keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Tilannepäivitys

Pääsin pohjoisesta kotiin eikä jäätävää tihkua juuri ollut. Radion perjantai-illan ohjelmisto oli päivittynyt nuorempaa kuulijakuntaa palvelevaksi, eli klo 22 jälkeen piti turvautua muuhun kuin YleX:ään. Kotona oli myös puolison isä viikonloppu"lomalla", eli ohjelmassa olikin sitten kirkossa käyntiä, syömistä, elokuvien ja komediaklippien katselua ja yleistä löhöämistä. Kirkollisiin menoihin liittyn päädyimme jostakin käsittämättömästä syystä järjestämään lappusille kirjoitettuja Raamatun kirjoja oikeaan järjestykseen (no syy oli se kun partiohenkisen toiminnan lappuset olivat meillä ja ihan sotkussa). Ruokaakin piti lykätä kun lappuset olivat hujan hajan keittiön pöydällä. Vieraileva tähti oli laittanut hyvää kasviscurrya ja tuonut mukanaan kreikkalaisia leipiä, ja minä kokkasin lauantaina poronkäristystä (jota syötiin hartaasti ja nautinnolla) ja sunnuntaina potkakiekkoja ja juureksia uunipadassa (jota kohtaan lapsilla oli vahvaa ennakkoluuloa mutta pappa osasi ottaa ilon irti luuytimien imeskelystä ynnä muusta).

Nyt koetan päästä selville mitä pitäisi tehdä ja milloin. Parsia tällä viikolla loput vanhat arkistopaperit ainakin. Sitten voin sanoa pitkäksi aikaa hyvästit maakunta-arkiston palveluille. Niitä onkin tullut käytettyä hyvin tiiviisti melkein puoli vuotta. Sitten yksi pieni apurahahaku ja sen ison rahoitushaun suunnittelua. Sitten voisi upota oikeasti edistämään kahta, kolmea tai jopa neljää artikkelia. (Ja tässä vaiheessa vuotta kaihertaa takaraivossa se epämiellyttävä ajatus, että onko tästä kaikesta mitään hyötyä. Siis absoluuttisesti ajatellen varmaan kyllä, mutta onko niin että yli nelikymppisenä tehty ahkerakin tutkimustyön pakerrus ei kerta kaikkiaan tänä maailmanaikana realisoidu kunnon rahoitukseksi tai vaikkapa tutkimusviraksi. Ihan tyhmää ja barrikadeille pitäisi nousta.)

Ei kommentteja: