virheet osaa ulkoa. Ja yhtäkkiä voi huomata, että itse tai toinen on muuttunut liki huomaamatta.  Mutta haittaako se lopulta? Kun katsotte, kohta 1 tunnin ja 38 minuutin kohdalla on just sitä mitä pitkä parisuhde on. Hiljainen hetki kesken vakavan välienselvittelyn. Ja taas mennään eteenpäin, ehkä eri mieltä, mutta yhdessä.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Hidasta ruokaa

Jäimme hiihtolomalle. Vanhimmainen matkusti kaverin kanssa ulkomaille kummisedän luokse. Loput aiomme erilaisilla kokoonpanoilla olla jouten. Mitä nyt pari lasta käy isovanhempien luona pari päivää. Ja meillä aikoo olla nuorimmaisen kavereita monena päivänä ja nuorimmainen itse yökylässä kaverin luona.

Vaihtarimme päätti tehdä lasagnea. Aidolla reseptillä. Lihakastiketta keitettiin eilen kolme tuntia ja jätettiin se yöksi lepäämään. Tänään jatkettiin omatekemän pastan parissa, ja valkean kastikkeen, ja koko komeus kasattiin uunivuokaan parmesaaniraasteen kera. Arvatkaa oliko hyvää? Oli.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Huh huh

OLI vanhojen tanssit, ja komeaa oli. Oli mummun syntymäpäivät, ja paljon väkeä pienessä tilassa ja vastaavasti ääntä oli. Lukiolaisilla alkoi maanantaina uusi jakso, ja vaihtarin kanssa piti eilen käydä vielä poliisilla ja maistraatissa rekisteröitymässä. Huh huh. Eilen illalla tyttö päätti sitten lämmittää saunan, ja koki voivansa rentoutua ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Olikin heti iloisempi ja puheliaampi. Oli myös lainannut kirjan Teach yourself Finnish. Saapas nähdä, oppiiko hän muodostamaan kohta lauseita! (Meidän italian kurssissakin on onneksi jo edetty numeroista ja tinkimisestä siihen, että opetellaan tilaamaan maitoa ja vettä, ja kertomaan että tämä tässä on puolisoni.)

perjantai 19. helmikuuta 2016

Vanhat tanssii

Se on vanhojen tanssipäivä. Tai niin kuin täällä mainostetaan, Vanhat tanssit, joita esittävät lukiolaiset. Olkoon miten on - vaihtarimme heräsi aamulla aikaisin meikkaamaan, laittamaan tukkaa ja miettimään mitä ottaa mukaan koulupäivään joka kestää 8.50 - ? Aika maltillisesti ja vähällä hässäyksellä hän aikoo päivästä selvitä. Puvun hän osti, ja halvat kengät, mutta muuten ei ole tarvinnut kampaaja-aikaa tai limusiiniä varailla.

Illalla mennään kolme meistä katsomaan tansseja. Ja aamulla herätys-herätys viimeistään yhdeksältä, jotta päästään kääntämään äitiäni taas uudelle vuosikymmenelle. Pitänee muistaa pakata lahjat mukaan (ihanan vaaleanpunainen vara-avain ja uudet verhot mökille).

PS. Eilen oli 12 vuotta täyttäneellä vielä muutama kaveri kylässä, ja olivat Megazonessa ampumassa. Joskus on vaikeaa olla pikkusisko tällaisessa porukassa. 6-vuotias itki haikeasti kun ei päässyt mukaan ampumapeliin, ja myöhemmin illalla uudelleen, kun ei päässyt tarpeeksi käyttämään päivänsankarin kaverilta saamaa nerf-pyssyä. Voisi kuvitella että kyseessä on vähemmän rauhallinen ja söpö kuusivuotias kuin mitä meiltä löytyy...

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Viikkoraportti

Flunssan väistymistä vihdoin. Kasvatustieteen perusopinto -projektin päättymistä (jee, nyt voi lukea hyvällä omallatunnolla vaikkapa tosi outoa Vellumia) ja huojentavaa päätöstä että tänä keväänä en hae Helsinkiin pedagogisia opintoja viimeistelemään.

Nopeasti eteenpäin kulkevaa arkea. Vaihtarin kanssa olemme päätyneet jonkinlaiseen tasapainotilaan, jota tosin tämän viikon ajan stressaa aikalailla lukiolaisten koeviikko ja perjantaiset vanhojen tanssit (joiden jälkeen ihanasti lähdemme heti lauantaiaamuna äitini luokse viikonlopuksi). Täytyy katsoa onko tasapainotila kaikkien mielestä ookoo, sitten kun tanssit on tanssittu ja kaikilla on taas enemmän aikaa ja energiaa oikeasti olla kotona ja toistensa kanssa. Vanhimmainen on ollut nämä viikot ÄÄRIMMÄISEN suomalainen ja oma itsensä, eli ihan hirveästi small talkia ja spontaania seuraa ei vaihtari ole hänen kanssaan saanut. Mutta onneksi tässä porukassa ei ole riippuvainen yhdestä yksittäisestä ihmisestä.

(Mietin myös mitenkähän rasittavana tuo vanhimmainen sitten kokee ekat muutamat kuukautensa Italiassa, kun kaikki kumminkin tulevat iholle ja vaativat sitä puhetta ja kommunikaatiota. No, hän rasittuu mutta oppii uutta... tai sitten ei edes huomaa vaatimuksia, ja porskuttaa eteenpäin samoilla työkaluilla ja toimintatavoilla kuin ennenkin. Molemmat vaihtoehdot ovat ehkä yhtä todennäköisiä.)

Ja viikonloppuna lapsi numero kolme täytti 12 vuotta! Vuoden päästä meillä on kolme teiniä perheessä!

Ja maanantaina olin opettamassa taas kansainväliselle porukalle lumiasioita. Ja nyt on loppukuun työn alla monimutkaista ja yksityiskohtaista aineistonkäsittelyä - ei vaikeaa, mutta tarkkuutta vaativaa ja aikaa vievää. No se tarkoittaa sitä, että tässä kuussa voi nostaa palkkaa.

(On muuten opittu hyvin mielenkiintoisia ja hyödyllisiä yksittäisiä italian-murusia tässä kun on vaihtarin kanssa asuttu. Nyt tiedän esimerkiksi mitä on täi (pidocchio) ja miten sanotaan hippaleikki (prendi-prendi)).

perjantai 5. helmikuuta 2016

En ymmärrä kysymystä

Vaihtarimme syö kiltisti makaronilaatikkoa, perunaa ja suomalaistyyppistä iltapalaa. Mutta onhan hänellä varmaan ikävä oman kodin jokailtaisia pastasessioita!

Puoliso menee tänä viikonloppuna hiihtokilpailuihin. Tai siis eihän hän minnekään MENE, kun ne kisat ovat tässä kotiladuilla, mutta ottaa osaa jossakin kuntosarjassa. Kahtena päivänä peräkkäin pitää siis hiihtää melko kovaa parikymmentä kilometriä. Muisteltiin, parhaatkin kehonhuoltajat ja ravintofriikit, että mitenkäs ne kestävysurheilijat syövätkään ennen ja jälkeen suorituksen. Käännyin vaihtarimme puoleen ja kysyin, että pitäisikö puolison syödä iso kattilallinen pastaa perjantaina vai lauantaina, kun lauantaina on tarkoitus hiihtää.

Tyttö katsoi minua ymmärtämätön katse silmissään. "In Italy we eat pasta every day. It does not matter!"

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Tienristeyksiä, osa n

Laitettu edelleen ruokaa viidelle lapselle. Pidetty pientä flunssaa. Korjailtu vähän mittausaineistoja - työtä, jota silloin tällöin teen ystävämme (alias puolison pomo) firmalle. Kevyesti hoidettu kasvatustieteen perusopintojen viimeisen verkkokurssin tehtäviä.

Mietitty, pohdittu, väännetty ja käännetty mahdollisuuksia hakea erilaisiin pedagogisiin opintoihin, otettu selvää vaatimuksista ja pätevyyksistä. Todettu, että kahdella uudella fysiikan kurssilla olisi mahdollista täydentää vanhat opinnot lukiokelpoisuuden antaviksi. Melkein jo ruvettu tekemään jotain ihme demonstraatio -kurssia. Ajateltu että kait siinä sivussa voisi pitää tutkimustöiden alla pientä tulta, vaikka suuntaisikin huomionsa entistä enemmän opetukseen.

Eilen tuli varovaista vihreää valoa sille, että ensi kaudelle olisi sittenkin rahoitus tutkimukseen.

Palaan tähän asiaan, kun (jos) se oikeasti on vihreä valo. Jo mahdollisuus siitä toi päähän kummallisen kevyen olon (ja alkoi nukuttaa valtavasti, kun pedagogis-miettimis-stressi hetkeksi hellitti). Saisko tehdä sitä, mitä jo osaa?

tiistai 2. helmikuuta 2016

Normaali talvikeli

Nyt on ollut kivaa talvikeliä. Eräät hiihtää. vaihtarikaan ei palele, sai jopa kotopuolesta ison paketillisen kevyempiä vaatteita. Auto heräsi henkiin saatuaan uuden akun. Bueno.

Kotona ollaan aikalailla totuttu uuteen kokoonpanoon. Aluekoordinaattori kävi meitä jututtamassa, eikä hirveästi keksitty kysyttävää. Illat saattavat mennä kotoisan hiljaisesti, niin että vaihtari istuu sohvan nurkassa pelaamassa Nintendoa. Ei tarvi koko ajan häsätä ja päteä, kenenkään.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Lauhtui

Lauhtui. On laskettu kerran mäkeä, luisteltu kerran. Puoliso ja vanhimmainen hiihtävät. Ehkä pieni autokin saadaan kohta taas henkiin.

Oltiin eilen mummilla ja papalla, eli monta tuntia autossa ja sitten perillä syömistä, lisää muistipelejä ja ulkoilua. Lisälapsi oli puhelias ja reipas, niin kuin tuntuu useimmiten olevan. Siitä en ihan saanut selvyyttä, miltä tuntui pitkä ja pimeä matka "kotiin" Suomen talvessa.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Vanhemman roolissa

Piti päivittää tietoihin, että lapset ovat 6-17-vuotiaita. Olisi ehkä pitänyt päivittää ilman mitään omien lasten synttäreitäkin, onhan lisälapsemme sen 17v. Mutta kun omakin vanhimmainen pääsi vyörähtämään vuotta vanhemmaksi viime viikolla!

Minusta on ihan hassua, että hän on jo sen ikäinen. Minulla on edelleen usein sellainen olo, että olen kirjoittaja ja lukija ja luonnontieteilijä joka vaan esittää olevansa myös äiti. Kuinka kauan menee, että jokin tuollainen rooli tuntuu ihan oikeasti omalta itseltä? Sitten kun on jo isovanhempi, ehkä sitten?

Ja nyt tästä putkesta on kohta jo lähdössä ensimmäinen yrittäjä, itsenäiseen elämään. Onneksi hän ei ole lähdössä ihan vielä. Edessä on hänellä vielä kaksi ja puoli lukiovuotta, ja siihen väliin yksi vaihtovuosi Italiassa. Vai pitäisikö se vaihtovuosi laskea itsenäiseksi elämäksi?

En tiedä. Kiva on ollut tuon meidän vaihtarin kanssa, vaikka toki pakkaseen olemme väsyneet jo kaikki. Ehkä huomenna IHAN OIKEASTI lauhtuu. Pari viikkoa ollaan nyt jaettu huusholli. Kohta alamme molemmat osapuolet kaivata aktiivisia kieliopintoja. Minä halua oppia italian kellonajat hieman tarkemmin. Ja miten sanotaan takana, edessä, päällä, alla... Hän haluaa oppia lisää käyttökelpoisia fraaseja.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Pakkasen aitaama

Pakkanen rajoittaa elämää. Lapset nyt lähtevät enemmän tai vähemmän reippaasti kouluihinsa (mukaan luettuna italialainen), jalan tai bussilla, ja onneksi iso autokin suostui käynnistymään. Pienempi sanoi taas vaan naks-naks-naks eli minun osaltani päivän menot saavat olla jalkapatikassa hoidettuja.

Ei oikein huvittaisi lähteä kauppaankaan.

Kulttuuri-immersiota

Vaihto-oppilas ollut meillä nyt reilun viikon. Meillä ollessaan hänen suomen sananvarastonsa on jo laajentunut. Uusia sanoja ja ilmaisuja ovat ole hyvä, huomenta, hyvää yötä ja etenkin tärkeä "missä pupu on". Opettelun alla ovat myös muodot nukkumaan, syömään ja hiihtämään. Näitä sanoja tulee kuultua aika säännöllisesti tässä huushollissa.

Italiaa ei olla vielä juuri opittu lisää (puolison kanssa on siis koetettu vähän opetella cd-kurssin muodossa, mutta ollaan alkutekijöissä). Ruokalajeja on opittu jonkin verran sekä käytännössä että teoriassa.

Kulttuuri-immersioon kuuluvat suomalaiset elokuvat. Aloitettiin aika kamalasti elokuvalla Uuno Epsanjassa, mutta lauantai-iltana päästiin onneksi kuiville katsomalla Napapiirin sankarit.

torstai 14. tammikuuta 2016

Mukaan

Nyt on neljä lukujärjestystä jääkaapin ovessa, myös vaihto-oppilaan. Ja wilma-tunnuksia yksi lisää. Pesty vaihtarinkin pyykkiä. Arkisilla teoilla otetaan porukkaan mukaan?

tiistai 12. tammikuuta 2016

Suomentakaa nyt joku

Kirjallinen harharetki. Luen Peter Wattsin aivan upeaa kirjaa Sokeanäkö. Suomentakaa nyt joku nuo muutkin Wattsit!!!!! Sama vaatimus koskee seuraavien kirjailijattarien teoksia: Connie Willis (joka on kirjoittanut muutakin aikamatkailua ja historiaa yhdistelevää kuin Tuomiopäivän kirjan) ja Lauren Beukes (jolla on muitakin aivan mainion kuuloisia juttuja Säkenöivien tyttöjen lisäksi).

Peter Watts on niin hyvä, ettei vaihto-oppilaan tulokaan stressaa iltaisin, eikä viimeisten kasvatustieteiden opintojen paine haittaa liikaa päivisin.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Rimakauhua

Lauantaina seisottiin Jyväskylän lentokentällä, kädessä pahvikyltti jossa luki meille tulevan vaihto-oppilaan nimi. Toisen kerran iski kauhea rimakauhu. Ensimmäisen kerran se iski perjantaina, kun petasin tulijan sänkyä ja tein tilaa hänen kamppeilleen ja konkreettisesti hokasin että meille on tulossa ASUMAAN joku teini jota emme tunne.

Lentokentällä koko perhettä alkoi pelottaa ihan hirveästi. No onneksi ei tarvinnut odottaa liian kauaa, ja tyttö tuli flunssaisen käheänä mutta iloisena. Pakkanen ja Suomen maisemat tuntuivat kuulemma kummilta, ja kyllähän kaikki on taatusti erilaista kuin kotipuolessa. Juttua riitti autossa ja kotonakin ja saimme hänet lauantain aikana suhteellisen hyvin asettumaan, ainakin tavaroiden puolesta. Nuorimmainen ihastui välittömästi, pojat ottivat tulokkaan oikein luontevasti ja hyvin vastaan mutta vanhimmaiseen iski valtava ujous ja välttely. Nyt se on jo vähän helpottanut, ja helpottaa lisää pikku hiljaa kunhan kielimuuri alkaa murtua ja osittain yhteinen kouluarki pyöriä. Itsessäkin tunnistin halun vetäytyä ja onhan se ihan erilaista ottaa joku tänne ihan olemaan, ei vaan kylään. Pitää puhua käytännön arjesta ja periaatteista, muun muassa. Ja nuo "isot tytöt" joutuvat hakemaan oman tasapainonsa kun jakavat huoneen ja ovat kumminkin toisilleen ihan vieraita.

Vaihtarimme tuntuu vanhemmalta kuin oma kohta 17 täyttävä, mutta ei hän kuitenkaan aikuinen ole. Mielenkiintoista nähdä miten arki lähtee rullaamaan. Tänä aamuna vein tytöt kouluun ja haenkin heidät ja menemme hommaammaan bussikortit. Sitten olisi tarkoitus että tytöt hoitavat itsensä kouluun ja koulusta. Ennustan vaihtarille aikamoista päänsärkyä jossain vaiheessa tällä viikolla.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Hirvittääkö?

Tietenkin hirvittää, vähän. Huomenna iltapäivällä meillä on lisälapsi täällä. Olemme olleet yhteydessä häneen ja hänen äitiinsä ja saaneet jonkinlaisen kuvan siitä kuka meille muuttaa asumaan. Mutta huomenna hän istuu meillä keittiön pöydän ääressä, hänelle pitää näyttää kodin kaikki kolkat ja selittää perheen kaikki asiat.

Miten lapset loppuviimeksi ottavat hänet vastaan? Iloiten he odottavat, mutta silti. Viisi kuukautta on tavallaan lyhyt aika, mutta on siinä kestämistäkin jos puolin tai toisin ei kemiat kohtaa.

On ostettu peitto, teetetty uusi avain, tiedetään milloin hän menee kouluun ja minne, on mietitty tekemisiä kevätkaudelle ja ajateltu että bussikorttikin pitää mennä hankkimaan, mielellään aika pian. Mutta mitä on unohdettu?

Ulkona on järkyn kylmä eli sisälläkin on viileää. Makkarit pysyvät lämpiminä ja tilanne helpottuu heti kun lauhtuu vähänkin - mutta onhan tämä aikamoinen tervetulotoivotus.

Edessä siis mielenkiintoinen uusi kokemus.

torstai 7. tammikuuta 2016

Pelmahtelua

Nuorimmainen pelmahtelee edelleen harva se yö meidän sänkyymme. Pelottaa. Nuorimmaisen iloksi meille pelmahtaa parin päivän päästä lisälapsi Italiasta. Pieni saa nukkua patjalla meidän lattiallamme, ehkä pahimman pelkoiän yli.

Lähipiiriin on pelmahdellut sairautta ja sairaalareissuja. Ja se ihminen jonka kanssa seurustelin 16-vuotiaana on kuollut. Kaikenlaista tulee tilaamatta.

Pakkanen tuli. Autot eivät inahtaneetkaan ilman lisäapuja. Koulu alkoi. Koululaiset horrostavat pakkasen ja aikaeron vuoksi.