Kolme vuotta sitten vietimme ihanaisen vuodenvaihteen Kilpisjärvellä, mummu mukana. Mietitytti voiko saman uusia, mutta onnistui se. Toissa sunnuntaina siirrähdimme Savoon, ja maanantaiaamuna unisina autoon, lähtö onnistui 8.30 ja alaikäiset kansalaiset torkkuivat vielä muutaman tunnin samalla kun valkoinen ratsumme kiiti kohti pohjoista ja talvea. Pysähdykset Torniossa, Pellossa ja Sonkamuotkassa. Viimeiset sata kilsaa ikkunat jäässä ja maisemat pimennossa. Perillä kaikki ihanasti ja hyvin. Kiekula on talona tuttu ja meille täydellisen kokoinen. Lunta puolisen metriä, taivas tähdessä.
Seuraavat päivät menivät sitten pitkään nukkuen ja myöhään valvoen, ruokaa laittaen ja syöden, Pandemiaa pelaten, TV:stä juniorilätkää katsellen, lukien vähän kasvatustiedettä mutta enemmän scifiä, saunoen ja vaihtelevissa määrin ulkoillenkin. Lapsista etenkin tytöt olivat intomielisiä mäen laskijoita (stigat, liukurit ja pulkka saivat kyytiä), kävivät isänsä kanssa Saanan vankallakin laskemassa. Kävi puoliso 14-vuotiaankin kanssa naparetkeilemässä, Mallan etelän puoleisella "huipulla", vaikka tuuli oli aika navakka.
Onneksi kansalaiset olivat kohtuullisen terveitä, mitä nyt pientä köhinää.
Tartutetaan lapsiinkin tarve käydä joka talvi pohjoisessa.
Itse nautin eniten siitä, kun Kilpisjärvellä aivot menee pois päältä ja saa olla vaan.
Mälsä oli taasen pakata kamat sunnuntaina autoon ja valua etelään, etelään, etelään. Jossa oli pakkanen mutta sentään siistiä kun appivanhemmat olivat lunastaneet joululupauksensa ja siivonneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti