Menossa kaksi viikkoa, kun itse saa enimmäkseen olla kotona ja hoitaa
pieniä kotihommia, laittaa ruokaa, ja naputtaa välillä vähän
käsikirjoitusta eteenpäin. Lapset menevät sinne tänne.
Tällainen
väljä puoliloma mahdollisti sen, että sain otettua itseäni niskasta
kiinni ja lähteä kuin lähteäkin viime lauantaina käymään päiväseltään
(tai iltaseltaan) kotipaikkakunnalla. Siellä on vuosittaisten
iskelmäjuhlien aikana vuosittain ikäkausitapaamisia, meidän -75 vuonna
syntyneidenkin tapaamisia on ollut tätä ennen jo pari kertaa.
Aikaisemmin ei ole muka ehtinyt tai jaksanut tai uskaltanut lähteä
mukaan.
Oli pienimuotoista mutta kivaa. En tietenkään
olisi uskaltanut mennä, jos paras ystäväni, serkkuni ja taannoinen
luokkakaverini ei olisi myös mennyt. Mutta oli siellä tusinan verran
muitakin. Joitakin outoja, ja sitten joitakin entisiä luokkakavereita.
Joidenkin kanssa kommunikaatio tuntui yhtä piikikkäältä kuin ennenkin.
Joidenkin kanssa tuntui heti tutulta ja helpolta. Ilmeisesti muutos on
näennäistä ja parikymmentä vuotta pyyhkiytyy helposti pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti