perjantai 7. huhtikuuta 2017

Yltäkylläisiä päiviä

Eilen kävin yliopiston työpisteellä istumassa ja kokoamassa vähän aineistoa. Päivä tuntui ideoiden, vaihtoehtojen ja mahdollisten yhteistyökuvioiden puolesta jotenkin yltäkylläiseltä. Esimerkiksi opettajan pedagokiset opinnot ja pari fysiikan kurssia alkoivat taas tuntua ihan houkuttelevilta. Yhden lehtorin kanssa ideoitiin yhtä syksyllä kirjoitettavaa hankehakemusta (liittyen lumeen) ja yhden proffan kanssa yhtä toista (liittyen metsiin). Tilannehan on edelleen se että syksyksi ei ole MITÄÄN rahoitusta tiedossa, mutta ei se näköjään innostuksen ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden puutteesta ole kiinni. Pitää edelleen koettaa luottaa että a) rahat riittää ja b) asiat menevät parhaimmin päin.

Oli muuten ihan virkistäävää istua päivä yliopistolla. Työpistekin oli niin sievä ja siisti ja siellä oli kynäpurkki ja sisäkengät ja kaikki. Ehkä siellä voisi käydä toistekin.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja kävin metsäproffan kanssa verkostoitumassa metsähistoriaa ja metsäsuhdetta tutkivien ihmisten seminaarissa. Meni paljolti ohi omien aiheiden (vaikka porojuttuja lukiessani metsätalouden kanssa olleet konfliktit nousivat kyllä esiin kaikista aineistoista kuin huutomerkit), mutta kiinnostavaa oli kuunnella kaikenmaailman folkloristeja. Hämmästyin tosin omaa tunnereaktiotani joihinkin aihealueisiin (esim. "metsätopobiografia"). Haavoittuneet metsäsuhteet ja  menetyksen kokemukset esim. hakkuiden takia nostivat surun muistoja nuoruudesta, kun Savon lähimetsät menivät 90-luvulla.

Jos viikonlopun laittaisi ruokaa ja nukkuisi, ja ensi viikolla paiskisi taas aineistojen ja tekstien parissa.

PS. Peipponen on tullut, eilen aamulla kuulin sen laulua ensimmäisen kerran! Yltäkylläistä!

Ei kommentteja: