tiistai 9. elokuuta 2016

Uutta kohti

HUOMENNA alkaa koulu. Eilen on ostettu vielä vähän vaatteita ja päivitetty esim. repputilanne. Tänään pitäisi leikkuuttaa poikien ja oma tukka ja leikata nuorimmaisen kynnet. Mennä ajoissa nukkumaan. Alkaa arki.

Ja meiltä lähtee koulutietään kulkemaan nuorimmainenkin. Ei se taida olla vauva enää? Tässä vaiheessa sitä jotenkin arvioi omaa vanhemmuuttaan - onko lapsi semmoinen että se tulee pärjäämään koulun käynnin kanssa ja koulun ihmisten kanssa. Kyllä kai.

Vanhemmat lapset ovat jo aika sinut oman koululaisuutensa kanssa. Kuudesluokkalaisen pitää lähinnä jaksaa paarustaa tuo vuosi läpi. Ysille menevän haasteena on tietenkin valita fiksusti seuraavat koulut, mutta suhtaudun häneen nykyään tosi luottavaisesti. Hän tuntuu olevan hyvässä elämänvaiheessa ja jotenkin valoisa tulevan suhteen.

Vanhimmaisen lähetämme 8.9. aamulla kohti Italian kouluvuotta. Ja uutta perhettä siellä. Hänen luonteellaan varustetulle se ei tule olemaan helppo vuosi. Taas tulee arvioitua omaa vanhemmuutta. Olenko osannut antaa eväitä niin, että hankaluuksista huolimatta vuosi jää positiivisen puolelle?

Ei kommentteja: